VAS Andersson: Minimipalkkadirektiivin säilyminen on voitto työtä tekeville tavallisille eurooppalaisille
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään päättänyt suurelta osin pitää voimassa minimipalkkadirektiivin, jolla turvataan elämiseen riittävä vähimmäispalkka jäsenmaissa lakisääteisellä minimipalkalla tai työehtosopimusjärjestelmän kautta. Direktiivistä kumottiin sitovat kriteerit lakisääteisten minimipalkkojen määräytymisestä sekä kielto minimipalkkojen laskemisesta indeksien perusteella.

Tanska vei direktiivin EU-tuomioistuimeen vaatien sen kumoamista kokonaan, koska heidän tulkinnassaan EU:lla ei ollut perussopimusten nojalla toimivaltuuksia työehtosopimuksiin tai palkkojen määrittämiseen liittyvissä kysymyksissä ja niistä tulisi päättää vain jäsenvaltioissa. Tämä tulkinta kumottiin tuomioistuimen päätöksessä, ja sitä kritisoi etukäteen muun muassa eurooppalaisten ammattiliittojen keskusjärjestö.
Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtaja Li Andersson on pääosin tyytyväinen tuomioistuimen päätökseen.
– Osittaisesta kumoamisesta huolimatta päätös osoittaa selkeästi, että EU:lla on selkeä toimivalta tehdä sosiaalisia oikeuksia vahvistavaa politiikkaa, jossa tunnistetaan riittävien palkkojen ja työmarkkinaneuvotteluiden tärkeys ihmisten hyvinvoinnille.
Tämä on myös tärkeä viesti eurooppalaisille työntekijöille ja ammattiliitoille siitä, että niillä on kaikki oikeus vaatia elämiseen riittäviä palkkoja – kysymys on perusasioista, Andersson sanoo.
Direktiivi ei aseta yhtä EU:n laajuista minimipalkkaa ja esimerkiksi Suomessa se ei aiheuttanut merkittäviä lainsäädännöllisiä muutoksia. Silti monissa EU-maissa sillä on kuitenkin jo nyt ollut suuri merkitys työntekijöiden ja ammattiliittojen kannalta. Vaatimus työehtosopimusten 80% kattavuudesta on keskeinen tavoite, joka liittyy myös Suomen työmarkkinapolitiikkaan.
– Minimipalkkadirektiivillä on onnistuttu nostamaan merkittävästi pienimpiä palkkoja ja vähentämään palkkaeroja erityisesti itäisen Euroopan maissa. Maissa on myös käynnissä erittäin kunnianhimoisia prosesseja työehtosopimusten kattavuuden nostamiseksi. Kyselyiden mukaan eurooppalaiset ovat huolissaan erityisesti arjen kustannuksista – päätös osoittaa, että meillä on mahdollisuus tehdä politiikkaa, joka oikeasti näkyy ihmisten elämässä, Andersson sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Suomi susien metsästyksestä EU:n rikkomusmenettelyyn?15.1.2026 20:50:25 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo jättivät yhdessä Sirpa Pietikäisen, Maria Ohisalon ja Ville Niinistön kanssa komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen tuoreesta metsästyslain muutoksesta, jolla sallitaan suden, karhun, ilveksen ja saukon metsästys yleisillä kiintiöillä ilman valituskelpoista viranomaispäätöstä.
Vasemmisto laatinut eurooppalaisen kansalaisaloitteen EU-Israel-assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi14.1.2026 13:11:05 EET | Tiedote
Euroopan vasemmistoliitto ELA julkisti eilen 13. tammikuuta Brysselissä pidetyssä tilaisuudessa eurooppalaisen kansalaisaloitteen Euroopan unionin ja Israelin välisen vapaakauppasopimuksen keskeyttämiseksi. Vasemmistoliitto on ELA:n suomalainen jäsen.
VAS Andersson: EU-komission uudet esitykset vaarantavat luonnonsuojelun, kansanterveyden ja oikeusvaltioperiaatteen10.12.2025 18:07:41 EET | Tiedote
Euroopan komission tänään julkaisemat ympäristösääntelyä ja sähköverkkoja koskevat paketit merkitsevät huolestuttavaa askelta kohti heikompaa ympäristölainsäädäntöä. Ehdotukset vaarantavat ympäristön ja ihmisten terveyden kilpailukyvyn nimissä, vaikka tutkijat ja järjestöt ovat varoittaneet seurauksista kuukausien ajan.
VAS Andersson: Suomen sudenhoito ei täytä EU-lainsäädännön vaatimuksia9.12.2025 15:10:38 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen susikannan suojelusta, liittyen hallituksen suunnittelemiin metsästyslain muutoksiin. Anderssonin mukaan Suomen suunnitelmat ovat vakavassa ristiriidassa EU:n luonnonsuojelulainsäädännön kanssa.
VAS Andersson: Orpo haluaa profiloida Suomea EU-luontopolitiikan vastustajana8.12.2025 13:41:26 EET | Tiedote
Tuoreiden tietojen mukaan Suomi on pääministeri Petteri Orpon johdolla valmistellut kirjeluonnoksen, jolla se pyrkii avaamaan ja heikentämään EU:n ennallistamisasetusta. Orpo on pyrkinyt saamaan EU-ympäristökomissaari Jessica Roswallille osoitetulle kirjeelle muiden EU-jäsenmaiden tuen, mutta toistaiseksi vain Ruotsi on mukana kirjeessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
