Ensi- ja turvakotien liitto

Nuorten seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta on usein rikos

Jaa

45 % parisuhteessa olleista 16-17-vuotiaista tytöistä on kokenut seurusteluväkivaltaa. Seurusteluväkivaltaan suhtaudutaan usein väheksyvästi, vaikka se on vakava ongelma ja täyttää usein rikoksen tuntomerkit. Satakunnassa seurusteluväkivaltaan apua hakevista asiakkaista monella on käynnissä rikosprosessi.

Satakunnan ensi- ja turvakoti ry:ssä väkivaltaan apua hakevien määrä on kasvussa. Tänä vuonna yhdistyksen avopalvelu Primulassa on autettu jo yli 150 ihmistä, mikä on enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Satakunnan ensi- ja turvakotiyhdistys on tehnyt systemaattisesti työtä seurusteluväkivallan tunnistamiseksi. 

– Tällä hetkellä seurusteluväkivaltaan apua hakevista asiakkaistani kaikilla on käynnissä rikosprosessi. Nuorimmat avunhakijat ovat olleet 15-vuotiaita ja avun piirin ohjautuu usein vasta rikosprosessin aikana. Onkin tärkeää, että nuoria auttavilla tahoilla on tieto koko palvelujärjestelmästä, myös kolmannen sektorin palveluista, kertoo Satakunnan ensi- ja turvakoti ry:n kriisi- ja lähisuhdeväkivaltatyöntekijä Maritta Illman

Seurusteluväkivalta voi olla fyysistä, henkistä tai seksuaaliväkivaltaa

Seurusteluväkivallalla tarkoitetaan nuorella iällä ensimmäisissä suhteissa tapahtuvaa väkivaltaa. Väkivalta voi olla fyysistä, henkistä, digitaalista, taloudellista tai seksuaaliväkivaltaa.

Seurusteluväkivalta on valitettavan yleistä ja voi aiheuttaa fyysisiä oireita, kuten unettomuutta, paniikkihäiriöitä tai kiputiloja. Väkivallalle tyypillistä on, että se alkaa vähitellen, lisääntyy ajan kuluessa ja samalle sen muodot laajenevat. 

– Aluksi hyvältä tuntunut pieni mustasukkaisuus paisuu kontrolloimiseksi ja sosiaalisten suhteiden rajoittamiseksi, kunnes se yltyy fyysiseksi väkivallaksi ja usein myös seksuaalisiin tekoihin painostamiseksi, Satakunnan ensi- ja turvakoti ry:n Maritta Illman kuvailee.

– Seurusteluväkivallassa on kyse parisuhdeväkivallasta, ja sillä on ihan samanlaisia vaikutuksia kuin parisuhdeväkivallalla. Moni nuori jää yksin asian kanssa, sillä nuorilla ei välttämättä ole tietoa siitä, mikä on sallittua käytöstä seurustelusuhteissa ja mikä väkivaltaa. Erityisesti henkinen väkivalta jää helposti tunnistamatta. Nuoret myös jännittävän avun hakemista, koska pelkäävät että aikuiset eivät usko tai syyttävät heitä, projektipäällikkö Ilona Mäki Ensi- ja turvakotien liitosta sanoo. 

Nuorten pahoinvointi purkautuu seurustelusuhteissa 

Satakunnan hyvinvointialueen toiminta-avustuksella palkattu jalkautuva nuorisotyöntekijä Teppo Palonen tapaa nuoria heidän eri toimintaympäristöissään kertoen nuorille seurusteluväkivallasta ja turvallisista ihmissuhteista. Nuorten paha olo purkautuu myös seurustelusuhteissa. 

– Toisaalta nuorilla voi olla vääristynyt malli parisuhteesta jo kotoa sekä traumataustaa lapsuudesta. Myös murrosiässä hormonitoiminta vaikuttaa aivojen toimintaan siten, että nuoret toimivat impulsiivisemmin. 

Nuoret ovat avoimia kertomaan ja keskustelemaan heitä askarruttavista asioista, kunhan löytyy henkilö, jolle niistä voi turvallisesti puhua. 

– Usein keskusteluissa nousee esiin se, että erilaisia red flageja ei välttämättä tunnisteta omissa tai ystävien suhteissa, ja sitä kautta asiat etenevät liian pitkälle. Omista rajoista kiinni pitäminen ja niiden tunnistaminen on nuorille haastavaa mutta on kuitenkin taito, jota voidaan opetella, Palonen sanoo. 

Seurusteluväkivallasta tarvitaan lisää tietoa ja osaamista auttamiseen 

Ensi- ja turvakotien liitossa on kehitetty menetelmiä seurusteluväkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja väkivallan katkaisemiseksi. Kaksivuotisessa hankkeessa tuotetaan työkaluja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten tueksi, jotta seurusteluväkivaltaan osattaisiin puuttua paremmin. 

– Nuorten mukaan seurusteluväkivallasta puhutaan liian vähän. Myös ammattilaiset kaipaavat lisää tietoa seurusteluväkivallasta ja keinoja sen ennaltaehkäisyyn ja väkivaltaan puuttumiseen. Seurusteluväkivalta on valitettavan yleinen ilmiö ja on aikuisten vastuulla saada väkivalta loppumaan nuorten suhteista, sanoo projektipäällikkö Ilona Mäki. 

Hankkeen koulutuksiin on osallistunut jo yli tuhat ammattilaista ja kiinnostus hankkeessa kehitettäville menetelmille on suurta. Yksi hankkeessa kehitetty toimintatapa on toiminnalliset työpajat, joita on toteutettu jo yli 1400:n yläkoululaisen nuoren kanssa. Työpajoissa käsitellään nuorten kanssa turvallista seurustelua, seurusteluväkivaltaa sekä parisuhteisiin liittyviä asenteita, normeja ja malleja niin somessa kuin muualla yhteiskunnassamme. 

Väkivaltatyön foorumi kerää ammattilaiset Poriin 

Vuosittainen väkivaltatyön foorumi  järjestetään tänä vuonna Porissa 12.-13.11. Foorumin teemana on Rikospaikkana koti ja kahden päivän aikana käsitellään lähisuhdeväkivaltaa erityisesti rikosnäkökulmasta. Väkivaltatyön foorumi on tarkoitettu kaikille väkivaltatyötä tekeville ammattilaisille. 

Foorumissa puhujina ovat muun muassa kansainvälisesti tunnettu pakottavan kontrollin asiantuntija Dr. Emma Katz Iso-Britanniasta sekä tunteiden tutkimuksen kansainvälinen huippunimi, aivotutkija, professori ja psykologi Lauri Nummenmaa. 

Tutustu väkivaltatyön foorumin ohjelmaan kokonaisuudessaan: Väkivaltatyön foorumi 2025 - Ensi- ja turvakotien liitto  

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Miina Sillanpään perustamat ensikodit auttavat vauvaperheitä edelleen3.6.2025 10:21:28 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 4. kesäkuuta vietetään kansalaisvaikuttaja Miina Sillanpään syntymäpäivää. Sillanpää perusti ensimmäiset ensikodit yksihuoltajaäitien tueksi yli 80 vuotta sitten Helsinkiin, Ouluun, Turkuun ja Tampereelle. Nämä kaikki ja kuusi muuta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ensikotia voivat edelleen hyvin ja auttavat vuosittain yli 500 vauvaperhettä uuteen alkuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye