KPY ottaa strategisen uudistusaskeleen – Sentica-yritysjärjestely avaa uuden vaiheen liike-elämänvoiman rakentamisessa
Osuuskunta KPY (KPY) ottaa merkittävän uudistusaskeleen hankkimalla pääomasijoitusyhtiö Sentican. Järjestely vie KPY:n strategiassa seuraavalle tasolle ja avaa uuden vaiheen, jossa liike-elämänvoimaa rakennetaan yhä laajemmin rahastojen kautta.

KPY ottaa strategisen uudistusaskeleen hankkimalla yritysjärjestelyn kautta pääomasijoitusyhtiö Sentica Partners Oy:n (Sentica). KPY:n tehtävänä on luoda Suomeen liike-elämänvoimaa, eli vahvistaa kotimaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä, kasvua ja uusiutumista. Tätä tehtävää KPY toteuttaa jatkossa yhä vahvemmin rahastojen kautta. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Järjestelyssä vastikkeena käytetään KPY:n liikkeeseen laskemia uusia osuuksia. Järjestelyn toteutuessa KPY omistaa Senticasta 100 % ja Sentican omistusyhtiöstä tulee merkittävä omistaja KPY:ssä. Järjestely on ehdollinen muun muassa viranomaishyväksynnälle.
“Sentican osto on meille luonteva ja samalla rohkea askel. Se mahdollistaa meille siirtymisen seuraavaan vaiheeseen sijoitusyhtiönä. KPY:n tavoitteena on kasvattaa omistustensa arvoa ja luoda pysyvää liike-elämänvoimaa suomalaisiin kasvaviin yrityksiin,” sanoo KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.
Tähän saakka KPY on toteuttanut tehtäväänsä suorilla sijoituksilla tytäryhtiöihin, vähemmistöomistettuihin yhtiöihin ja toimintaympäristö Novapolikseen. Sentica-yritysjärjestely on osa KPY:n pitkän aikavälin strategiaa, jossa vaikuttavuutta rakennetaan yhä enemmän rahastopohjaisten mallien kautta.
Rahastorakenne mahdollistaa laajemman pääomapohjan hyödyntämisen ja uudet sijoittajat sekä Suomesta että kansainvälisesti.
“Yhdessä muodostamme vahvan sijoittaja-alustan"
Sentica on suomalainen pääomasijoitusyhtiö, joka on yli kahden vuosikymmenen ajan tukenut kotimaisten kasvuyritysten kehitystä ja kansainvälistymistä. Sentican tiimi tunnetaan aktiivisesta omistajuudesta, tiiviistä yhteistyöstä yritysjohdon kanssa sekä vahvasta kotimaisesta verkostosta.
“Olemme erittäin innostuneita tulevasta yhteistyöstä KPY:n kanssa. Yhdessä muodostamme vahvan, kotimaisen sijoittaja-alustan, jolla on sekä pääomia että osaamista edistää suomalaisyritysten kasvua ja kansainvälistymistä,” kertoo Sentica Partnersin toimitusjohtaja Mika Uotila.
Yhteistyö mahdollistaa uuden merkittävän rahaston keräämisen ja pitkällä aikavälillä myös uusien, seuraavien rahastojen keräämisen. Sentican nykyiseen portfolioon järjestelyllä ei ole vaikutuksia.
Pitkäjänteistä arvonluontia ja hajautusta
Yritysjärjestely luo perustan siirtymälle suorista tasesijoituksista rahastomalliin. Rahastorakenne tuo KPY:n sijoituksiin hajautusta sekä tulovirtaa mahdollisina tuottopalkkioina ja Sentican saamina hallinnointipalkkioina.
Tämä tukee osuuden arvon ja osuuskoron kehitystä. Tavoitteena on pitkäjänteinen arvonluonti niin sijoituskohteille kuin KPY:n osuudenomistajillekin.
Sentican rahastosijoitusten ytimessä ovat kotimaiset keskisuuret ja kasvuhaluiset yritykset, joilla on todennettu liiketoimintamalli. KPY uskoo, että rahastojen kautta tehtävät sijoitukset tarjoavat parhaan tavan vastata näiden yritysten pääomatarpeisiin ja vauhdittaa niiden kasvua sekä uudistumista.
KPY jatkaa nykyisten tytäryhtiöidensä aktiivista kehittämistä irtautuakseen niistä sopivana ajankohtana. Osana strategiaansa KPY tutkii myös uusia infrasijoitusmahdollisuuksia. Tytäryhtiö KPY Novapolis Oy säilyy jatkossakin merkittävänä osana KPY:n portfoliota tuoden vakautta osuudenomistajille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi LehikoinenToimitusjohtajaOsuuskunta KPY
Puh:050 328 2648anssi.lehikoinen@kpy.fiMika UotilaToimitusjohtajaSentica Partners
Puh:040 553 6110mika.uotila@sentica.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Yli 140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa noin 19 000 osuudenomistajan muodostama yhteisö.
KPY:n tehtävänä on luoda omistajilleen arvoa ja edistää yhteiskunnan elinvoimaisuutta rakentamalla Suomeen liike-elämänvoimaa, eli vahvistamalla kotimaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä, kasvua ja uusiutumista. KPY:n tavoitteena on kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa arvoa ja mahdollistaa pysyvää liike-elämänvoimaa suomalaisiin kasvaviin yrityksiin. Tätä strategista tavoitetta KPY toteuttaa infrastruktuuri-, private equity- ja tasesijoituksillaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY
KPY kirkastaa strategiaansa: kolme sijoitussalkkua luovat liike-elämänvoimaa11.11.2025 11:30:08 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n tehtävänä on luoda omistajilleen arvoa ja edistää yhteiskunnan elinvoimaisuutta rakentamalla Suomeen liike-elämänvoimaa, eli vahvistamalla kotimaisen elinkeinoelämän kilpailukykyä, kasvua ja uusiutumista. KPY:n tavoitteena on kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa arvoa ja mahdollistaa pysyvää liike-elämänvoimaa suomalaisiin kasvaviin yrityksiin.
KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2025: Taloudellinen tilanne on tervehtynyt – KPY-konserni positiiviseen tulokseen1.9.2025 09:00:35 EEST | Tiedote
Taloudellisen tilanteen tervehdyttämiseksi KPY on keskittynyt viime vuosina tytäryhtiöidensä kehittämiseen. Yhtiöiden johdon kanssa on uudistettu johtamista ja liiketoimintaa sekä panostettu myynnin kehittämiseen. Lisäksi yhtiöissä on toteutettu kustannussäästöjä sekä merkittäviä järjestelyitä. Näiden laajojen toimenpiteiden myötä KPY-konsernin taloudellinen tilanne on selvästi vahvistunut. Konsernin liiketulos parantui tammi-kesäkuussa 2025 merkittävästi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 3,1 (-0,2) miljoonaa euroa. Katsauskaudella liiketulos ja oikaistu liiketulos eivät poikenneet toisistaan. Konsernin oikaistu liiketulos oli 3,1 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli -0,6 miljoonaa euroa.
Datakonsultointiyhtiö Epicaliin merkittävä sijoitus - Mandatum Asset Management vauhdittamaan Epicalin kasvua27.6.2025 10:08:04 EEST | Tiedote
Mandatum Asset Managementin (MAM) Growth Equity II -rahasto ja Osuuskunta KPY ovat allekirjoittaneet 26.6.2025 sopimuksen, jonka mukaisesti MAM sijoittaa KPY:n tytäryhtiöön, pohjoismaiseen datakonsultointiyhtiö Epicaliin. Sijoitus tukee yhtiön tavoitetta kasvaa Pohjoismaiden luotetuimmaksi ja innovatiivisimmaksi datakonsultointiyritykseksi. KPY jatkaa Epicalin toisena pääomistajana. Sijoitus on ehdollinen viranomaishyväksynnille, mukaan lukien kilpailuviranomaisen hyväksynnälle.
KPY maksaa osuuskorkoa noin kaksi miljoonaa euroa – Karoliina Malmi hallitukseen8.5.2025 08:29:49 EEST | Tiedote
Osuuskunta KPY:n edustajisto päätti varsinaisessa kokouksessaan 7.5.2025 maksaa osuudenomistajilleen tilikaudelta 2024 osuuskorkoa yhdeksän senttiä osuutta kohti eli yhteensä noin kaksi miljoona euroa. Korko maksetaan osuudenomistajille 30.5.2025. Kokouksessa päätettiin myös uudesta hallituksen jäsenestä. Pörssiyhtiö Bittium Oyj:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Karoliina Malmi tuo hallitukseen monipuolisia verkostoja sekä laajaa sijoittaja- ja vastuullisuusviestinnän kokemusta.
Tilinpäätös 2024: KPY-konsernin taloudellinen asema parani merkittävästi27.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
KPY-konsernissa toteutettiin vuonna 2024 merkittäviä järjestelyjä. Konsernin hallinnon uudistaminen saatettiin loppuun ja sijoitusportfolio kasvoi uudella sijoituksella Tietokeskus Finlandiin. Lisäksi KPY myi Enfon koko osakekannan, ja Voimatelin sähköverkkoliiketoiminta siirtyi uudelle omistajalle. Näiden järjestelyiden myötä konsernin taloudellinen ja strateginen asema parani merkittävästi. KPY:n hallitus esittää, että osuuskorkoa jaetaan yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme