Oulun yliopistolle rahoitusta liikuteltavan vetytankkauspisteen hankintaan - kylmät olosuhteet keskiössä
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun johtama monitieteinen hankekokonaisuus on saanut 3 miljoonan euron rahoituksen tutkimukseen, joka kehittää vihreän vedyn hyödyntämistä raskaassa maantieliikenteessä ja tähän liittyvän infrastruktuurin kehittämistä.

Oulun yliopisto on saanut 3 miljoonan euron rahoituksen tutkimukseen, jossa kehitetään vihreän vedyn hyödyntämistä raskaassa maantieliikenteessä. Pohjois-Pohjanmaan Liiton ja Oulun Innovaatioallianssin myöntämä rahoitus mahdollistaa tutkimuskäyttöön tulevan liikuteltavan vetytankkauspisteen hankinnan ja kaksi siihen liittyvää tutkimushanketta.
Kyseessä on Pohjois-Suomen ensimmäinen tutkimuskäyttöön tuleva liikuteltava vetytankkauspiste. Monitieteinen hankekokonaisuus on ainoa laatuaan Suomessa.
Tankkausaseman liikuteltavuus mahdollistaa tulevaisuudessa vähäpäästöisten ajoneuvojen tankkaamisen paikasta riippumatta. Sen käyttöä pilotoidaan raskaan kaluston tankkauksessa Oulussa ja Utajärvellä. Paikasta riippumaton tankkaus luo mahdollisuuksia vedyn käyttöön liikennepolttoaineena myös alueilla, joissa kiinteää infrastruktuuria ei ole, sekä maa- ja metsätaloudessa.
”Tutkimus edistää vetytalouden infrastruktuurin kehitystä ja vähähiilisiä energiaratkaisuja Pohjois-Pohjanmaalla. Se myös vahvistaa Oulun ja Utajärven asemaa tärkeinä raskaan liikenteen solmukohtina Pohjois-Suomessa", tieteellinen johtaja Mari Juntunen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta kertoo.
Tutkimuksessa kehitettyjä ratkaisuja arvioidaan myös kaupallisesta näkökulmasta ja Puolustusvoimien tarpeet huomioiden.
Suomen kylmät olot
Vetytankkausta ja siihen liittyvää infrastruktuuria tutkitaan Oulun yliopistossa monitieteisesti. Tutkimus tuottaa tietoa vedyn kuljetus- ja varastointimateriaalien kestävyydestä sekä turvallisten ja kustannustehokkaiden materiaaliratkaisujen käytöstä liikkuvassa vetytankkausinfrastruktuurissa erityisesti Suomen kylmissä olosuhteissa.
Lisäksi tutkitaan vaikutuksia liikennejärjestelmiin, yhdyskuntatekniikkaan ja tietoliikennearkkitehtuuriin sekä sidosryhmien tarpeita ja vetyekosysteemin ja vihreän vedyn hyväksyttävyyden kehittymistä.
Tutkimushankkeita johtaa Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin, johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan yksikkö. Mukana ovat lisäksi tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan 6G-ja ohjelmistotuotannon tutkijat sekä teknillisen tiedekunnan rakennus- ja yhdyskuntatekniikan, materiaali- ja konetekniikan ja tuotantotalouden yksiköt.
Näin rahoitus jakautuu
Euroopan aluekehitysrahastosta myönnetty EAKR-rahoitus jakaantuu H2Go Invest -investointiprojektille (1,5 milj. euroa), H2Go Insight -tutkimusprojektille (500 000 euroa) ja H2Go Investigate –tutkimusprojektille (1 milj. euroa). Rahoitus on myönnetty lokakuussa 2025 ja hankkeet kestävät 30.6.2028 saakka.
Hankkeiden muita rahoittajia ovat Puolustusvoimien logistiikkalaitos, Utajärven kunta ja Valmet Automotive. Hankkeissa ovat mukana myös Autoalan keskusliitto, BusinessOulu, ELY-keskus, ja Oulun yliopiston Kvantum-Instituutti.
Lue myös:
Tulevaisuuden vetytalous ja kestävä terästuotanto
Uuden sukupolven logistiikkaa rakennetaan Oulussa – Suomeen ensimmäinen vetyrekka
Lisätietoja:
Hankkeiden tieteellinen johtaja, dosentti Mari Juntunen, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, p. 0294 482584, mari.juntunen@oulu.fi
Muut asiantuntijat (sähköpostiosoite muotoa etunimi.sukunimi@oulu.fi):
Professori Jukka Kömi, materiaali- ja konetekniikka, p. 0405490311
Professori Pekka Leviäkangas, rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, p. 0406411496
Professori Tero Päivärinta, 6G-ajoneuvotutkimus, ohjelmistotuotanto, p. 0504353036
Tutkimusjohtaja Pekka Tervonen, tuotantotalous, p. 0406739519
Yhteyshenkilöt
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, psykologia, kauppatieteet ja taloustiede, arkkitehtuuri
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
“Emme halua Tornionlaaksosta seuraavaa Rovaniemeä” - paikalliset näkökulmat otettiin mukaan matkailuhankkeeseen19.12.2025 15:06:18 EET | Artikkeli
Lapin matkailun ykköskohteeksi kasvaneen Rovaniemen kapasiteetti alkaa olla viritetty tällä hetkellä huippuunsa. Nyt onkin alettu katsella seuraavia Lapin matkailun nousevia kohteita. Sellainen on löytynyt Ruotsin rajalta Tornionlaaksosta, jolla on pitkä, mutta pääosin unohdettu matkailuhistoria. Oulun yliopiston johtamassa hankkeessa paikallisille asukkaille annetaan ääni, jotta yliturismin haasteet voitaisiin välttää.
Oulun yliopistossa kehitetään geeniterapiaa, joka voi estää keskosten yleisimmän silmäsairauden18.12.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetään uutta geeniterapiaa, joka voisi ennaltaehkäistä keskosvauvojen yleisimmän silmäsairauden, retinopatian, kehittymisen. Sairaus voi johtaa vakavaan näkövammaan tai sokeutumiseen.
Aistiyliherkkyys voi olla varhainen merkki lapsen kehityksen muista haasteista17.12.2025 06:54:00 EET | Tiedote
Aistiyliherkkyydet liitetään yleensä autismikirjoon ja yhä useammin myös ADHD:hen. Oulun yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että aistiyliherkkyydet liittyvät huomattavasti laajempaan joukkoon neurokehityksellisiä haasteita.
Onko lapsellasi seurustelukumppani, joka onkin tekoäly? – Vanhemmat ja opettajat yllättyivät varhaisteinien ahkerasta tekoälyn käytöstä16.12.2025 06:42:00 EET | Tiedote
10–12-vuotiaat lapset hyödyntävät tekoälyä monipuolisesti oppimisen tukena ja tiedonhaussa ja muodostavat sen kanssa jopa vahvoja ystävyyssuhteita. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan vanhemmille ja opettajille oli yllätys, että lapset keskustelevat ahkerasti tekoälyn kanssa.
Sammal ja kumppanit tarjoavat lupaavan ratkaisun metallien puhdistamiseen kaivos- ja metsätalousvesistä15.12.2025 06:31:00 EET | Tiedote
Sammaleen salaisuus vedenpuhdistajana avautuu tuoreessa tutkimuksessa. Tulokset tarkentavat miten ja minkä kumppanien kanssa sammaleet voivat poistaa vesistä metalleja. Lupaavat tehosammaleet löydettiin vanhojen kaivosten metallipitoisista vesistä, joissa vain harvat kasvit selviävät. Sammalten tehoa testataan jatkossa myös raudan ruskistamissa metsäojissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme