Suomen ympäristökeskus käynnistää yhteistoimintaneuvottelut – enintään 80 henkilöä irtisanotaan
Suomen ympäristökeskus (Syke) on jättänyt yhteistoimintaneuvotteluesityksen henkilöstön edustajille. Neuvottelut käynnistetään taloudellisista ja tuotannollisista syistä, ja ne kohdentuvat koko henkilöstöön.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) talous heikkenee merkittävästi ja nopeasti kolmesta syystä. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma leikkaa toimintamenomäärärahoja, edellisen hallituksen päättämät erillisrahoitukset loppuvat, ja muukin ulkoinen rahoitus on laskusuunnassa. Syken kokonaisrahoitus on vähenemässä vuoteen 2028 mennessä arviolta noin 17 % vuoden 2025 rahoituksesta, joka on noin 81,3 miljoonaa euroa.
Syken rahoituksesta noin 40 % muodostuu valtion talousarviossa osoitetusta toimintamenomäärärahasta ja 60 % ulkopuolisesta rahoituksesta. Toimintamenomääräraha kytkeytyy suoraan ulkopuolisen rahoituksen määrään, sillä sitä käytetään kiinteiden kustannusten ohella omarahoitusosuutena ulkoisen rahoituksen hankkeissa. Kummatkin rahoituslähteet ovat valtion budjettileikkausten myötä supistumassa lähivuosina. Samanaikaisesti kilpailu tutkimusrahoituksesta kiristyy edelleen, ja omarahoituksen heiketessä ulkoisen rahoituksen vastaanottamisesta tulee vaikeampaa.
Toimintaa sopeutetaan monin keinoin
Taloutta sopeutetaan erityisesti vähentämällä henkilöstö- ja toimitilakustannuksia, jotka ovat Syken suurimmat yksittäiset menoerät. Henkilöstömenoja pyritään vähentämään 6,9 miljoonalla eurolla vuoteen 2028 mennessä. Sopeuttamisen arvioidaan johtavan enintään 80 henkilön palvelussuhteen irtisanomiseen ja enintään 25 henkilön palvelussuhteen osa-aikaistamiseen. Lisäksi jätetään korvaamatta eläkkeelle siirtyviä ja muista syistä irtisanoutuvia henkilöitä, ja hankkeisiin liittyviä määräaikaisia työsuhteita tulee jatkossa olemaan nykyistä vähemmän. Sykessä on tällä hetkellä runsaat 700 työntekijää. Henkilöstön määrä laskee siis noin 15 %.
Lähivuosien aikana Syke siirtyy yhteisiin toimitiloihin muiden valtion virastojen kanssa kaikilla toimipaikoillaan. Lisäksi toimintaa tehostetaan ja supistetaan. Tekeminen kohdennetaan entistä tiukemmin ydintoimintaan. Samanaikaisesti etsitään uusia rahoituslähteitä muun muassa maksullisesta toiminnasta. Nykyisiä ja Sykelle kaavailtuja tulevia lakisääteisiä tehtäviä tarkastellaan, ja niihin kohdistuvia tehostamistavoitteita pyritään edistämään yhteistyössä ohjaavien ministeriöiden kanssa.
Neuvottelujen kohteena olevilla sopeuttamistoimilla Syke pyrkii saamaan toiminnan ja talouden tasapainoon kehyskaudella 2026–2029. Yhteensä Syke tasapainottaa talouttaan noin 13,1 miljoonalla eurolla.
”Syken tehtävänä on tuottaa yhteiskunnalle laadukasta ja luotettavaa tietoa ympäristömme tilasta ja sen parantamiseksi tarvittavista toimista. Asiantuntemuksellamme on suuri kysyntä kansallisesti ja kansainvälisesti. Kipeistä leikkauksista huolimatta pidämme tutkimuslaitoksemme elinvoimaisena jatkossakin. Osaamistamme tarvitaan kestävyysmurrokseen, jossa ratkaistaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta keskeistä ongelmaa – ympäristön kolmoiskriisiä eli luontokatoa, ilmastonmuutosta ja ympäristön pilaantumista”, sanoo pääjohtaja Leif Schulman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leif SchulmanPääjohtajaSuomen ympäristökeskus
Puhelimeen vastaa johdon assistentti Laura Hautalampi numerossa 029 525 1129.
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi/fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 1.–5.12.202527.11.2025 12:04:01 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Finland must accelerate efforts towards a circular economy of plastics27.11.2025 07:02:00 EET | Press release
Progress has been made in advancing the circular economy for plastics, but Finland remains far from its targets and significant additional measures are needed. A new report from the PlastLIFE project, published by the Finnish Environment Institute, highlights how reducing unnecessary plastic consumption, preventing littering, and improving recycling efficiency are key to achieving a circular economy. The issue is pressing, as plastics continue to have considerable climate and environmental impacts. Finland’s goal is to establish a sustainable circular economy for plastics by 2030.
Suomen kiihdytettävä muovien kiertotalouden toimia27.11.2025 07:01:00 EET | Tiedote
Muovien kiertotaloudessa on nähtävissä edistystä. Tavoitteista ollaan kuitenkin niin kaukana, että merkittäviä lisätoimia tarvitaan. Suomen ympäristökeskuksen julkaisema PlastLIFE-hankkeen raportti nostaa esiin, miten muovien turhan kulutuksen vähentäminen, roskaantumisen ehkäisy ja kierrätyksen tehostaminen edistävät kiertotalouden toteutumista. Aihe on ajankohtainen, sillä muovien ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat edelleen huomattavia. Suomen tavoitteena on saavuttaa muovien kestävä kiertotalous vuoteen 2030 mennessä.
Viikkokatsaus 24.–28.11.202520.11.2025 11:57:48 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Proposal for saving the Baltic Sea: 34 actions to strengthen the network of marine protected areas18.11.2025 10:00:00 EET | Press release
Joint press release from Metsähallitus and Finnish Environment Institute Baltic Sea nature is threatened by eutrophication, pollution and climate change. The Roadmap for the development of marine protected area network in Finland until 2030, which was drawn up in cooperation between a number of organisations, presents 34 actions for improving the status of the Baltic Sea, safeguarding the most valuable marine areas and achieving international conservation area targets. Never before has an equally extensive and comprehensive plan for the conservation of marine nature been drawn up in Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme