Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Jäsenmaksu pysyy ensi vuonna ennallaan useimmissa työttömyyskassoissa

Jaa

Työttömyyskassojen jäsenmaksut vuodelle 2026 on vahvistettu. Suurin osa kassoista pitää jäsenmaksunsa ennallaan ja keskimääräinen jäsenmaksu nousee vain kaksi euroa.

Suomessa on ensi vuonna 11 työttömyyskassaa palkansaajille ja yksi yrittäjille. Seitsemän kassoista säilyttää jäsenmaksunsa ennallaan, kolme nostaa sitä ja kaksi laskee maksua. Muutosten seurauksena palkansaajakassojen keskimääräinen jäsenmaksu 3 000 euroa ansaitsevalla nousee 80 eurosta 82 euroon vuodessa.

Pidemmällä tarkastelujaksolla työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat edelleen varsin alhaisella tasolla. Palkansaajien työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat laskeneet yli 40 % viimeisen 10 vuoden aikana. Vuonna 2016 työttömyyskassan jäsenyys maksoi 3 000 euron kuukausipalkalla keskimäärin 144 euroa vuodessa.

Palkansaajakassojen lisäksi Suomessa on yksi työttömyyskassa yrittäjille. Yrittäjien työttömyyskassa on palkansaajakassoja kalliimpi, sillä yrittäjäkassojen jäsenmaksuilla rahoitetaan ansiopäivärahan tuloihin perustuva osa kokonaisuudessaan. Yrittäjän työttömyyskassan jäsenmaksu säilyy ensi vuonna ennallaan.

Työttömyyskassan jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen myös ensi vuonna. Lakimuutos työntekijä- ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistosta ei koske työttömyyskassoja. 

Työttömyyskassa Jäsenmaksu 2026 Muutos Jäsenmaksu 2025
Aaria Työttömyyskassa 72 € / vuosi – 8 % 78 € / vuosi
Avoin työttömyyskassa A-kassa 96 € / vuosi 0 % 96 € / vuosi
Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 0,4 % 0 % 0,4 %
Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO 69 € / vuosi 10 % 63 € / vuosi
Lakimiesten ja Lääkärien työttömyyskassa 54 € / vuosi 20 % 45 € / vuosi
Työttömyyskassa Ote *  63 € / vuosi

5 %

60 € / vuosi

Palvelualojen työttömyyskassa 84 € / vuosi 0 % 84 € / vuosi
Super työttömyyskassa 84 € / vuosi 0 % 84 € / vuosi
Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa 42 € / vuosi 0 % 42 € / vuosi
Työttömyyskassa Pro 90 € / vuosi – 6 % 96 € / vuosi
YTK Työttömyyskassa 102 € / vuosi 0 % 102 € / vuosi
Yrittäjän Työttömyyskassa 1,7 %
9 600 € ylittävästä vuosiansiosta
0 % 1,7 %
9 600 € ylittävästä vuosiansiosta

* Erityisalojen työttömyyskassa Erko fuusioituu vuoden 2026 alussa Opetus ja tiede -työttömyyskassaan. Uuden työttömyyskassan nimi on Työttömyyskassa Ote. Taulukossa on huomioitu jäsenmaksumuutos suhteessa Opetus ja tiede -työttömyyskassan jäsenmaksuun. Erkon jäsenten jäsenmaksu laskee ensi vuonna 8 %.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

TYJ edustaa työttömyyskassoja

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 13 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye