Tradenomien selittämätön palkkaero on 8,4 prosenttia
30.10.2025 14:03:45 EET | Tradenomit | Tiedote
Tuoreen selvityksen mukaan sukupuolten välinen selittämätön palkkaero on tradenomien keskuudessa keskimäärin 8,4 prosenttia miesten hyväksi. Yksityisellä sektorilla selittämätön palkkaero on suurempi kuin julkisella sektorilla. Selittämätöntä palkkaeroa ei voida selittää esimerkiksi koulutuksella, kokemuksella tai tehtävien vaativuudella.

- Palkkaeroihin vaikuttaa moni tekijä, esimerkiksi toimiasema, toimiala, työn vaativuus ja kokemus, sanoo erityisasiantuntija Julia Lauren. - Mutta selittämätön palkkaero tarkoittaa sitä, että monelle naiselle maksetaan ilman syytä pienempää palkkaa kuin samaa työtä tekevälle miehelle ja siinä voi olla kyse palkkasyrjinnästä. Se on yksi merkittävimpiä ongelmia tasa-arvon toteutumiselle työelämässä, Lauren huomauttaa.
Nais- ja miestradenomien palkkaero yksityisellä sektorilla on 13 prosenttia eli keskimäärin 658 euroa kuussa. Julkisella sektorilla puolestaan ero on 11,3 prosenttia eli noin 500 euroa kuussa. Näistä eroista vain alle puolet voidaan selittää työtä, työntekijää tai työnantajaa kuvaavilla tekijöillä. Selittämättömällä palkkaerolla on kauaskantoiset seuraukset, sillä se vaikuttaa negatiivisesti naisten palkkatasoon läpi koko työuran ja sitä kautta myös eläkkeisiin.
- Yksityisen sektorin sukupuolten välisestä keskimääräisestä 658 euron palkkaerosta vain 239 euroa voitiin selittää taustatekijöillä ja julkisella sektorilla selittymättä jäi noin puolet eli 250 euroa, sanoo työmarkkinatutkija Joonas Miettinen. – Selittämätöntä palkkaeroa ei havaittu finanssi- ja ICT-aloilla, kun taas teknologiateollisuudessa ero on 11 prosenttia. Selittämätöntä palkkaeroa ei havaita työuran alussa. Se kuitenkin lähtee sen jälkeen kasvuun ja saavuttaa huippunsa reilu 10 vuotta tutkintoon valmistumisen jälkeen. Työuran loppua kohden selittämätön palkkaero hieman kapenee, Miettinen kertoo.
Keinot palkkaerojen kaventamiseksi
Selittämätöntä palkkaeroa on mahdollista kuroa umpeen monin eri keinoin, niin lainsäädännön kuin työpaikkojen toimintamallien kautta. Esimerkiksi perhevapaiden tasaisempi jakautuminen parantaa naisten ura- ja ansiokehitystä, lisäksi työpaikkojen palkkausjärjestelmät ehkäisevät perusteettomia palkkaeroja.
- Perhevapaajärjestelmän uudistaminen ja työehtosopimuksiin neuvotellut tasa-arvoiset palkalliset perhevapaat olivat vuosikymmenten työn takana. Ne edistävät pitkällä jänteellä myös palkkaerojen kapenemista, kun vapaat jakautuvat tasaisemmin molempien vanhempien kesken, Lauren sanoo. - Nyt huomiota on kiinnitettävä palkkausjärjestelmien kehittämiseen, palkka-avoimuuteen sekä palkka-avoimuusdirektiiviin toimeenpanoon.
Tasa-arvolaki velvoittaa jo nykyisellään työnantajat edistämään palkkatasa-arvoa, mutta selittämättömät palkkaerot alleviivaavat palkka-avoimuusdirektiivin tarvetta. Samalla työpaikkojen palkkausjärjestelmiä on kehitettävä entistä läpinäkyvimmiksi ja työntekijöitä kannustettava puhumaan palkastaan työpaikoilla.
- Palkka-avoimuusdirektiivi tuo uusia mahdollisuuksia tähän työhön ja siihen liittyy turhan paljon pelkoja. Direktiivi lisää palkkojen läpinäkyvyyttä työpaikoilla, mutta kenenkään palkasta ei tule julkista tietoa, Lauren huomauttaa. - Nykyiset toimet palkkaerojen poistamiseksi eivät riitä, joten uusia työkaluja tarvitaan. Töitä riittää myös asenteiden kanssa, johon meillä kaikilla on vaikutusmahdollisuus. Tarvitsemme tulevaisuudessa kaikkien osaajien panosta työelämässä, jolloin minkäänlaiselle sukupuoleen perustuvalle palkkasyrjinnälle ei ole sijaa.
Palkkaeroselvityksen aineistona oli Tradenomien syksyn 2024 jäsentutkimus. Selvityksen teki toimeksiannostamme FT Hanna Koskinen. Koko selvitys on luettavissa verkkosivuillamme.
Selvityksen julkaisulähetystä voi seurata verkossa torstaina 30.10. kello 14.30 alkaen. Verkkolähtykseen pääset mukaan tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas MiettinenTyömarkkinatutkija
Puh:044 515 3511joonas.miettinen@tradenomi.fiJulia LaurenErityisasiantuntija
Puh:050 376 2240julia.lauren@tradenomi.fiLinkit
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin. Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Osaamistason nosto tarvitsee myös verokannustimia25.4.2026 13:07:20 EEST | Tiedote
Osaamistason nostaminen tarvitsee uusia kannustimia kilpailukykymme vahvistamiseksi. Nykyinen verojärjestelmämme ei kannusta riittävästi osaamisen kehittämiseen tai kouluttautumiseen. Ratkaisuksi Tradenomit ehdottaa verovähennysmallia, joka kattaisi niin lukukausimaksut kuin muun omaehtoisen koulutuksen kustannukset.
SAMOK, IL ja Tradenomit: Ammattikorkeakoulutus on tuottanut osaamista jo 30 vuotta17.4.2026 07:35:14 EEST | Tiedote
Jo 30 vuoden ajan ammattikorkeakoulutus on vastannut työmarkkinoiden tarpeisiin. AMK-koulutus vakinaistui vuonna 1996, ja samalla vakiintui niin nykymuotoiset AMK-tutkinnot, opiskelijakunnat kuin ammatillisen korkeakoulutuksen edunvalvonta. Koko historiansa ajan ammattikorkeakoulutus on ollut jatkuvassa liikkeessä ja on lunastanut paikkansa tärkeänä osana korkeakoulujärjestelmää.
Ammattikorkeakouluista ei saa tulla kanditehtaita16.4.2026 10:47:00 EEST | Tiedote
Viime vuosina yliopistot ovat kiihtyvällä tahdilla ostaneet ammattikorkeakouluja omistukseensa ja parhaillaan muun muassa Itä-Suomen yliopisto käy neuvotteluja kolmen ammattikorkeakoulun kanssa. Muutos omistajapolitiikassa on merkittävä, mutta poliittisen keskustelun suoranainen poissaolo asiasta on häkellyttävää.
Tradenomien mediaanipalkka nousi 4325 euroon24.2.2026 09:13:43 EET | Tiedote
Tradenomien mediaanipalkka nousi 4,2 prosenttia verrattuna aiempaan vuoteen. Yleisin syy ansiotason nousuun oli edelleen työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuvat palkankorotukset. Samalla reaalipalkat ylittivät viimein vuoden 2022 palkkojen notkahdusta edeltäneen tason. Tradenomien mediaanipalkka on nyt 4325 euroa kuukaudessa.
IL ja Tradenomit: Osaamisen kehittäminen vaatii uusia ratkaisuja15.1.2026 08:06:49 EET | Tiedote
Insinööriliiton ja Tradenomien yhteisen osaamiskyselyn tulokset osoittavat, että teknologian nopea kehitys ja tekoäly kasvattavat tarvetta jatkokouluttautumiselle. Tekniikan lisäksi työpaikoilla korostuvat johtamis- ja ihmissuhdetaidot. Osaamisen kehittäminen työuran varrelta vaatii uusia keinoja työnantajilta ja yhteiskunnalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme