Warasto Finland Oy

Tanoma nousee Suomen suurimpien varastopalveluyritysten joukkoon – Alfaroc osaksi Tanoma-konsernia

Jaa

Logistiikka-alan kasvuyritys Tanoma vahvistaa asemiaan merkittävällä yrityskaupalla, kun Alfaroc Oy ja Alfaroc Logistics Oy liittyvät osaksi Tanoma-konsernia. Kaupan myötä Tanomasta tulee Suomen merkittävimpiä varastopalveluiden tarjoajia, joka operoi yhteensä 125 000 neliömetrin varastotiloja viidellä paikkakunnalla Suomessa ja Virossa.

Wetera Capital Oy ja Tanoma Oy ovat käynnistäneet järjestelyn, jonka tuloksena Alfaroc Logistics Oy on siirtynyt ja Alfaroc Oy siirtyy marraskuun lopussa yrityskaupalla osaksi Tanoma-konsernia.

Vahva kasvu jatkuu – Tanomasta merkittävä 3PL (third-party logistics) -operaattori

Yrityskaupan jälkeen Tanoma-konsernin varastoliiketoiminnasta, konttikuljetuksista ja 3PL-palveluista muodostuva proforma-liikevaihto nousee noin 55 miljoonaan euroon, ja konserni työllistää suoraan yhteensä yli 500 logistiikka-alan ammattilaista.

Tanoman varasto- ja terminaaliverkosto kattaa nyt Turun, pääkaupunkiseudun, Lahden, Lappeenrannan, Haminan ja Tallinnan, ja sen kalusto käsittää 100 ajoneuvoa Itämeren alueen konttikuljetuksissa.

”On hienoa saada Alfaroc mukaan Tanoma-konserniin. Kumppanuus laajentaa toimintaamme Lahteen, joka on Etelä-Suomen merkittävin teollinen keskittymä. Kaupan ansiosta olemme varasto- ja konttiliiketoiminnan lisäksi myös merkittävä 3PL-operaattori Pori–Lahti–Lappeenranta-akselin eteläpuolella,” kertoo Tanoman hallituksen puheenjohtaja Kari Talvitie.

Alfaroc tuo konserniin vahvan asiakaskannan ja logistiikkaosaamista

Vuonna 2007 perustettu Alfaroc on yksi Suomen suurimpia sisälogistiikan ulkoistamispalveluja sekä varastointi- ja käsittelypalveluja tarjoavista yrityksistä. Sen 27 000 neliön lämpötilasäädelty logistiikkakeskus Lahdessa on yksi Suomen moderneimmista. Alfarocin asiakkaisiin kuuluu teollisuuden ja kaupan alan suuryrityksiä, maahantuojia ja verkkokauppoja.

Alfarocin liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 300 logistiikka-alan osaajaa Lahdessa, pääkaupunkiseudulla ja Raumalla.

”Tanoma on viime vuosien kasvuyritys ja logistiikka-alan menestyjä. On asiakkaidemme etu, että saamme taustallemme taloudellisesti vahvan ja kokeneen toimijan, jolla on selkeä visio alan kehityksestä,” kertoo Alfarocin hallituksen puheenjohtaja Jani Kakkonen.

Tanoma – kasvava logistiikka-alan gaselliyritys

Tanoma on viime vuosina kasvanut nopeasti logistiikan gaselliyritykseksi, joka tarjoaa kattavat varastointi- ja konttikuljetuspalvelut yrityksille eri puolilla Suomea ja Itämeren alueella.

Kaupan myötä Tanoma nousee varastopalveluiden markkinassa kolmen suurimman toimijan joukkoon Suomessa – ja vahvistaa asemaansa kilpailukykyisenä kumppanina myös maan suurimmille teollisuus- ja kaupan alan yrityksille.

Lisätietoja

Kari Talvitie
Hallituksen puheenjohtaja, Tanoma Oy
+358 440 400 450

Jani Kakkonen
Hallituksen puheenjohtaja, Alfaroc Oy ja Alfaroc Logistics Oy
+358456361230

Tanoma-konserni (https://tanoma.fi/)

Tanoma-konserni on logistiikka-alan yritys, joka operoi kaupan jälkeen 125 000 neliön varastoterminaaleja Turussa, pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Haminassa ja Tallinnassa. Konsernin proforma-liikevaihto on noin 55 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 500 henkilöä. Tanoman liiketoiminta koostuu varastopalveluista ja konttikuljetuksista Itämeren alueella.

Alfaroc

Alfaroc (Alfaroc Oy ja Alfaroc Logistics Oy) on vuonna 2007 perustettu sisälogistiikan ulkoistamispalveluja sekä varastointi- ja käsittelypalveluja tarjoava yritys, joka palvelee teollisuuden ja kaupan yrityksiä, maahantuojia ja verkkokauppoja. Alfarocin liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 300 logistiikka-alan osaajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tanoma-konserni (https://tanoma.fi/)

Tanoma-konserni on logistiikka-alan yritys, joka operoi kaupan jälkeen 125 000 neliön varastoterminaaleja Turussa, pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Haminassa ja Tallinnassa. Konsernin proforma-liikevaihto on noin 55 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 500 henkilöä. Tanoman liiketoiminta koostuu varastopalveluista ja konttikuljetuksista Itämeren alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Warasto Finland Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye