R-kioski hakee uutta kasvua laajentamalla yhteistyötä Woltin kanssa

Jaa

Suomessa tilataan yhä useammin suosikkivälipalat ja energiajuomat suoraan kotiovelle, myös R-kioskilta. Verkkokaupan ja ruoan pikatoimitusten suosio kasvaa vauhdilla, ja R-kioski haluaa olla siellä, missä asiakkaatkin ovat. Siksi yritys panostaa digitaalisen myynnin kasvuun ja syventää yhteistyötään Woltin kanssa. Lokakuussa Wolt-kioskien määrä kasvoi merkittävästi, kun 65 uutta R-kioskia liittyi palveluun. Nyt R-kioski löytyy Woltista jo 135 toimipisteen voimin 49 eri paikkakunnalta.

R-kioskin hodarit pakataan Wolt-tilaukseen
R-kioskin hodarit pakataan Wolt-tilaukseen

”Wolt on lisännyt meillä erityisesti lämpimän ruuan ja makeisten myyntiä”, kertoo kioskiesihenkilö Iira Winqvist Porvoon Näsin R-kioskilta.  

 
”Huomaan, että tilauksia tulee enemmän silloin, kun sää on huono, esim. vesi- tai lumisateella. Parasta Woltissa on se, että asiakkaat tilaavat uudestaan: he löytävät meidät verkon kautta ja palaavat. On hienoa, että asiakkaat saavat tuotteita kotiovelle myös silloin, kun liikkuminen on vaikeaa”, jatkaa Winqvist. 

 
R-kioski ja Wolt tekevät yhteistyötä osana koko REITAN-konsernia: Wolt toimii ruoan pikatoimitusten lähettikumppanina kaikissa seitsemässä toimintamaassa, eli Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa.  
 
”Esimerkiksi Tanskassa sisaryrityksemme 7-Eleven on panostanut vahvasti Woltiin myyntikanavana, ja he ovatkin saaneet erinomaisia tuloksia. Heillä myynti lasketaan jo miljoonissa euroissa.” kertoo R-kioskin kehityspäällikkö Jevgeni Lisjutin.  

 
”REITAN-konserni panostaa nyt koko konsernin tasolla digitaaliseen myyntiin, ja R-kioskin rooli Suomessa on keskeinen osa tätä kokonaisuutta. Kuluttajien odotukset muuttuvat, ja me haluamme olla tässä kehityksessä mukana, eli helposti saavutettavina, myös verkossa. Digitaalinen kauppa täydentää erinomaisesti R-kioskin kivijalkaverkostoa ja tarjoaa asiakkaille entistä monipuolisemmat tavat asioida. Näemme tässä merkittävää kasvupotentiaalia tulevaisuudessa ja jatkamme panostuksia tähän kanavaan vahvasti myös tulevina vuosina”, jatkaa Lisjutin.  

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta R-kioski

R-kioskille uusi henkilöstöjohtaja – Anna Wotherspoon tukee uudistumista ja kehittää henkilöstön osaamista12.1.2026 15:38:43 EET | Tiedote

R-kioski Oy on nimittänyt Anna Wotherspoonin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Wotherspoon on aloittanut tehtävässään 7.1.2026 ja siirtyy R-kioskille Foodoralta. Hänen vastuullaan on ennen kaikkea organisaatiokulttuurin kehittäminen sekä työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan vahvistaminen. Lisäksi hän vastaa osaamisen kehittämisen kokonaisuudesta, jonka tavoitteena on tukea henkilöstön kasvua ja urapolkuja R-kioskilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye