Sarjalipun käyttäjille toivottu muutos
HSL-sovelluksen sarjalippua on uudistettu, ja nyt useamman samaan aikaan voimassa olevan 10 tai 20 kertalipun sarjalipun ostaminen on mahdollista. Aiemmin oli mahdollista ostaa vain yksi kerrallaan voimassa oleva sarjalippu. Muutoin lippu toimii tuttuun tapaan, uudistuksen jälkeenkin sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.

Vuonna 2025 pysyvästi HSL:n sovelluksen valikoimaan tullut sarjalippu on suosittu säännöllisemmän matkustamisen lippu, sillä sen sisältämät kertaliput tulevat yksittäisiä kertalippuja edullisemmaksi. Syyskuun 2025 aikana sarjalipuista aktivoitujen kertalippujen määrä oli yli puoli miljoonaa kappaletta. Sarjalippujen kertaliput olivat tuona aikana noin 13 prosenttia kaikkien kertalippujen myynnistä HSL-sovelluksessa. Aiemmin asiakas on voinut ostaa vain yhden sarjalippupaketin kerrallaan. Samaan aikaan voimassa olevien sarjalippujen määrää ei ole enää rajoitettu.
”Olemme huomanneet asiakaspalautteista, että sarjalippuja haluttaisi ostaa useampi kerralla. Näin asiakas voisi hyödyntää sarjalippuja entistä joustavammin, jos on tarvetta matkustaa eri vyöhykkeillä. On ilahduttavaa voida toteuttaa tämä asiakkaiden toive”, kertoo yksikönpäällikkö Rauno Särkkäaho.
Nyt asiakas voi ostaa useamman samaan aikaan voimassa olevan sarjalippupaketin, esimerkiksi 20 lipun sarjalipun AB-vyöhykkeille ja 10 lipun sarjalipun BC-vyöhykkeille. Muutoksen myötä voi myös ostaa uuden sarjalippupaketin ennen edellisen loppumista, jos asiakas huomaakin matkustustarpeen kasvavan. Muilta osin sarjalippu toimii tuttuun tapaan.
Olemme julkaisseet sovelluspäivityksen 6.13.0, jonka myötä uudistus tulee mahdolliseksi. Sovelluspäivitys tulee saataville vaiheittain. Voi kulua noin viikko, kunnes päivitys on kaikkien ladattavissa. Suosittelemme laittamaan automaattiset päivitykset päälle ja pitämään HSL-sovelluksen ajan tasalla.
Hyvä muistaa sarjalipusta
- Sarjalipun voi ostaa HSL-sovelluksella.
- Sarjalippu on henkilökohtainen. Sen ostamiseksi tulee olla vahvasti tunnistautunut.
- Sarjalipun voi ostaa joko 10 tai 20 kerran kertalippuina, jotka tulevat yksittäisiä kertalippuja edullisemmaksi.
- Sarjalippu on saatavilla vain aikuisille.
- 10 kertalipun sarjalippu on voimassa 30 vuorokautta ja 20 kertalipun sarjalippu 60 vuorokautta, ostopäivä mukaan lukien.
- Sarjalipuista voi aktivoida yhden kertalipun kerrallaan.
- Sarjalipun kertalippuihin ei voi yhdistää lisävyöhykelippua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rauno Särkkäahoyksikön päällikkö, läntinen markkina-alue
Puh:0406719998rauno.sarkkaaho@hsl.fiLinkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2024 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 872 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2024 aikana 361 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/medialle
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kiitettävä arvosana HSL:n joukkoliikenteelle15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
HSL-joukkoliikenteen syksyn 2025 asiakastyytyväisyystutkimuksessa 79 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Keväällä 2025 tyytyväisten matkustajien osuus oli 82 prosenttia.
HSL:n hallituksen päätöksiä 10.12.202510.12.2025 12:04:09 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui keskiviikkona 10. joulukuuta. Hallituksen käsiteltävinä olivat muun muassa metroa korvaavan bussiliikenteen tarjouskilpailun käynnistäminen Junatien remontin ajaksi sekä bussiliikenteen tarjouskilpailun ratkaisu. Hallitus päätti myös vuoden 2026 kokousaikatauluistaan.
HSL kutsuu koolle asukaspaneelin tukemaan liikennejärjestelmän suunnittelemista9.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
HSL kokoaa ensimmäistä kertaa asukaspaneelia valmistelun ja päätöksentekonsa tueksi. Aiheena on Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma, joka katsoo 15–20 vuotta eteenpäin ja jonka laatimisesta HSL vastaa.
HSL:n hallituksen päätöksiä 25.11.202525.11.2025 10:58:20 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 25. marraskuuta. Hallitus päätti muun muassa ajoneuvojärjestelmän hankinnasta, käynnisti korvaavan liikenteen tarjouskilpailun kesän 2026 Kehäradan liikennöintikatkon ajaksi ja antoi lausunnon Vaaralan varikon rakentamisesta.
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin muutoksia 10.11. alkaen30.10.2025 13:01:00 EET | Tiedote
Mäkelänkadun bussien aikatauluihin tulee muutoksia maanantaina 10.11. Aikataulumuutoksilla varaudutaan Mäkelänkadun remonttiin, joka vaikuttaa bussiliikenteen sujuvuuteen. Bussipysäkkien sijainnit muuttuvat työmaan edetessä,
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme