SDP:n Aki Lindén: Hallitus leikkaa sotesta takaoven kautta
26.10.2025 09:12:48 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallituksen sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat leikkaus sosiaali- ja terveyspalveluista ja pahentavat monen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen tilannetta, muistuttaa SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén.

— Hallitus on leikannut sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta jo 140 miljoonaa euroa. Sote-järjestöt tekevät tärkeää työtä esimerkiksi erilaisten sairauksien ja vammojen, ikääntyneiden, syrjäytyneiden parissa. Ne pystyvät auttamaan monia ihmisiä, jotka muuten jäisivät vaille riittävää tukea.
— Ennen eduskuntavaaleja kokoomuksen Petteri Orpo vakuutti, että kokoomus ei tule leikkaamaan sotesta. Orpon hallitus on kuitenkin päättänyt leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta yli kolmanneksen. Kyse on suorasta leikkauksesta suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaikka se tehdäänkin takaoven kautta, Lindén arvostelee.
Rahoituksen raju lasku heikentää väistämättä jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien suomalaisten palveluita, sanoo Lindén.
— Sosiaali- ja terveysjärjestöt täydentävät julkisia terveyspalveluita ja tukevat ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet eivät pysty ottamaan vastuulleen näitä tehtäviä. Jatkossa siis esimerkiksi pitkäaikaissairauden tai päihderiippuvuuden kanssa kamppailevat, yksinäisyydestä kärsivät tai syrjäytymisuhan alla olevat ihmiset ovat vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa apua, mikä pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen ja esimerkiksi työelämän ulkopuolelle jäämiseen, Lindén varoittaa.
Lindén muistuttaa, että suuren osan sosiaali- ja terveysjärjestöissä tehtävästä työstä tekevät vapaaehtoiset.
— Järjestöissä toimii noin puoli miljoonaa vapaaehtoista, joiden työ on mahdollista, koska sen koordinointiin on olemassa riittävät resurssit. Sote-järjestöjen leikkaaminen heikentää myös vapaaehtoisten mahdollisuutta tehdä työtään. Lopputulos on, että kaikki häviävät – vapaaehtoiset, apua tarvitsevat ja koko yhteiskunta, Lindén päättää.
SDP:n työryhmät ovat analysoineet kymmentä yhteiskunnallista ilmiötä, joihin politiikan pitää pystyä vastaamaan tulevaisuudessa. Kansalaisyhteiskunnan kohtaamiin haasteisiin, yhteisöllisyyden vähenemiseen ja yksinäisyyden kasvuun perehtyneen työryhmän raportin voit lukea täältä.
Yhteyshenkilöt
Aki LindénKansanedustaja
Puh:050 439 5553Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.
SDP:n Matias Mäkynen: Oikeistohallitus heikentää jälleen naisten oikeuksia21.9.2026 12:58:44 EEST | Tiedote
Hallituksen naisvihamielinen politiikka saa uusia kierroksia, kun luvassa on satojen eurojen toimenpidemaksu abortteihin. Svenska Yle kertoo, että Orpon hallituksen kompromissin mukaan omasta pyynnöstä tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä voi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa.
SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme