Lempäälän kunta

Lempäälä katkaisee talouden alijäämäisyyskehityksen

30.10.2025 16:18:02 EET | Lempäälän kunta | Tiedote

Jaa

Lempäälän kunnan taloustavoitteena on turvata kestävä kokonaistalous katkaisemalla alijäämäinen talouskehitys ja rahoittaa kuntakasvun vaatimat investoinnit ilman lisävelkaantumista.

– Onnistumme tavoitteissa, kun linjaamme, että toimintakatteen eli kuntapalvelujen nettokustannusten kasvu mitoitetaan selvästi pääasiallisen tulonlähteemme, verotulojen kasvua pienemmäksi. Kuntatalouden tasapaino vaatii riittävän pitkän aikavälin tarkastelua ja johtopäätöksiin sitoutumista. Taloussuunnitelman 2026–2028 valmistelukierros ja vajaa kaksi viikkoa sitten pidetty kunnanhallituksen talousarvioseminaari ovat olleet hyviä ensiaskeleita onnistumisellemme, toteaa Lempäälässä ensimmäisen talousarvioesityksensä antanut kunnanjohtaja Noora Pajari.

Lempäälä-talo

Kunnanhallituksen käsittelyyn tuleva kunnanjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2026 on vielä -3,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Taloussuunnitelmavuosina 2027 alijäämä pienenee -0,4 miljoonaan euroon ja vuoden 2028 osalta arvio on jo 1,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. 

Vuoden 2026 talousarvioesityksessä suureen alijäämään vaikuttavat osaltaan Asuntomessut Lempäälässä 2026 -hankkeen kertaluonteisten kulujen kasvu sekä sote- ja pelastuskiinteistöjen vuokraustoiminnan yhtiöittämisjärjestelyjen heijastuminen kunnan nettovuokratuottoihin.

Vaikka kokonaistalouden arvioidaan kääntyvänkin suunnitelmakaudella ylijäämäiseksi, Lempäälän haasteena on yhä mittavien investointivuosien aiheuttaman lisävelkaantumisen katkaisu. Taloussuunnitelmaesityksen nettoinvestoinnit ovat vuonna 2026 vielä 16,7 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2027 nettoinvestoinneiksi arvioidaan 12,6 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 12,8 miljoonaa euroa.

Veroprosentit 2026 pysyvät ennallaan

Kunnan asukaskohtainen velka kasvaa vuonna 2026 yli 5600 euroon, johon se myös pysähtyy vuoteen 2028 mennessä investointitason maltillistuessa ja investointien omarahoituksen parantuessa. Lähiviikkoina lausuntokierrokselle lähtevän peruspalvelujen valtionosuuden lainsäädäntöuudistuksen mahdollisia vaikutuksia taloussuunnitelma ei sisällä.

– Odotamme toki, että valtionosuusuudistuksella tuetaan aiempaa paremmin Lempäälän tyyppisten kuntien väestönkasvun vaatimaa peruspalvelujen järjestämistä ja alueen elinvoiman edistämistä, toteaa kunnanjohtaja Noora Pajari.

Kunnanvaltuusto päätti 29.10.2025 pitää vuoden 2026 veroprosentit ennallaan. Elokuussa käsitellyn suunnitteluohjeen mukaisesti vuosien 2026–2028 taloussuunnitelmaesitys on arvioitu nykyisin veroprosentein.

Lempäälän kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 3.11.2025 vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2026–2028 taloussuunnitelman esitystä kunnanvaltuustolle. Kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittely on 26.11.2025.

Lempäälän talousarvioesitys 2026
Verotulot 67,4 miljoonaa euroa (+2,5 %)
Toimintakulut 93,9 miljoonaa euroa (+3,1 %)
Vuosikate 3,7 miljoonaa euroa
Tilikauden alijäämä -3,7 miljoonaa euroa
Investoinnit, netto 16,7 miljoonaa euroa
Lainamäärä/as. (arvio 31.12.2026) 5617 €/asukas
Asukasluku (arvio 31.12.2026) 25494

Lisätietoja: 
kunnanjohtaja
Noora Pajari
puh. 040 769 5259
sähköposti: noora.pajari@lempaala.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lempäälän kunta

Lempäälä on 25 000 asukkaan vetovoimainen ja kasvava kunta Tampereen kaupunkiseudulla. Sijaintimme Suomen kasvukäytävällä luo hyvän perustan kuntamme tulevaisuudelle.

Lempäälässä on tutkitusti hyvä asua, tehdä työtä ja yrittää. Tärkein tehtävämme on huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista kaikissa elämänkaaren vaiheissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lempäälän kunta

Lempääläisessä päiväkodissa vaaratilanne lepohetken jälkeen18.9.2026 11:30:00 EEST | Tiedote

Lempääläisessä päiväkoti Kuokkalankulmassa sattui torstaina 17.9.2026 lepohetken jälkeen vaaratilanne, jossa lapsi putosi kaappisängyn nostamisen yhteydessä yläsängystä sängyn ja seinän väliseen tilaan. Tilanne johtui siitä, että työntekijä ei ollut havainnut paksun peiton alle kääriytynyttä lasta ennen sängyn nostamista. Putoamisen seurauksena lapselle aiheutui haava huuleen. Muuta fyysistä vahinkoa lapselle ei tullut. Tapahtuma selvitettiin välittömästi yhdessä lapsen huoltajien, tilanteessa mukana olleiden työntekijöiden sekä varhaiskasvatusyksikön johtajan kanssa. Selvityksessä todettiin, että tilanteessa ei ollut täysin toimittu voimassa olevien turvallisuusohjeiden mukaisesti. Lepohuoneen ohjeistuksessa edellytetään, että ennen sängyn nostamista varmistetaan, ettei sängyssä ole lasta. Tapahtuneen vuoksi lepohuoneen turvallisuusohjeistusta tarkennetaan ja käytäntöjä käydään henkilöstön kanssa läpi vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi. Lisäksi arvioidaan mahdollisia muita toimenpi

Tubettaja Niilo22 valittiin Vuoden Lempoksi Lempäälässä9.9.2026 19:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden Lempoksi 2026 on valittu lempääläinen tubettaja Niilo22, oikealta nimeltään Mikael Kosola. Vuoden Lempo -työryhmä oli yksimielinen päättäessään valinnasta. Työryhmä painotti erityisesti sitä, että hän on tehnyt Lempäälää tunnetuksi vuosien ajan omalla persoonallisella tavallaan. Kosola on ollut tunnettu tubettaja jo vuodesta 2008. YouTubessa hänellä on seuraajia yli 100 000 ja videoilla yli 90 miljoonaa katselukertaa. Persoonana hän on nostanut esille koulukiusaamisen haittoja ja näyttänyt esimerkkiä, kuinka vaikeuksistakin huolimatta ihminen voi pärjätä eikä esimerkiksi lukihäiriötä tarvitse hävetä. Mikael Kosola on hyvin otettu saamastaan kunnianosoituksesta. Kosola kiittää kaikkia lempääläisiä. ”Lempäälä on rauhallinen paikka asua ja liikkua”, toteaa tuore Vuoden Lempo 2026. "Niilo22 on tunnettu aitoudestaan ja häneen on helppo samaistua. Moni seuraaja näkee Niilo22:ssa ihmisen, joka ei peittele vaikeuksiaan, vaan niistä huolimatta jatkaa eteenpäin. Hän nostaa julkaisuissaan

Saikantalo valmistui Lempäälässä – avautuu käyttöön Asuntomessuilla22.4.2026 09:07:51 EEST | Tiedote

Lempäälän kunnan rakennushanke, varhaiskasvatukselle ja perusopetukselle rakennettu Saikantalo on valmistunut. Rakennushankkeen päättymisen jälkeen rakennuksessa alkavat irtokalustetoimitukset sekä tilojen varustelu. Kesällä Saikantalo toimii messukohteena sekä Asuntomessut Oy:n käytössä messuorganisaation toimistotiloina ja ravintolatoimitsijan käytössä. Saikan koulu ja päiväkoti Saikka aloittavat toimintansa tiloissa 17.8.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye