Naantalin kaupunginhallitus esittää valtuustolle verojen säilyttämistä ennallaan
Naantalin kaupunginhallitus käsitteli 3.11.2025 talousarvion vuodelle 2026. Hallitus esittää 10.11. kokoontuvalle valtuustolle, että kunnallisveroprosentti ja kiinteistövero pysyvät ennallaan. Kaupunki varautuu lainataakan kasvuun ja sopeuttamisohjelman tekemiseen.

Naantalin tilikauden tulos kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen on -3,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotot putoavat 900 000 eurolla ja toimintakulut kasvavat 1,9 milj. eli toimintakate kasvaa 4,7 % (2,8 milj.). Toimintakate ei kata suunnitelman mukaisia poistoja.
Kunnallisveroprosentti vuodelle 2026 pysytetään ennallaan ollen 6,4 %. Myös kiinteistöveroprosentti ehdotetaan pidettäväksi ennallaan.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom (kok) summaa kaupunginhallituksen tekemiä muutoksia kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen.
- Kaupunginhallitus vähensi esitettyjä lisäyksiä henkilöstön määrään ja karsi euroja pienemmistä investoinneista. Suuret investoinnit pysytettiin ennallaan. Kuten kaupunginjohtaja esitti, arvioimme rauhassa talouden suuntaa ja valmistelemme sopeutusta poliittisella yhteistyöllä, Forsblom kertoo.
Kaupunginhallitus painottaa keskittymistä perheystävällisen Naantalin peruspalveluihin palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Ensi vuonna valmistuvat sekä Kalevanniemen kampus että liikuntahalli. Erityisesti Luonnonmaa houkuttelee paljon lapsiperheitä ja perhetalon laajennus käynnistyykin ensi vuonna. Nämä ovat merkittäviä panostuksia lapsiin, nuoriin ja hyvinvointiin.
Kaupunginhallituksen 1.vpj Kimmo Aho (sdp) on hyvillään siitä, että kaupunginhallitus saavutti poliittisen yhteisymmärryksen Aurinkosäätiön uima-altaan käyttömahdollisuuden turvaamisesta naantalilaisille.
Kaupunginhallitus lisäsi yhteistuumin kotihoidon kuntalisän ensi vuoden talousarvioon. Tätä arvioidaan osana sopeuttamisohjelmaa tulevina vuosina.
Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan kaupunginhallitus lisäsi kaupunginjohtajan esitykseen Saaristomerirahan, 100 000 euroa, poliittisten puolueiden yhteisellä päätöksellä.
- Panostamme Naantalissa Saaristomeren tilan parantamiseen monin toimin osana normaalia budjettirahoitusta. Näemme tämän Saaristomerirahan hyvänä lisänä kohdennettujen toimien toteuttamiseen, sanoo kaupunginhallituksen 2. vpj Reetta Tanila-Järvinen (kesk).
Naantalin vuoden 2026 suurimmat investointihankkeet ovat:
- Kalevanniemen oppimiskylät 4,5 milj. eur
- Kalevanniemen liikuntahalli 4,0 milj. eur
- Luonnonmaan perhetalon laajennus 1,9 milj. eur
- Kaivokadun saneeraus 1,8 milj. eur
- Ruonan yhdystien ja Rautakadun liittymäjärjestelyt 1,6 milj. eur
- Keskustakorttelit 0,5 milj. eur
- Aurinkotien kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantaminen 0,4 milj. eur
- Tavastin Kilta 0,25 milj. eur
- Karvetin monitoimitalo 0,12 milj. eur
- Kaupungintalon kunnostaminen 0,12 milj. eur
Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion vuodelle 2026 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2026 - 2029 kokouksessaan 10.11. Valtuuston kokousta voi seurata livenä verkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura LeppänenkaupunginjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:040 767 4364laura.leppanen@naantali.fiToni Forsblomkaupunginhallituksen pj
Puh:040 573 3833toni.forsblom@naantali.fiNaantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantalin kasvihuonepäästöt laskivat viime vuodesta16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen ympäristökeskus on julkaissut kaikkien Suomen kuntien ennakkotiedon vuoden 2024 kasvihuonekaasupäästöistä. Naantalissa kokonaispäästöt ovat laskeneet 3 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Suurimpiin päästösektoreihin Naantalissa kuuluu mm. tieliikenne.
Ilkivalta aiheuttaa turhia kustannuksia kaupungille ja lopulta kaupunkilaisille12.12.2025 09:15:00 EET | Tiedote
Naantalissa on kohdattu tänä syksynä keskustan bussipysäkkeihin kohdistunutta ilkivaltaa. Kaupungilla toivotaan, että jokainen kunnioittaisi yhteistä omaisuuttamme.
Naantali kilpailutti matkailuneuvontapalvelut11.12.2025 15:37:37 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki organisoi matkailutoimintonsa uudelleen ja on pyytänyt tarjouksia matkailuneuvontapalveluiden tuottajasta. Kaupunginhallituksen on määrä päättää asiasta 15.12.2025.
Naantalilaiset vastasivat: Matkailun suurin hyöty liittyy elinvoimaan ja imagoon10.12.2025 18:00:00 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki järjesti 10.12.2025 naantalilaisille suunnatun matkailuillan, joka houkutteli kaupungintalolle lähes sata kiinnostunutta. Tilaisuudessa kuultiin matkailupalvelujen uudelleenjärjestelyistä, julkistettiin uutta tapahtumatarjontaa kesälle 2026 ja matkailukyselyn tulokset, sekä kuultiin Finnlinesin laivamatkailun katsaus.
Ruonan yhdystien uusi kiertoliittymä vastaa kasvaviin liikennemääriin – myös alueen vesihuoltoa parannetaan kestävästi10.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Ruonan yhdystien ja Rautakadun risteykseen rakentuvan kiertoliittymän työt alkoivat lokakuussa. Alueella parannetaan myös vesihuoltoverkostoa vähähiilijalanjälkisin ratkaisuin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme