Helsingin yliopisto

Slush 2025: uusi hoito epilepsiaan & seitsemän muuta tieteen läpimurtoa

Jaa

Vapaus tutkia ja kyky yhdistää eri tieteenalojen osaamista - siinä hyvä resepti maailmaa mullistavien innovaatioiden syntyyn.

Sanna Kujala Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston tavoitteena on olla yksi Euroopan parhaista innovaatioyliopistoista. Pitkäjänteisen tutkimuksen tuloksena syntyy vuosittain muun muassa yli 120 keksintöilmoitusta, joista osa jalostuu kaupallistettaviksi teknologioiksi.

Tänä vuonna yliopisto esittelee Slushissa seuraavat uraauurtavat hankkeet:

Manuaaliseen tiedonhakuun kuluu valtavasti aikaa kaikissa organisaatioissa. AgentFormers tuo tähän ratkaisun, koodittoman alustan, joka muuttaa olemassa olevia tietojärjestelmiä ja mahdollistaa rutiinitehtävien turvallisen automatisoinnin sekä parantaa tehokkuutta ja käyttäjäkokemusta.

Epilepsia vaikuttaa 50 miljoonaan ihmiseen maailmanlaajuisesti. Hoitojen kehittymisestä huolimatta noin 30 % potilaista ei reagoi kohtauslääkkeisiin. Stop Seizures kehittää uraauurtavaa lääkehoitoa vaikeaan epilepsiaan tuoden toivoa potilaille, jotka eivät hyödy nykyisin saatavilla olevista hoidoista.

OxyBioStroke kehittää nopeaa testiä, jolla voidaan erotella onko kyse aivoveritulpasta vai aivoverenvuodosta. Tällöin veritulpan liuotushoito pystyttäisiin aloittamaan jo ambulanssissa matkalla sairaalaan ja potilaan mahdollisuudet kuntoutua olisivat paremmat.

Monet syövät lähettävät etäpesäkkeitä, mutta nykyisillä menetelmillä niitä on vaikea havaita varhaisessa vaiheessa. Navigator kehittää työkalua, jolla etäpesäkkeet voitaisiin löytää aikaisemmin ja syöpää pystytään hoitamaan tehokkaammin.

Kaikki Slushissa mukana olevat hankkeemme on esitelty verkkosivuillamme.

Y Science - Slushin suurin elämäntieteiden tapahtuma

Y Science kokoaa Slushin avauspäivänä 19.11. yhteen tiedeyhteisön, startup-yritykset, sijoittajat sekä yritysten ja organisaatioiden edustajat elämäntieteiden ratkaisujen äärelle. Luvassa on inspiroivia keskusteluja, innovaatioiden esittelyjä sekä pitching-kilpailuja. Y Science on Helsingin yliopiston elämäntieteiden instituutin HiLIFEn vuosittain järjestämä Slush Signature -sivutapahtuma. Tapahtumaan on vapaa pääsy, mutta osallistuminen vaatii rekisteröitymisen.'

Helsingin yliopiston Slush 2025 -viikon tapahtumat löytyvät tapahtumakalenteristamme.

Talous nousuun yliopistolähtöisten innovaatioiden avulla

− Suomi tarvitsee kipeästi talouskasvua, ja uskon vahvasti, että yliopistolähtöisillä innovaatioilla on keskeinen rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa. On tärkeää, ettemme hukkaa tätä mahdollisuutta, vaan panostamme tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan entistä enemmän, jotta voimme yhdessä rakentaa kestävää ja kilpailukykyistä tulevaisuutta Suomelle, Helsingin yliopiston kvestori Marjo Berglund sanoo.

Monen tuoreen yrityksen iso haaste etenkin tällä hetkellä on alkuvaiheen rahoituksen saaminen.

− Innovaatioiden rahoituksesta on pidettävä huolta, jotta parhaat ideat saavat tarvitsemansa tuen ja resurssit. Helsingin yliopisto kasvattaa sijoituksiaan yliopistolähtöisiin yrityksiin jopa 10 miljoonaa euroa, Berglund sanoo.

Helsingin yliopiston tutkimuksesta syntyneitä spinouteja on tällä hetkellä yli 30. Nämä spinoutit ovat keränneet yhteensä yli 180 miljoonaa euroa ja niiden markkina-arvo on yli 300 miljoonaa euroa. Aktiivisia patenttiperheitä on noin 70.

Yliopiston startup-ohjelmat ovat vuodesta 2022 lähtien tukeneet yli 700 tiimiä, ja tämä on johtanut yli 100 startupin perustamiseen. Nämä startupit ovat keränneet yhteensä yli 20 miljoonaa euroa rahoitusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Harriet Haras, harriet.haras@helsinki.fi, p. 040 482 4324

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye