Messukeskus

Educa 2026 julkaisi ohjelmansa – puoluejohtajat mukana suuressa arvokeskustelussa

Jaa

Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educa 2026 tarkastelee laajasti koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman teema Oikeus opettamisen ja oppimisen iloon nostaa keskusteluihin muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin, moninaisuuden huomioimisen sekä oppimisen tukemisen muuttuvassa yhteiskunnassa. Lauantain ohjelman huipentaa puoluejohtajien suuri arvokeskustelu, jossa linjataan sivistyksen ja suomalaisen koulutuksen tulevaisuuden suuntaa. Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026.

Vuoden 2025 Educassa pohdittiin muun muassa digitaalista kansalaisuutta tekoälyn aikakaudella.
Vuoden 2025 Educassa pohdittiin muun muassa digitaalista kansalaisuutta tekoälyn aikakaudella.

Educa 2026 kokoaa opetusalan ammattilaiset, tutkijat, päättäjät ja yhteiskunnalliset vaikuttajat Helsingin Messukeskukseen pohtimaan koulutuksen tulevaisuutta Suomessa. Tapahtuman tänään julkaistussa ohjelmassa korostuvat eritoten yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden tukemisen, hyvinvoinnin parantamisen, yhteisön vastuun sekä vaikuttavan pedagogiikan teemat. Mukana on myös useita kiinnostavia keynote-puhujia kertomassa omaa moninaisuuteen liittyvää tarinaansa. Tapahtuman korkeatasoisen, kävijöille veloituksettoman luento-ohjelman on kuratoinut Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.

– Oppiminen luo perustan jokaisen ihmisen ja koko Suomen hyvinvoinnille. Oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan vaatii oppijoilta vaivannäköä ja opettajilta vankkaa ammattitaitoa. Oppimisen kanssa käsi kädessä rakentuu yhteisöllisen, hyvinvoivan ja menestyvän Suomen tulevaisuus. Odotan innolla esimerkiksi puoluejohtajien ja ekonomistien keskusteluja sivistyksen, koulutuksen ja opettajien työn arvosta ja merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.

Poimintoja Educa 2026 -tapahtuman ohjelmasta

Educan mittava ohjelma pyörii aamusta iltaan usealla lavalla kahden päivän ajan. Tapahtuma tarjoaa laajan kattauksen VESO-koulutusta varhaiskasvatuksen ja opettamisen ammattilaisille. Lisäksi ohjelmasta löytyy muun muassa seuraavia kohokohtia:

PERJANTAI 23.1.2026


11:00
Educan avajaiset sekä tapahtuman teemaan johdattava avajaispaneelikeskustelu 
Avajaispuheenvuorot: OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ja pääministeri Petteri Orpo

13:30
Lahjakas oppija koulussa
professori Kirsi Tirri, Helsingin Yliopisto

14:00
Miksi ihminen tarvitsee toisia?
Kasvatustieteen professori Nina Junttila, Turun yliopisto

LAUANTAI 24.1.2026


10.45
Opettamisen ja oppimisen ilosta – Peltsin ja Osmon tarina
toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola

11.45
Sisu, Sibelius ja sivistys – puoluejohtajien suuri arvokeskustelu
Keskustelijoina Anders Adlercreutz, RKP; Karoliina Partanen, Kokoomus; Simo Grönroos, Perussuomalaiset; Sari Essayah, Kristillisdemokraatit; Nasima Razmyar, SDP; Antti Kaikkonen, Keskusta; Sofia Virta, Vihreät; Minja Koskela, Vasemmistoliitto sekä Harry Harkimo, Liike Nyt.
Avaussanat: Katarina Murto, OAJ 
Keskustelua moderoi toimittaja Eeva Lehtimäki
Tilaisuutta voi seurata myös etänä suorana lähetyksenä. Medioilla on mahdollisuus peilata lähetys omiinkin kanaviin. Lisätietoja: heikki.polonen@oaj.fi / 0400 673 837

13.15
Ekonomistipaneeli: Onko koulutus menoerä vai välttämätön sijoitus inhimilliseen ja talouden kasvuun? 
Keskustelemassa kansantalousosaston osastopäällikkö Mikko Spolander, Valtiovarainministeriö; pääekonomisti Matti Paavonen, Sitra; taloustieteen apulaisprofessori Julia Salmi, Hanken; pääekonomisti Mika Väisänen, OAJ; taloustieteen professori Matti Sarvimäki, Aalto-yliopisto.
Tilaisuutta voi seurata myös etänä suorana lähetyksenä. Medioilla on mahdollisuus peilata lähetys omiinkin kanaviin. Lisätietoja: heikki.polonen@oaj.fi / 0400 673 837

14.30
Kuka meistä on normaali?
Henri Hyppönen, Writer, Thinker, Strategist & Creative Director

Tutustu koko ohjelmaan: www.educamessut.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Minna Korpimies, Marketing & Communications Specialist, Helsingin Messukeskus, puh. +358 50 387 7325, ext-minna.korpimies@messukeskus.com

Akkreditoidu Educaan: https://www.messukeskus.com/medialle/akkreditointi/

Pohjoismaiden johtava opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten koulutustapahtuma Educa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 23.–24.1.2026. Educan järjestävät yhteistyössä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Helsingin Messukeskus. Tapahtuman ohjelmasta vastaa OAJ yhteistyökumppaneina Opetushallitus, Suomen Rehtorit ry, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry, Pedagogiset opettajajärjestöt, Finlands Svenska Lärarförbund FSL ja Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry. | educamessut.fi |#educa2026 #educamessut

Avainsanat

Kuvat

Messukeskuksen käytävillä kuhisi, kun opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset kokoontuivat edelliseen Educa-tapahtumaan tammikuussa 2025.
Messukeskuksen käytävillä kuhisi, kun opetus- ja kasvatusalan ammattilaiset kokoontuivat edelliseen Educa-tapahtumaan tammikuussa 2025.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Innovaatiopalkinto hammaslääketieteen edelläkävijälle – tekoäly tuo uuden ulottuvuuden röntgendiagnostiikkaan6.11.2025 18:30:00 EET | Tiedote

Uusi 10 000 euron Innovaatiopalkinto myönnetään tuotteelle, palvelulle tai menetelmälle, joka parantaa potilaiden hoitokokemusta ja edistää suun terveyttä. Vuoden 2025 Innovaatiopalkinnon saa Entteri Professional Software Oy, joka on yhdessä kumppaninsa Dentailin kanssa kehittänyt tekoälypohjaisen analyysipalvelun bitewing-röntgenkuvien tulkintaan.

Cyber Security Nordic houkutteli jälleen ennätysmäärän kyberalan ammattilaisia5.11.2025 19:39:21 EET | Tiedote

Yli 2600 kävijää (+28 %) osallistui kuulemaan kansainvälisten puhujien näkemyksiä sekä ratkaisuja alan johtavilta toimijoilta Pohjoismaiden suurimmassa kyberturvallisuusalan tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 4.–5.11. Loppuunmyydyssä tapahtumassa oli ennätysmäärä, 75 näytteilleasettajaa. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään isommissa tiloissa messuhalleissa 1–2.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye