Leikitään ja keskitytään -toimintamuoto vie kohti parempaa arkea
28.10.2025 15:31:23 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Leikitään ja keskitytään (LeKe) on toimintamuoto, joka tukee 3–5-vuotiaiden lasten itsesäätelytaitoja arjessa. Toiminta on suunnattu lapsille, joilla ilmenee vilkkautta, keskittymisen haasteita tai vaikeuksia käyttäytymisen säätelyssä.
LeKe perustuu leikkiin – siihen maailmaan, jossa pieni lapsi luonnostaan toimii ja oppii. Vanhempia ohjataan tukemaan lapsensa kehitystä yhteisten leikkien ja pelien avulla.
Päiväkodeissa varhaiskasvatuksen työntekijät toteuttavat LeKe-leikkejä osana päivittäistä toimintaa, ja osalle lapsista voidaan tarjota lisätukea pienemmissä ryhmissä. Joillain paikkakunnilla vanhemmille on tarjottu myös omia ryhmiä, joissa neuvolapsykologit ohjaavat keskustelua ja jakamista. Näissä ryhmissä vanhemmat saavat vertaistukea ja konkreettisia keinoja lapsen kanssa toimimiseen.
Toiminta on saanut innostuneen vastaanoton päiväkodeissa, ja vanhemmilta saatu palaute on ollut erittäin myönteistä. Moni kokee, että vuorovaikutus lapsen kanssa vahvistuu ja muuttuu myönteisemmäksi. Leikkihetket kotona, joissa vanhemmat sitoutuvat leikkimään lapsen kanssa noin puoli tuntia päivässä, ovat olleet merkityksellisiä ja tukeneet lapsen toiminnanohjaustaitoja.
LeKe on mainittu myös ADHD:n Käypä hoito -suosituksissa, ja sen vaikuttavuus on arvioitu erinomaiseksi Itlan Kasvun tuen menetelmäarvioinnissa.
Pirkanmaalla LeKe-toimintamallin käyttöönottoa on kehitetty yhteistyössä neuvolapsykologien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Taustalla on havainto siitä, että pienten lasten itsesäätelyyn liittyvät haasteet ovat lisääntyneet, ja samalla neuvolapsykologin vastaanotoille hakeudutaan yhä useammin. Tämän ilmiön äärelle on haluttu pysähtyä ja etsiä keinoja, joilla voidaan tukea lapsia ja perheitä jo varhaisessa vaiheessa.
Leke-toimintaa on Pirkanmaalla Tampereella, Nokialla, Lempäälässä, Vesilahdessa sekä Pirkkalassa. Näissä kunnissa on lähdetty rakentamaan mallia, jossa varhaiskasvatuksen LeKe-toiminta ja vanhempien ryhmät kulkevat rinnakkain.
Toimintaan on hankittu koulutusta Niilo Mäki -instituutista ja mukana on ollut neuvolapsykologien lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettajia useista kunnista.
LeKe on esimerkki siitä, miten leikin avulla voidaan vahvistaa lapsen taitoja ja samalla tukea koko perheen hyvinvointia
Yhteyshenkilöt
Alalantela RiittaJohtava psykologi, Kehitystä tukevat palvelut
Puh:040 8012501riitta.alalantela@pirha.fiToivonen UllaVastaava neuvolapsykologi, Kehitystä tukevat palvelut
Puh:040 1334730ulla.toivonen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmien etenemisestä21.9.2026 20:40:40 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli maanantaina ikäihmisten palvelujen seurantaraporteista ja merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Valtuusto merkitsi tiedoksi myös aluehallituksen vastaukset vuoden 2025 arviointikertomukseen ja hyväksyi muutoksia hallintosääntöön.
Puhelinpalvelun yhtenäistäminen jatkuu – Puhelinnumeroihin muutoksia useissa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa21.9.2026 13:23:46 EEST | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Uudistuksella selkeytetään ja yhtenäistetään palvelujen puhelinnumeroita ja sujuvoitetaan yhteydenottamista.
Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet21.9.2026 11:02:39 EEST | Tiedote
Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.
Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa sote-asemalle maaliskuussa 202718.9.2026 12:54:18 EEST | Tiedote
Elon kauppakeskuksessa sijaitseva Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa maaliskuussa 2027 Ylöjärven sote-asemalle osoitteeseen Mikkolankatu 10. Hyvinvointikioskin vuokrasopimus kauppakeskus Elossa päättyy helmikuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme