Satakunnan ELY-keskus

Satakunnassa ennustetaan työvoimapulaa vain yksittäisissä ammateissa

Jaa

Satakunnassa arvioidaan vuoden päästä olevan kohtalaista työvoiman ylitarjontaa, kun tarkastellaan kaikkia toimialoja yhteensä. Ennustettu työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne on samankaltainen kaikilla tarkastelluilla toimialoilla.

Vasemmalla nainen selkäpäin tietokoneen äärellä tekemässä tietokoneella työtä. Oikealla mies terveydenhuollon työvarusteissa.
Kuvituskuva.

Toimialojen ja niiden keskeisten ammattien tulevaisuuden näkymiä sekä työvoima- ja osaamistarpeita tarkastellaan työvoimabarometrissa kerran vuodessa. Satakunnassa toimialoittaisen tarkastelun kohteena oli tänä syksynä kolme toimialaryhmää:

  • teknologiateollisuus ja -palvelut,
  • sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala sekä
  • liiketoiminta ja hallinto.

Työvoimasta on seuraavan vuoden aikana edelleen ylitarjontaa

Satakunnassa avoimien työpaikkojen määrä on laskenut ja työttömyys noussut vuotta aiemmasta. Elinkeinoelämän näkymät ovat kuitenkin varsin optimistiset ja myös yritysten työllisyysodotukset ovat positiiviset. Satakunnassa avoimien työpaikkojen määrän arvioidaankin kääntyvän kasvuun ja myös työttömyyden hieman alenevan seuraavan vuoden aikana. Tällä hetkellä Satakunnassa on vakavaa työvoiman ylitarjontaa, kun tarkastellaan kaikkia toimialoja yhteensä. Työvoiman ylitarjonnan ennustetaan lievenevän vakavasta kohtalaiseen ensi vuoden aikana työvoiman kysynnän kasvaessa.

Muutamissa yksittäisissä ammateissa arvioidaan kuitenkin olevan työvoimapulaa. Satakunnassa eniten pulaa työntekijöistä on seuraavan vuoden aikana seuraavissa ammateissa:

  • Yleislääkärit
  • Ylilääkärit ja erikoislääkärit
  • Psykologit
  • Hammaslääkärit
  • Hitsaajat ja kaasuleikkaajat
  • Ohutlevysepät
  • Konetekniikan erityisasiantuntijat
  • Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät
  • Lihanleikkaajat, kalankäsittelijät ym.
  • Lastentarhanopettajat

Teknologiateollisuudessa työvoiman kysynnän ennakoidaan kasvavan

Teknologiateollisuuden viimeaikainen suhdannekehitys Satakunnassa on ollut vaihtelevaa. Vuoden 2025 alkupuoliskolla alan yritysten liikevaihto on hieman pienentynyt, mutta henkilöstömäärän hienoinen kasvu on jatkunut. Satakunnan kannalta käynnistyvät meriteollisuuden projektit ovat hyvin merkittäviä. Yritysten tilanne vaihtelee paljon. Kuitenkin on tuntuma, että tilanne on piristymässä.

Vuoden päästä teknologiateollisuudessa ja -palveluissa Satakunnassa ennakoidaan olevan edelleen kohtalaista työvoiman ylitarjontaa, vaikka avoimien työpaikkojen määrä kasvaisikin ennustetusti. Osa toimialaryhmään kuuluvista ammateista nousee silti kaikkia toimialoja tarkasteltaessa eniten työvoimapulaa kärsivien ammattien listalle. Muutamissa muissakin ammateissa työvoiman saatavuudessa arvioidaan olevan vaikeuksia seuraavan vuoden aikana.

Kone- ja metallituoteteollisuudessa automaatio yleistyy. Projektijohtamisen osaamiselle on kysyntää. Myös sähkötekniikan osaajia tarvitaan mm. tuulivoimarakentamisessa. Yleinen tuntuma on, että asiantuntijatehtäviin saadaan tekijöitä. Konetekniikan suunnittelijoita ei kuitenkaan löydy helposti.

Sote-alalla on lähiaikoina pulaa vain alan korkeimmin koulutetuista ammattilaisista

Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala on yksi työllistävimmistä aloista Satakunnassa. Työttömyys on sote-alalla ollut yleensä vähäistä muihin aloihin nähden ja monissa ammateissa on kärsitty kroonisesta työvoimapulasta. Viimeisen vuoden aikana työttömyys on kuitenkin selvästi noussut ja julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrä laskenut merkittävästi. Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialalla on nyt lievää työvoiman ylitarjontaa ja tilanteen ennustetaan jatkuvan samanlaisena myös seuraavan vuoden aikana.

Työvoiman saatavuudessa ovat alalla nyt haasteellisimpia ammatit, joihin ei Satakunnassa kouluteta, kuten lääkärit, psykologit, puheterapeutit ja ensihoitajat. Sen sijaan hoiva-avustajien tarve on vähentynyt huomattavasti. Myös lähihoitajien avoimien työpaikkojen määrä on ainakin tilapäisesti matalalla tasolla.

Sote-alalla halutaan panostaa perusammattiosaamiseen, asiakaslähtöisyyteen ja vaikuttavaan asiakasohjaukseen. Teknologiakehitys, teknologiset palvelut, tekoälyosaaminen, robotiikka ja automatisaatio lisäävät osaamistarpeita. Monikulttuurisuus niin potilaiden kuin työyhteisön osalta on kasvussa. Suomen kielen taito on silti alalla tärkeä.

Myös liiketoiminnan ja hallinnon alalla ennustetaan tulevan pulaa osaajista vain yksittäisissä ammateissa

Liiketoiminnan ja hallinnon toimialaryhmän työpaikat ovat vähentyneet Satakunnassa viime vuosina enemmän kuin muilla aloilla keskimäärin. Työttömien työnhakijoiden määrä toimialaryhmän ammateissa on Satakunnassa noussut paljon vuoden takaisesta. Uusien avoimien työpaikkojen määrässä lasku on kuitenkin jo vuoden 2025 aikana ollut tasaantumassa.

Koko maassa kaupan alalla on odotuksena, että työpaikkojen määrä edelleen vähenee. Heikon kuluttajakysynnän ohella verkkokauppa ja automaatio vähentävät työpaikkoja. Liike-elämän palveluissa työvoiman kysyntä elpyy elinkeinoelämän tilanteen yleisesti parantuessa. Julkisen hallinnon alalla ei ennusteta työllisyyden kasvua lähivuosina.

Liiketoiminnan ja hallinnon toimialalla kohtaantotilanne ei ole muuttumassa seuraavan vuoden aikana. Alalla ennustetaan vuoden päästä olevan edelleen kohtalaista työvoiman ylitarjontaa. Pulaa osaajista arvioidaan mahdollisesti tulevan vain muutamissa yksittäisissä ammateissa, kuten kotiapulaiset ja -siivoojat, puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät sekä kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat. Nämäkään eivät nouse kaikkia toimialoja tarkasteltaessa pula-ammattien top 10-listalle.

Digitalisaatio on iso trendi, joka vaikuttaa osaamisiin kaupan alalla ja liiketoiminnan palveluissa sekä myös julkisessa hallinnossa. Kaupan alalla suorittava työ vähenee ja tarvitaan enemmän sekä ammatillisesti että myös korkeasti koulutettuja työntekijöitä. Myös liiketoiminnan palveluissa esimerkiksi taloushallinnon tehtävissä tekoälyn yleistyminen voi vähentää työvoimatarvetta. Toisaalta asiantuntijaosaamisen tarve kasvaa. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot sekä ohjaus- ja neuvontataidot korostuvat.

Työvoimabarometrin arviot on Satakunnassa laadittu syyskuussa 2025 ELY-keskuksen järjestämissä toimialoittaisissa keskustelutilaisuuksissa yhdessä sidosryhmien kanssa.

Työvoimabarometrin löydät osoitteesta: www.tyovoimabarometri.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Satakunnan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye