Uusi tutkimus paljastaa poikkeavuuksia aivojen dopamiini- ja opioidijärjestelmässä autismikirjon häiriössä
Löydökset voivat selittää poikkeavaa sosiaalista käyttäytymistä ja tunne-elämää autismissa.
Tutkimuksessa selvitettiin tiettyjen dopamiinireseptorien ja opioidireseptorien toimintaa autismikirjon häiriötä sairastavilla aikuisilla miehillä. Aivojen toimintaa tutkittiin PET-kuvauksella. Tutkimukseen osallistui 16 autismikirjon häiriötä sairastavaa aikuista ja 24 verrokkihenkilöä.
Autismikirjon ryhmässä dopamiinireseptorien määrä oli vähentynyt erityisesti aivojen palkitsemiseen ja motivaatioon liittyvillä alueilla. Opioidireseptorien toiminnassa taas havaittiin poikkeavuuksia sosiaaliseen kognitioon liittyvillä aivoalueilla.
– Tuloksemme osoittavat, että dopamiinin ja opioidien välinen vuorovaikutus aivoissa ei toimi autismikirjon häiriössä samalla tavalla kuin verrokeilla. Tämä voi selittää, miksi sosiaalinen vuorovaikutus ei autismikirjon henkilöistä tunnu yhtä palkitsevalta, väitöstutkija Tuomo Noppari Helsingin yliopistosta kertoo.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että dopamiini- ja opioidijärjestelmien välinen yhteistyö oli heikentynyt erityisesti mantelitumakkeessa ja nucleus accumbens -tyvitumakkeessa. Tämä voi vaikuttaa autismikirjon häiriöön liittyviin vaikeuksiin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja motivaation säätelyssä.
– Tulokset vahvistavat dopamiini- ja opioidivälittäjäaineiden keskeistä roolia sosiaalisessa kanssakäymisessä ja tunteiden säätelyssä. Ne avaavat uusia mahdollisuuksia tutkia autismiin liittyviä neurokemiallisia mekanismeja ja kehittää kohdennettuja hoitomuotoja, professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta sanoo.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston, Turun PET-keskuksen, HUS:n ja Turun yliopistollisen sairaalan kanssa.
Lisätietoja
Väitöstutkija Tuomo Noppari
Helsingin yliopisto, Turun PET-keskus ja HUS Psykiatrian klinikka
tuomo.noppari@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiIlona HietanenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 314 0173ilona.hietanen@helsinki.fiLinkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Oikeisto arvostaa sosiaalisessa mediassa tykkää-toimintoa, vasemmisto välttää sitä24.10.2025 11:04:34 EEST | Tiedote
Oikeistolainen aatemaailma hyväksyy kilpailullisen logiikan sosiaalisessa mediassa. Tässä aatteessa parhaat ajatukset nousevat esille tykkäämällä. Vasemmistolaisessa aatemaailmassa karsastetaan ideoiden välistä kilpailua, ilmenee tutkimuksesta.
Koiran aineenvaihdunta reagoi paremmin rasvaan kuin hiilihydraatteihin24.10.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston DogRisk-tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan runsaasti hiilihydraatteja sisältävä kuivaruokavalio ja vähähiilihydraattinen, raakaan lihaan perustuva ruokavalio vaikuttavat huomattavan eri tavoin koirien energia-aineenvaihduntaan.
Meksikonlahti, Telepaatti vai Bara Bada Bastu? Vuoden nimi 2025 valitaan seitsemän finalistin joukosta23.10.2025 09:02:48 EEST | Tiedote
Nimistöntutkimuksen asiantuntijat ovat valinneet Vuoden nimi 2025 -finaaliin seitsemän ehdokasta. Voittaja valitaan Nimistöntutkimuksen päivillä 31. lokakuuta.
Härkäpavusta lihankorvikkeeksi: tutkimus tuo ratkaisuja rakenteen ja vatsaystävällisyyden haasteisiin22.10.2025 15:25:29 EEST | Tiedote
Helsingin yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että vähemmän jalostetut härkäpapuraaka-aineet tukevat lihankorvikkeiden kuitumaista rakennetta. Härkäpavun esikäsittely taas vähentää tuotteiden vatsavaivoja aiheuttavia yhdisteitä.
Uni tukee painonhallintaa22.10.2025 08:15:07 EEST | Tiedote
Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme