SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Kaarisalo: Potkulaki ei lisää työllisyyttä

5.11.2025 08:00:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Eduskunta kävi eilen lähetekeskustelun hallituksen esityksestä, jolla helpotetaan työntekijän irtisanomista. Kaarisalo toteaa, että esitystä ei voida perustella työllisyyden saati kasvun edellytysten parantamisella, vaan se on ristiriitainen molempien tavoitteiden suhteen.

Jukka-Pekka Flander / SDP

Irtisanomissuojan heikentäminen kasvattaa epävarmuutta ja työmarkkinoiden eriarvoisuutta aikana, jolloin meidän pitäisi tehdä päinvastoin: vahvistaa luottamusta, turvallisuutta ja työelämän ennakoitavuutta.

- Kansainvälinen tutkimus osoittaa selkeästi, ettei irtisanomissuojan heikentäminen käytännössä lisää työllisyyttä. Työllisyys ei parane pelkoa ja epävarmuutta lisäämällä. Kun työntekijät kokevat, että heidän asemansa on aiempaa turvattomampi, epävarmuus lisääntyy, kulutus vähenee, yritysten työllistämisedellytykset vähenevät. Hallituksen esitys itse asiassa heikentää talouden dynamiikkaa, ei vahvista sitä, Kaarisalo toteaa.

Suomessa työsuhdeturva ei ole jäykkä. OECD:n vertailuissa lukeudumme jo nykyisellään niin sanottujen joustavien maiden joukkoon. Kaarisalo huomauttaa, että usein ihailtu Tanskan “joustoturva” ei ole syntynyt työntekijöiden oikeuksia purkamalla, vaan yhdistämällä joustava työlainsäädäntö vahvaan turvaverkkoon ja aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.

- Orpon hallitus on kuitenkin unohtanut jälkimmäisen osan: turvan ja aktiivisen työvoimapolitiikan. Tiivistäen, irtisanomissuojan heikentäminen ei ole työllisyyspolitiikkaa, se on lopulta yksipuolista vallansiirtoa työntekijöiltä työnantajille. Lisääntyvä epävarmuus ei paranna nyt kipeästi tarvittavaa tavallisten suomalaisten työntekijöiden ja kuluttajien kokemaa luottamusta. Siihen tarvitaan reiluutta, oikeudenmukaisuutta ja yhteistä vastuuta. Orpon hallitus ei tunnu tätä ymmärtävän, Kaarisalo päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye