SDP:n Haatainen: Suomi ei hyödynnä tarpeeksi kulttuurista pääomaansa - myös nykyiset taiteilijat ansaitsevat paremman näkyvyyden maailmalla
Suomalainen taide kiinnostaa nyt maailmalla. Viime viikolla uutisoitiin useista suomalaisista näyttelyistä suurissa kaupungeissa – Helene Schjerfbeck New Yorkissa, Pekka Halonen Pariisissa ja Ateneumin Gothic Modern Wienissä.

-Suomalaisen taiteen näkyvyys maailmalla on erittäin hieno asia. Kansainvälistyminen on menestyksen avaimia myös elossa oleville taiteilijoille, mutta se ei onnistu itsestään, SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen sanoo.
Business Finland on lakkauttanut Exhibition Explorer -tuen, joka on ollut tärkeä muun muassa gallerioille. Tuki on ollut määrältään pieni, tänä vuonna vain 10 000 euroa hanketta kohden. Galleriat ovat tärkeässä asemassa suomalaisen taiteen esittelemisessä maailmalla.
-Suomalainen taidekenttä ei voi näkyä laajasti ulkomailla, jos kansainvälistymistä ei tueta. Kansainvälistyminen vaatii pitkäjänteistä työtä, jota ei mahdollisteta hätäisillä päätöksillä. Kulttuuripoliittisessa selonteossa tunnistetaan tavoitteina luovan alan viennin lisääntyminen ja kansainvälisten rakenteiden kehittyminen. Tähän ei kuitenkaan päästä, jos muilla päätöksillä vesitetään tavoitteiden onnistumista, Haatainen toteaa.
Haataisen mukaan taiteen ja kulttuurin merkitys pitäisi ymmärtää Suomi-kuvan osaksi:
-Taide ja kulttuuri rakentavat keskeisesti sitä, miten Suomi nähdään maailmalla. Suomalaisen taiteen nostetta pitäisi hyödyntää myös uusien taiteilijoiden näkyvyyden lisäämisessä. Meillä on Suomessa paljon kiinnostavia taitelijoita. Vain tukemalla kansainvälistymistä voimme nauttia sen tuomista hyödyistä laajemminkin.
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Puh:09 432 3026Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: EU-tuomioistuimen päätös voitto suomalaiselle työehtosopimusjärjestelmälle11.11.2025 15:50:19 EET | Tiedote
Euroopan unionin tuomioistuin on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan EU:n vähimmäispalkkadirektiivi pysyy pääosin voimassa. Päätös merkitsee merkittävää voittoa suomalaiselle työmarkkinamallille ja työehtosopimusjärjestelmälle, joka perustuu neuvotteluihin ja sopimiseen lakisääteisen minimipalkan sijaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen.
SDP:n Razmyar: Purran koulukritiikki on menneisyyden haikailua11.11.2025 15:16:20 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar ei jaa ministeri Riikka Purran tuoreessa kolumnissaan esittämiä jyrkkiä moitteita suomalaisesta koulusta eikä kannata vanhaan koulumaailmaan palaamista. Purra valitti koulun kriisiytyneen ja löysi syyksi virheelliset koulutusratkaisut ja maahanmuuton.
SDP:n Kymäläinen: Hallitus on jättänyt hyvinvointialueet kriisiin10.11.2025 14:09:28 EET | Tiedote
Rahoituksen jakautumisessa hyvinvointialueille on merkittäviä ongelmia, jotka tulisi kiireellisesti korjata, ja siksi hallituksen tulisi puhaltaa peli poikki, vaatii SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen. Hallitus on ollut täysin haluton reagoimaan hyvinvointialueiden kriisiytyvään tilanteeseen ja seuraamaan rahoituksen riittävyyttä. Hallituksen tulisi antaa hyvinvointialueille työrauha tarpeellisten uudistusten toteuttamiseen, eikä pakottaa alueita lyhytnäköisiin taloudellisiin ratkaisuihin, jatkaa Kymäläinen.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Ilmastotavoitteesta luopuminen olisi myrkkyä suomalaiselle elinkeinoelämälle8.11.2025 09:26:48 EET | Tiedote
HS:n (7.11.2025) tietojen mukaan perussuomalaiset yrittää saada hallituksen luopumaan Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoitteesta joustaminen olisi myrkkyä suomalaisille yrityksille ja elinkeinoelämälle, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallituksen puututtava vaalidatan siirtopäätökseen7.11.2025 16:00:01 EET | Tiedote
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd) vaatii hallitusta perumaan oikeusministeriössä tehty hankintapäätös sijoittaa vaalitietojärjestelmän äänestäjä- ja ehdokasrekisterit sekä vaalitulosjärjestelmä Amazon Web Servicen Ruotsissa sijaitsevaan pilvipalveluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme