Arkadiankadun silta keskustassa uusitaan vuonna 2026
Remontin on arvioitu alkavan tammikuussa ja valmistuvan loppuvuodesta 2026. Sillan uusimisen syynä on huono kunto. Sillan käyttäminen on turvallista remonttiin saakka.

Siltaremonttia on suunniteltu yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon asiantuntijoiden kanssa. Ulkoiset muutokset siltaan tulevat olemaan pieniä ja sillan ulkoasu sekä entisen ratakuilun kivimuurit säilyvät. Uusi silta on samanlainen kuin nykyinen silta.
Muutoksia liikkumisen vuonna 2026
Sillan uusimisen ajaksi liikenne sillan päältä siirtyy kiertoreiteille. Raitiotie kulkee Arkadiankadun sijasta Fredrikinkatua ja Simonkatua. Jalankulkua varten rakennetaan väliaikainen silta Baanan yli.
Sillan alapuolella kulkeva Baana on tarkoitus pitää avoinna suurimman osan remontin kestosta, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Poikkeusreitit tarkentuvat, kun urakoitsija on valittu joulukuussa 2025. Ajoyhteydet Kampin linja-autoterminaaleista säilyvät, mutta reitteihin tulee pientä kiertoa.
Uudelle sillalle 100 vuoden käyttöikä
Entisen satamaradan kuilun ja nykyisen Baanan ylittävä silta on vuodelta 1924. Silta uusitaan huonon kunnon takia. Sillan käyttäminen on turvallista remonttiin saakka. Kaupunki on tutkinut siltojensa kuntoa pitkäjänteisesti ja kunnostaa tai uusii huonokuntoisia siltoja vuosittain. Uudelle sillalle tavoitellaan 100 vuoden käyttöikää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku Kytöprojektinjohtajakaupunkiympäristön toimiala
Sillat, esirakentaminen ja aluerakentamislogistiikka
Aki Lehtinenprojektipäällikkökaupunkiympäristön toimiala
Projektirakennuttaminen
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 6.11.20256.11.2025 17:26:19 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 6.11.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 20.11.2025
Beredningen av Helens kärnenergiprogram framskrider – Helsingfors undersöker tre alternativa platser för en anläggning6.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget Helen och Helsingfors stad undersöker möjligheten att bygga ett kärnkraftverk i Helsingfors. Nu inleds en utredning som börjar med en undersökning av tre alternativa platser för kraftverket.
Helenin ydinenergiaohjelman valmistelu edennyt - Helsingissä tutkitaan kolmea vaihtoehtoista laitospaikkaa6.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö Helen ja Helsingin kaupunki tutkivat mahdollisuutta ydinvoimalaitoksen rakentamiselle Helsinkiin. Nyt käynnistyy selvitys, jonka alkuvaiheessa tutkitaan kolmea vaihtoehtoista paikkaa voimalaitokselle.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 4.11.20254.11.2025 20:44:20 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 4.11.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Skejtparken i Stagparken får mycket mer utrymme genom renovering4.11.2025 15:32:55 EET | Pressmeddelande
Renoveringen av Stagparken i Havsrastböle fortsätter med en renovering och utvidgning av skejtparken. Enligt planen ska skejtare och sparkcykelåkare kunna inta den förnyade parken i juni 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme