Kesäkauden tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Itä-Suomessa: yksityishenkilöiden tyytyväisyys maantieverkkoon kasvussa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo)
Tienkäyttäjien kyselytutkimuksen mukaan yksityishenkilöiden tyytyväisyys Itä-Suomen maantieverkkoon kesäkaudella on kasvanut viime vuosina. Sen sijaan ammattiautoilijoiden kokonaistyytyväisyydessä oli laskua edellisvuosista.

Loppukesästä tehdyn kyselytutkimuksen perusteella yksityishenkilöiden kokonaistyytyväisyys maanteiden tilaan ja kuntoon kesäkaudella oli 3,26 asteikolla 1–5. Erityisesti tyytyväisyys muiden kuin pääteiden kuntoon oli noussut.
”Olemme todella iloisia, että etenkin tyytyväisyydessä muuhun tienverkkoon oli nousua edellisvuosiin verrattuna. Alueellamme on paljon seutu- ja yhdysteitä, joilla on runsaasti korjausvelkaa ja siten huonokuntoisia osuuksia. Tänä ja viime vuonna olemme pystyneet tekemään korjausvelan torjuntaan osoitetun lisärahoituksen turvin seutu- ja yhdysteille edellisvuosia enemmän päällystystöitä. Uskomme, että tämä näkyy osaltaan tuloksissa”, ylijohtaja Tommi Huttunen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta toteaa.
Ammattiautoilijoiden tuloksissa oli laskua niin päätieverkon kuin muun tieverkon osalta verrattuna edellisvuosiin.
”Noin neljännes ammattiautoilijoista kertoi ajavansa raakapuu- ja hakekuljetuksia. Vastaajista 43 %:lla kuljetukset suuntautuvat pääosin vähäliikenteiselle tieverkolle. Tällä tieverkolla on paljon korjausvelkaa, jota emme pysty nykyisen rahoituksen puitteissa poistamaan”, toteaa Huttunen.
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tyytyväisyys parantunut
Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kokonaistyytyväisyys oli noussut vastauksissa edellisistä vuosista lähes joka osa-alueella.
”Erityisen iloisia olemme siitä, että kävellen ja pyöräillen liikkuvien vastaajien kokemus turvallisuudesta oli alueellamme noussut. Jalankulku- ja pyöräilyolosuhteiden parantaminen sekä liikenneturvallisuus ovat toimintamme tärkeitä painopisteitä”, kertoo Huttunen.
Tyytyväisyys päällysteiden kuntoon jalankulku- ja pyöräteillä oli parantunut etenkin jalankulkijoiden keskuudessa. Vuonna 2024 päällystettiin noin 20 kilometriä jalankulku- ja pyöräilyteitä ja vuonna 2025 noin 15 kilometriä. Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella on valtion ylläpitämiä jalankulku- ja pyöräteitä yhteensä 780 kilometriä, joista tyydyttävä tai hyväkuntoisia on noin 91 %.
Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus on säännöllinen asiakastutkimus
Väylävirasto selvittää tienkäyttäjien tyytyväisyyttä kahdesti vuodessa. Toinen tutkimuksista koskee talvikunnossapitoa, toinen maanteiden tilaa ja kuntoa kesäkaudella. Kesän tutkimus toteutettiin 11.8.-29.9.2025 ja siihen vastasi Itä-Suomessa, eli Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa, yhteensä 502 yksityishenkilöä ja 149 ammattiautoilijaa.
Tutkimustuloksiin pääsee tutustumaan täältä.
Pääteitä ovat valtatiet ja kantatiet numeroilla 1–39 ja 40–99. Osa pääteistä on pääväyliä. Pääväylät yhdistävät valtakunnallisesti ja kansainvälisesti suurimmat keskukset ja solmukohdat, ja ne palvelevat erityisesti pitkien etäisyyksien työmatkaliikennettä sekä elinkeinoelämän tavarakuljetuksia. Pääväylät on määritetty liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella 1.1.2019.
Muita teitä ovat seututiet ja yhdystiet numeroilla 100–999 ja 1000–19999.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon ELY-keskus
ylijohtaja
Tommi Huttunen
tommi.huttunen@ely-keskus.fi
p. 0295 026 655
liikennejärjestelmäasiantuntija
Salla Airaksinen
salla.airaksinen@ely-keskus.fi
p. 0295 026 056
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Tienkäyttäjien tyytyväisyys parantunut Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteillä7.11.2025 12:04:52 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella maanteiden kuntoon ollaan aiempaa tyytyväisempiä. Tulokset ovat parantuneet edellisestä kesästä. Merkittävänä tyytyväisyyteen vaikuttaneena tekijänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus näkee hallituksen myöntämän korjausvelkarahoituksen, joka on mahdollistanut runsaammat päällystykset jo toista vuotta peräkkäin.
Tiikkajansalmen siltatyömaa jää talvitauolle (Kainuu)6.11.2025 13:24:18 EET | Tiedote
Maantiellä 891 Hyrynsalmella sijaitsevalle Tiikkajansalmen sillalle tehdään laaja peruskorjaus ja tämän vuoden työt on saatu valmiiksi. Sillan kansirakenne sekä vesieristeet on kunnostettu ja samalla uusittiin tiekaiteet sekä päällysteet. Ensi vuonna liikennehaitta työmaan kohdalla on pienempi, koska korjaustöitä tehdään enimmäkseen sillan alapuolisiin rakenteisiin. Kesällä 2026 korjataan mm. sillan välituet sekä hiekkapuhalletaan ja maalataan kaikki teräsrakenteet.
Varkauden kaupunki sai tunnustusta Kämärin alueen kehittämisestä Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo)5.11.2025 14:47:09 EET | Tiedote
Perinteisiä Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäiviä vietettiin viidennentoista kerran Kuopiossa 4.-5.11.2025. Varkauden Kämärin sillat ja Kämärin alueen kehittäminen palkittiin Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivien yhteydessä tunnustuksena seudullisesta teoista liikennejärjestelmän kehittämiseksi.
Valkoposkihanhien syysmuutto lopuillaan5.11.2025 10:30:06 EET | Tiedote
Kuluneen viikon aikana suurin osa Suomessa olleista valkoposkihanhista jatkoi muuttoaan kohti talvehtimisalueitaan. Ennätysmyöhäiseksi venyneen syksyn viimeisenä muuttoaaltona Barentsinmereltä tuli kuun vaihteessa vielä lisää joitakin tuhansia valkoposkihanhia, joista osa laskeutui Itä- ja Etelä-Suomen pelloille. Ensi viikonlopun jälkeen jäljelle jää meille todennäköisesti enää hyvin vähän valkoposkihanhia.
Valkoposkihanhien syysmuuton loppu pitkittyy29.10.2025 10:40:24 EET | Tiedote
Kulunut viikko ei tuonut juuri uutta valkoposkihanhitilanteeseen. Vesisateet, vastaiset tuulet ja lämpö eivät saaneet loppuja valkoposkihanhia jatkamaan matkaansa. Kauempana tundralla puhaltavat kohta myötätuulet ja ainakin sieltä poistuvat kaikki siivelle kykenevät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme