Mitkä tuotteet käyvät kaupaksi tänä jouluna – Sokoksen asiantuntijat nimeävät hittilahjat
11.11.2025 07:45:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Sokoksen kauneuden, pukeutumisen ja kodin asiantuntijat jakavat näkemyksensä siitä, mitä tuotteita suomalaiset käärivät paketteihin tänä jouluna. Lahjakääröjen ennustetaan kätkevän alleen muun muassa suloisia miniatyyrituoksuja, laadukkaita neuleita ja näppäriä matkakorurasioita.

Sokoksen kauneuden ryhmäpäällikkö Teresa Trammell povaa ihonhoidon valmiita tuotesettejä sekä minikokoisia tuoksuja tämän vuoden suurimmiksi joululahjahiteiksi kauneuden osastolta.
”Ihonhoidon lahjapakkaukset jatkavat vuodesta toiseen asiakkaidemme kestosuosikkeina. Halutuimmat tuotesetit sisältävät muun muassa kosteuttavia seerumeita, huulinaamioita ja kasvosuihkeita. Kiinnostavia lahjapakkauksia on luvassa muun muassa Lumenelta, Smuuti Skiniltä, Cliniquelta ja The Ordinarylta”, Trammell kertoo.
Sokoksella on noteerattu, että myös miesten kiinnostus huoliteltua ulkonäköä ja ihonhoitoa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Yhä useampien miesten joululahjapaketeista uskotaankin tänä vuonna löytyvän erilaisia ihon- ja parranhoidon tuotesettejä, joita on saatavilla muun muassa Biothermilta ja Dick Johnssonilta.
Perinteiset tuoksulahjapakkaukset saavat tänä jouluna rinnalleen useita eri tuoksuja sisältäviä miniatyyripakkauksia muun muassa Lancomelta ja Rabannelta. Lisäksi monet brändit, kuten YSL, Tom Ford, Maison Margiela, Billie Eilish ja Kylie Cosmetics, tuovat saataville 10 millilitran versioita suosituimmista tuoksuistaan.
”Pieni tuoksupakkaus on kätevä tapa selvittää, miten tuoksu käyttäytyy omalla iholla ja haluaisiko tuoksusta hankkia myöhemmin täysikokoisen version. Minituoksut ovat oiva lahja myös harvemmin tuoksuja käyttäville tai sellaisille, joilla on useita tuoksuja yhtä aikaa käytössä. Pienikokoinen pullo kulkee näppärästi mukana niin käsilaukussa kuin matkoilla”, Trammell sanoo.
Muodin osastoilta haetaan trendikkäitä asusteita ja mukavia vaatteita kotoiluun
Naisten muodin ryhmäpäällikkö Mari Virin mukaan tämän vuoden suosituimpia joululahjoja ovat korut, pipot ja neuleet. Korut ovat Virin mukaan trendikäs ja monipuolinen lahjavalinta, sillä niitä löytyy useilta kotimaisilta brändeiltä, eri hintaluokista ja ilman, että lahjanantajan tarvitsee tietää tarkkaa kokoa. Erityisesti laukkukorut ovat nousseet yhdeksi tämän hetken puhutuimmista ilmiöistä.
“Pipot ovat aina käytännöllinen ja tyylikäs lahjavalinta kenelle tahansa. Sokoksen valikoimassa on runsaasti suomalaisia merkkejä tarinoineen ja pipoja löytyy useista eri hintaluokista. Trendikkäät käsinkudotut villapipot esimerkiksi Salon-merkiltä ovat nousseet asiakkaiden kestosuosikeiksi”, Viri kertoo.
“Laadukkaista luonnonmateriaaleista valmistetut merino- ja kashmirneuleet ovat niin ikään ajattomia ja aina ilahduttavia lahjoja. Aventuran kashmirneuleisiin koordinoidut huivit ja pipot tarjoavat täydellisen kokonaisuuden joulupakettiin”, Viri jatkaa.
Miesten muodin saralla joulun hittilahjat painottuvat mukavaan ja pehmeään kotona viihtymiseen.
”Uskomme joulun halutuimmiksi lahjoiksi muodostuvan erilaiset aluspukeutumisen ja sukkien lahjapakkaukset muun muassa Calvin Kleinilta, Tommy Hilfigerilta ja Happy Socksilta. Kaivattua mukavuutta kotoiluun tuovat myös yöasut ja kylpytakit, kuten Hugo Bossin sammaleenvihreä vohvelikylpytakki. Tyylikkäät ja pehmeät neuleet ovat niin ikään monien miesten ykkösvalinta pehmeisiin paketteihin. Sesongin trendikkäimmät neuleet on varustettu korkealla kauluksella ja half-zip-vetoketjuilla. Niitä löytyy monilta merkeiltä, kuten Fare Blu, J.Lindeberg ja Only&Sons”, kertoo Sokoksen miesten muodin ryhmäpäällikkö Iiro Kourujärvi.
Koti laitetaan koreaksi pienillä ja kauniilla sisustusesineillä
Sokoksen kodin ryhmäpäällikkö Galina Andrejev povaa joulun suosituimmiksi lahjoiksi muun muassa ikonisia Aarikan puusta valmistettuja tonttufiguureja, jotka tänä vuonna kuvastavat erilaisia harrastuksia. Andrejevin arvion mukaan myös designkynttilät tulevat olemaan tänä vuonna haluttuja. Erityisen trendikkäitä ovat erilaiset kuvio- ja muotokynttilät, kuten Marimekon Unikko- ja Iittalan Aalto-kynttilät.
”Lisäksi hyvä yhdistelmä trendikkään korulahjan kanssa on Åhlénsin pieni vetoketjullinen korurasia, joka on saatavilla neljässä kauniissa värissä: beige, vaaleanpunainen, musta ja burgundi. Rasia on kätevä niin arjen menoissa ja matkustaessa kuin kauniina sisustuselementtinä yöpöydällä”, Andrejev sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teresa TrammellSokoksen kauneuden ryhmäpäällikkö
teresa.trammell@sok.fiMari ViriSokoksen naisten muodin ryhmäpäällikkö
mari.viri@sok.fiIiro KourujärviSokoksen miesten muodin ryhmäpäällikkö
iiro.kourujarvi@sok.fiGalina AndrejevSokoksen kodin ryhmäpäällikkö
galina.andrejev@sok.fiLinkit
Sokos
Sokos on muodin ja kauneuden tavarataloketju, joka auttaa asiakasta löytämään oman tyylinsä. Sokos-ketjuun kuuluu verkkokauppa sekä 21 monipuolista tavarataloa, jotka sijaitsevat maamme suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa. Ensimmäinen Sokos-tavaratalo avattiin Helsingissä olympiavuonna 1952. Kotimainen asiakasomistajien omistama Sokos on osa S-ryhmää. www.sokos.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme