Venealan Metstrade-alihankintamessuilla kaikkien aikojen suurin Suomi-paviljonki
Venealan ammattilaiset eri puolilta maailmaa kokoontuvat vuosittain marraskuussa toimialan globaaleille alihankintamessuille Amsterdamiin. Metstrade eroaa muista venemessuista siinä, että se on puhdas ammattilaistapahtuma, jossa maailman venevalmistajat ja erilaiset komponentti- ja tuotevalmistajat kohtaavat.

Metstraden Suomi-paviljonki Amsterdamin RAI-kongressikeskuksessa on tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin. Suomalaisyritykset ovat esitelleet osaamistaan yhteisellä osastolla vuodesta 1991 alkaen. Tänä vuonna yrityksiä on mukana 15 airojen ja erilaisten veneilykomponenttien valmistajista lämmittimien, elektroniikan ja suunnittelun osaajiin.
Suomi-paviljonkia isännöi maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö Finnboat. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylittää 800 miljoonaa euroa. Suomessa veneteollisuuden valmistuksen arvosta 80 prosenttia menee vientiin.
”Kun suomalaista osaamista kootaan yhteiselle osastolle, niin pienemmätkin yritykset pääsevät näkymään suurempana kokonaisuutena isossa tapahtumassa. Suomi-paviljonki on selvästi lunastanut paikkansa, sillä siellä esitellään hienoja uutuustuotteita ja firmoja, joille kaikille vienti on elinehto”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.
- Metstrade Amsterdamin RAI-kongressikeskuksessa 18.–20. marraskuuta 2025.
- Veneilyalan alihankintamessujen Suomi-paviljonki suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
- ”Vienti on suomalaisille venealan yrityksille elinehto”, sanoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.
- Suomalaisen Brand ID:n lämmitettävä Smartdeck HEAT -kansimateriaali arvostetun DAME Design Awards -kilpailun finaalissa.
Lämmitettävä kansimateriaali Smartdeck HEAT arvostetun DAME Design Awards -kilpailun finaalissa
Metstraden yhteydessä jaetaan myös venealan Oscarit, eli arvostettu DAME Design Awards -palkinto. Tänä vuonna finaaliin on valittu porilaisen Brand ID :n kehittämä lämmitettävä kansimateriaali Smartdeck HEAT. Jo pelkkä finaalipaikka on huikea saavutus ja tuo kansainvälistä näkyvyyttä suomalaiselle veneteollisuudelle.
Smartdeck HEAT on lämmitettävä veneen kansimateriaali, joka tuo mukavuutta ja luksusta veneilyyn kylmissä olosuhteissa. Smartdeck-materiaali on jo aiemmin palkittu Euroopan suurimman venelehden, saksalaisen YACHT-julkaisun kansimateriaalitestissä ykkössijalle.
Metstraden Suomi-paviljongissa ovat Venealan Keskusliitto Finnboatin lisäksi vuoden 2025 tapahtumassa mukana BrandID, Jukova (TriDeck), Lahnakoski, Mirka, Meluton, Navix, Nawa, Nextfour Solutions, Oceanvolt, Päijän Boats, Safire, Toppi, VA-Varuste, Velcron ja Wallas.
Kansainvälinen venealan ammattilaisille suunnattu kolmipäiväinen messu- ja verkostoitumistapahtuma Metstrade on järjestetty vuodesta 1988 lähtien. Suurtapahtumassa on lähes 1 700 näytteilleasettajaa ja näyttelyvieraita saapuu yli 20 000 kaikista maailmankolkista. Suomen paviljonki löytyy naapurimaiden Ruotsin ja Norjan tapaan suuresta ykköshallista, tarkempi osoite on 01.863.
- Metstrade 2025
- Tiistaina 18. marraskuuta kello 10.00–18.00
- Keskiviikkona 19. marraskuuta kello 10.00–18.00
- Torstaina 20. marraskuuta kello 10.00–17.00
- Tapahtumapaikka: RAI Amsterdam Convention Centre, Europaplein 24
Yritykset Metstrade 2025 -tapahtumassa Finnboatin Suomi-paviljongissa
Venealan Keskusliitto Finnboat ry
Venealan Keskusliitto Finnboat ry on vahvan suomalaisen veneteollisuuden ja kaupan kattojärjestö. Finnboatin jäsenyritykset edustavat lähes sataa prosenttia maan kotimaisen veneteollisuuden liikevaihdosta sekä veneiden viennin arvosta.
- Finnboat www.finnboat.fi
- Finnboat Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.863
Brand ID: Uuden sukupolven Smartdeck-kansimateriaalit
Brand ID:n Smartdeck on uuden sukupolven kansiratkaisu veneisiin. Kestävä kansimateriaali on valmistettu kevyestä umpisoluvaahdosta, joka on kustannustehokas, nopea ja helppo asentaa ja vaivaton huoltaa. Materiaali mahdollistaa monenlaiset räätälöinnit asiakkaan tarpeiden mukaan, mm. kuvioinnin perinteisestä teak-kannesta innovatiivisiin kuvioihin. Uutuustuote Smartdeck™ HEAT on lämmitettävä kansiratkaisu, joka on integroitu tyylikkäästi veneen ohjaamon istuimiin. Smartdeck™ HEAT voidaan räätälöidä yksilöllisten tarpeiden mukaan, joten se sopii erinomaisesti erilaisiin käyttökohteisiin veneissä ja purjeveneissä, kuten ohjaamoihin, wc- ja suihkutiloihin, uimatasoille ja muille mukavuutta vaativille alueille.
DAME Design Awards -finaaliin valitun HEAT-materiaalin lisäksi esittelee Metstradessa kolme muutakin uutuustuotetta: Smartdeck™ BUMPER on kestävä suojalista, joka ehkäisee kulumaa ja iskujen aiheuttamia vaurioita, elegantti Smartdeck™ INTERIOR tuo Smartdeckin mukavuuden ja tyylin veneen sisätiloihin ja integroidut Smartdeck™ LED – valot parantavat turvallisuutta ja tunnelmaa veneessä.
- Smartdeck https://smartdeck.co/
- Brand ID METSTRADE 2025 -messuilla / Osasto 01.761
Jukova / TriDeck venevarusteet: lujaa laatua veneisiin vuodesta 1958
TriDeck Oy jatkaa Jukovan vuonna 1958 aloittamaa perinnettä veneiden alumiiniosien toimittajana. Jukovan tuotevalikoimaan kuuluvat valetut helat, kuten kaidekiinnikkeet ja pollarit. Lisäksi yritys valmistaa ovia, ikkunoita ja kaiteita asiakkaan mittojen ja toiveiden mukaan. TriDeck voi toimittaa myös esimerkiksi mittatilaustyönä valmistettuja laituripollareita sekä muita alumiinivaluosia.
Tuotteet suunnitellaan kestämään vaativissa meriolosuhteissa, ja niiden valmistuksessa käytetään korroosionkestäviä materiaaleja sekä pitkäaikaista altistusta auringolle ja suolavedelle kestäviä pintakäsittelyjä. Olipa kyse vapaa-ajan veneistä, ammattikäyttöön tarkoitetuista aluksista tai satamainfrasta, Jukovan ratkaisut yhdistävät perinteisen osaamisen nykyaikaiseen tuotantotekniikkaan.
Lahnakoski: Aironmitan edellä
Euroopan johtava puisten airojen valmistaja Lahnakoski on perheyritys, jossa osaamista ja kokemusta on kartutettu neljän sukupolven ajan. Laajan tuotevalikoimaan kuuluvat mm. puu- ja alumiiniairot, puu- ja komposiittimelat, lipputangot, venehaat ja muut veneilytarvikkeet. Kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa.
- Lahnakoski http://lahnakoski.fi
- Lahnakoski Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.767
Mirka: Pölyttömät hiontaratkaisut
Mirka tarjoaa laajan valikoiman tuotteita erilaisiin veneiden pinnanviimeistelymenetelmiin, aina veneiden ja huippuluokan huvijahtien valmistuksesta, veneiden kunnostukseen ja entisöintiin. Korkean teknologian tuotteet ja palkitut koneet sopivat kaikkiin työtehtäviin, olipa kyseessä komposiittiveneen hionta tai gelcoat-pinnan kiillotus.
https://www.mirka.com/Mirka Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.760
Meluton: Kestävää meluntorjuntaa ja lämmöneristystä
Meluton on erikoistunut merellisiin ympäristöihin tarkoitettuihin eristemateriaaleihin. Ekologiset materiaalit suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Reduce®-sarja kattaa laajan valikoiman ääni- ja lämpöeristystuotteita, jotka on suunniteltu parantamaan mukavuutta kaikissa olosuhteissa. Meluton tarjoaa myös laajan valikoiman korkealaatuisia tiivisteitä, jotka suojaavat eristysratkaisuja vaihtelevilta sääolosuhteilta. Tämä paitsi pidentää ääni- ja lämpöeristyksen käyttöikää myös antaa viimeistellyn ulkonäön asennuksille.
Metstrade 2025 -messuilla Meluton esittelee kaksi uutuutta: Reduce® Spray Glue -liiman, joka on ammattikäyttöön kehitetty liima vaativiin olosuhteisiin, sekä Smooth- ja Effect-verhoiluvaihtoehdot Pelon Marina -mallistoon. Uudet vaihtoehdot tarjoavat tyylikkäät pinnat, kosteudenkestävyyttä ja helpomman asennuksen.
- https://meluton.fi/
- Meluton Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.769
Navix: Älykkäitä kokonaisratkaisuja venevalmistajille
Navix on alkuperäisvalmistukseen (ODM) erikoistunut yritys, joka kehittää räätälöityjä merielektroniikka- ja ohjausjärjestelmiä sekä sisätilojen muovikomponentteja veneteollisuudelle Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yrityksen tavoitteena on yksinkertaistaa monimutkaisuutta yhdistämällä muotoilu, käytettävyys ja valmistettavuus saumattomiksi kokonaisratkaisuiksi OEM-asiakkaille. Navix panostaa myös kestävyyteen: sen järjestelmät valmistetaan pitkäikäisistä komponenteista ja resurssitehokkaita valmistusmenetelmiä hyödyntäen, mikä vähentää jätettä ja parantaa huollettavuutta.
Metstrade 2025 -messuilla Navix esittelee täysin modulaarisen ja räätälöitävän uuden sukupolven ohjauspulpettialustan OEM-valmistajille. Alusta tarjoaa muotoilun vapautta ja kehittyneitä toiminnallisuuksia, kuten älykkään digitaalisen integraation, intuitiiviset käyttöliittymät ja sujuvan liitettävyyden. Lopputuloksena on käyttäjäystävällinen ja sujuva käyttökokemus, joka voidaan sovittaa tarkasti asiakkaan brändi-ilmeeseen.
- Navix http://www.navix.fi/
- Navix Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.661
Nawa: Laaja valikoima veneilytarvikkeita
Aiemmin Lankapaja-nimellä tunnettu LP-Group valmistaa Nawa-tuotemerkillä on laajaa valikoimaa ruostumattomasta teräksestä valmistettuja veneilytarvikkeita, kuten ankkuri-, lepuuttaja- ja heittoliinatelineitä, liina- ja köysikeloja, pelastusrengastelineitä ja spinaakkeripuomin kiinnikkeitä. Nawa-tuotteiden patentoitujen kiinnitysratkaisujen osat on valmistettu haponkestävästä teräksestä ja UV-säteilyä ja merivettä kestävästä nylonista.
Nawan lisäksi Lankapaja valmistaa myös Seaboost-tuotteita veneiden runkojen puhdistamiseen. Tämä kertoo yrityksen sitoutumisesta veneilyn innovaatioihin ja ympäristöystävällisempään vesillä liikkumiseen.
- https://www.nawa.fi/
- Nawa Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.862
Nextfour: Venevalmistajille räätälöitävät infotainment-järjestelmät
Nextfour Solutions esittelee The Q Experience -järjestelmän uuden sukupolven – älynäytöt, jotka tekevät veneilystä sujuvampaa ja helpompaa. Q Display -näyttö opastaa veneilijää intuitiivisen käyttöliittymän, älykkäiden navigointityökalujen ja reaaliaikaisen datan avulla. Käyttäjä voi mukauttaa näkymiä sekä tarkastella sisäänrakennettuja sääennusteita ja -varoituksia. Järjestelmä mukautuu käyttäjän mieltymyksiin ja tarjoaa tarvittavat tiedot juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.
Q Guard -turvaominaisuus on käytössä myös silloin, kun vene on miehittämättömänä. Q Displayn jatkuva 4G-yhteys mahdollistaa reaaliaikaiset päivitykset veneen tilasta ja varoittaa kriittisistä tilanteista, kuten luvattomasta liikkeestä, akun jännitehäiriöistä tai pilssiveden noususta.
Q-sarjan kelluvat näytöt tuovat täysin uudenlaista joustavuutta ohjaamon suunnitteluun. Näyttöjen asennus on tehokasta kaikkiin kohteisiin sopivan kiinnikkeen ja yksikaapeliratkaisun ansiosta. Lisäksi ne tarjoavat modernit kojelautanäkymät, eleohjauksen ja häiriöttömän käyttöliittymän – saumattoman digitaalisen veneilykokemuksen kaikilla tutuilla Q Experience -toiminnoilla.
- https://www.nextfour.com
- Nextfour Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.864
Oceanvolt: Sähköiset propulsiojärjestelmät
Vuonna 2004 perustettu Oceanvolt on johtava veneiden sähköisten propulsiojärjestelmien valmistaja. Oceanvolt tarjoaa huipputason sähkömoottoreita, joissa yhdistyvät puhtaus, turvallisuus ja luotettavuus.
Oceanvoltin sähkömoottorijärjestelmät soveltuvat käytettäviksi purjeveneissä, moottoriveneissä, satamalautoissa ja muissa pienissä ja keskisuurissa kaupallisissa veneissä. Moottorijärjestelmien sisäänrakennetun ohjelmiston avulla Oceanvoltin järjestelmiä voi monitoroida ja huoltaa reaaliaikaisesti.
- http://www.oceanvolt.com/
- Oceanvolt Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.766
Päijän: Uuden sukupolven modulaariset airot
Päijän Aerot® tuo markkinoille uuden sukupolven airon: modulaarisen ja teleskooppisen järjestelmän, joka on suunniteltu pitkäikäisyyttä, muunneltavuutta ja tehokasta logistiikkaa silmällä pitäen. Vaihdettavista osista rakennettava Aerot®-airo on säädettävissä 195–275 cm mittaiseksi eri soututyyleihin ja perinteisiin veneisiin sopivaksi. Lisäksi mallistossa on erityisesti kumiveneisiin suunniteltu versio – markkinoiden ensimmäinen aidosti säädettävä ja modulaarinen kumiveneairo.
Kokoontaitettuna Aerot-airot vievät vähän tilaa, mikä helpottaa säilytystä ja vähentää kuljetuspäästöjä sekä pakkausjätettä. Varsi on valmistettu kierrätettävästä alumiinista, ja lapa sekä nivelosat kestävästä, korjattavasta kuituvahvisteisesta komposiitista. Jokainen osa on vaihdettavissa, mikä pidentää tuotteen elinkaarta merkittävästi.
Ergonomiset kahvavaihtoehdot – kulmakahva Ote ja suora Tunto – tarjoavat hyvän otteen ja hallinnan, ja yleisyhteensopiva hankainjärjestelmä takaa sopivuuden lähes kaikkiin venetyyppeihin. Suomessa valmistettu ja koottu Aerot on osoitus Päijänin sitoutumisesta paikalliseen osaamiseen, vastuullisiin materiaaleihin ja kestäviin vesiliikuntavarusteisiin.
- Päijän Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.762
- https://paijanboats.com
Safire: Arktisen lämmityksen asiantuntija
Safiren venelämmittimillä on legendaarinen maine luotettavana ja hiljaisena lämmönlähteenä. Safiren peruslähtökohtana on toimintavarmuus, helppo asennettavuus, pieni virrankulutus sekä käyttömukavuus. Lämmitinvalikoima ulottuu pieniin veneisiin tarkoitetusta 0,7–1,6 Kw Safire 16Di -läpivirtauslämmittimestä 0,9–3,9 kW Safire 39Di -lämmittimeen, josta riittää mukavasti lämpöä isompiin, jopa 14-metrisiin veneisiin.
Safire cera22 on puolestaan uudistetulla ohjauselektroniikalla ja polttimella varustettu turvallinen ja helppokäyttöinen veneliesi, joka keittää litran vettä kylmästä 11 minuutissa. Veneen oma dieseliä polttoaineena käyttävä liesi mahdollistaa kaasun käytöstä luopumisen.
- https://www.safire.fi/
- Safire Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.765
Toppi: Korkealaatuiset muoviprofiilit venevalmistajille
Toppi valmistaa mittatilaustyönä veneteollisuudelle suunniteltuja säänkestäviä ja uv-suojattuja muoviprofiileja sekä letkuja ja putkia. Yhteistyössä raaka-ainevalmistajan kanssa Toppi on edelleen kehittänyt ja parantanut marine-laatuista muovimateriaalia, mikä takaa profiilien poikkeuksellisen kestävyyden. Muoviosaamisen, CAD-suunnittelun ja oman työkaluvalmistuksen ansiosta Toppi tarjoaa täyden palvelun ratkaisun ideasta valmiiseen tuotteeseen, mukaan lukien 3D-tulostetut prototyypit
Topin venekäyttöön kehitetyt profiilit on suunniteltu joustaviksi, kestäviksi ja UV-säteilyn, suolaveden sekä mekaanisen rasituksen sietäviksi. Uusin innovaatio, yleismallinen veneprofiili (Universal Marine Profile with Mounting Kit), sisältää kestävän PVC-törmäyslistan, joka soveltuu veneiden ja laitureiden tasaisille pinnoille. Asennuspakettiin sisältyy HDPE-kiinnityskisko sekä vahvistetut PP+GF-päätypalat, jotka voidaan asentaa ilman läpivientejä runkoon. Profiili on saatavilla kahdessa leveydessä – 60 mm ja 80 mm – mutta molemmat käyttävät samaa kiinnityspohjaa.
- https://www.toppi.fi/
- Toppi Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.860
VA-Varuste: Euroopan johtava venetekstiilien valmistaja
VA-Varuste Oy on Pohjoismaiden ja Euroopan johtava sovitettujen venetekstiilien valmistaja. Yrityksen päätuotteita ovat venekuomut, peitteet ja biminit, ja se valmistaa myös räätälöityjä tuoleja ja istuinpehmusteita. Venekuomut suunnitellaan aina yhteistyössä venevalmistajien kanssa huomioiden veneiden eri käyttötarkoitukset. Venekuomujen lisäksi VA-Varuste valmistaa myös veneiden satamapeittoja sekä säilytyspeittoja. Yleisimpiin vanhoihin venemalleihin on saatavilla myös suosituimmilla väreillä ja vakiokaavalla tehtyjä uusintakuomuja sekä uusintatyynyinä alkuperäisellä kaavalla tehtyjä yksittäisiä tyynyjä tai kokonaisia tyynysarjoja.
Veneistuinten rungot VA-varuste valmistaa kestävästä HDPE muovista, joka yhdistetään vahvaan alumiinikehikkoon. Hybridirakenne varmistaa istuimen kestävyyden kovassakin käytössä. Kaikkien istuinmallien etuosan voi tarvittaessa nostaa pystyyn, joka tekee seisaaltaan ajamisesta helppoa
- https://va-varuste.fi
- VA-varuste Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.665
Velcron: ruiskuvaletut muovikomponentit veneteollisuudelle
Velcron valmistaa muovi- ja kumikomponentteja veneteollisuudelle. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. läpiviennit, saranat, knaapit, kädensijat, melat ja niiden kiinnikkeet sekä tuuletusritilät ja -adapterit. Yli 50 vuoden suunnittelu- ja valmistuskokemus takaa tuotteiden soveltuvuuden vaativiin veneily- ja ulkoilmaolosuhteisiin. Tuotteiden muotoilu ja raaka-ainevalinnat perustuvat komponenttien mahdollisimman pitkään optimaaliseen käyttöikään sekä mahdollistaen raskaampien tuotteiden korvaamisen lopputuotteissa.
Metstrade 2025 -messuilla Velcron esittelee kaksi uutuustuotetta: 170 mm komposiittiknaapin, jonka vetolujuus on vaikuttavat 1 000 kg, sekä uuden ruiskuvaletun kahvan, joka on suunniteltu optimaalista otetta ja kestävyyttä silmällä pitäen.
- https://velcron.fi/
- Velcron Metstrade 2025-messuilla / osasto 01.763
Wallas: Älykästä venelämmitystä
Wallas-Marin suunnittelee sähköttömiä ratkaisuja, jotka auttavat veneilijöitä saamaan kaiken irti harrastuksestaan ja vapaa-ajasta luonnon helmassa. Uusimmat tuotteet ovat etäohjattavia mökkilämmittimiä. Wallas SwitchMaster -ohjauspaneeli ja Wallas App -mobiilisovellus mahdollistavat veneen valaistuksen ja ilmastoinnin sekä lämmityksen etäkäytön. Tasaisen lämpötilan ylläpitämiseksi tarkkaa tietoa saadaan langattomalta anturilta. Matriisilämmittimet mahdollistavat pienetkin hytit lämpötilansäädön. Wallas Greenboost -poltin on suunniteltu tuottamaan suurin teho pienimmällä mahdollisella energiankulutuksella ja päästöillä.
Wallas Spartan Water on vesilämmitin, jolla voidaan lämmittää käyttövettä, sekä koko sisätilaa lattialämmityksellä, pattereilla tai kennopuhaltimilla. Wallas Remote -sovelluksella voit käynnistää lämmittimen etänä kotoa käsin ja säästää sillä paljon aikaa sekä lisätä mukavuutta saapuessasi lämpimään veneeseen. Viking Combi on monikäyttöinen venelämmitin, jonka avulla voit nauttia lämpimästä veneestä ja käyttövedestä myös luonnonsatamissa kaukana sähkölatausasemista. Ilmalämmityksen lisäksi Viking Combi lämmittää vettä samanaikaisesti.
- http://www.wallas.com/
- Wallas Metstrade 2025 -messuilla / Osasto 01.663
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko PajusaloToimitusjohtajaVenealan Keskusliitto Finnboat ry
Puh:+358 40 673 4032jarkko@finnboat.fiKuvat




Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnboat
Den finländska båtbranschen lämnar lågkonjunkturen bakom sig21.8.2025 09:57:11 EEST | Pressmeddelande
Den inhemska båtbranschen visar tecken på återhämtning efter lågkonjunkturen som följde coronapandemin. Det senaste året har antalet registrerade båtar ökat med närmare 3 000, medan handeln med begagnade båtar vuxit med 11 procent.
Suomen veneala on ohittamassa matalasuhdanteen21.8.2025 09:57:11 EEST | Tiedote
Suomen venealalla on näkyvissä merkkejä käänteestä koronavuosia seuranneen matalasuhdanteen jälkeen. Rekisterissä olevien veneiden määrä on lisääntynyt vuodessa lähes 3000 kappaleella ja käytettyjen veneiden kauppa on vilkastunut edellisvuodesta 11 prosentilla.
Finnish Boating Industry Emerging from Downturn21.8.2025 09:57:11 EEST | Press release
Signs of recovery are appearing in Finland’s boating industry after the post-pandemic downturn. The number of registered boats has increased by almost 3,000 in a year, and the used boat market has grown by 11% compared to 2024.
Båtsommarens huvudevenemang samlar båtfolket till Drumsö11.8.2025 09:42:19 EEST | Pressmeddelande
Årets båtsommar kulminerar i Helsingfors när båtmässan Uiva Flytande tar över HSK:s hamn på Drumsö den 14–17 augusti. Över 250 båtar visas upp, varav ovanligt många är nyheter.
Veneilykesän päätapahtuma kokoaa veneilijät Lauttasaareen8.8.2025 12:36:10 EEST | Tiedote
Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä, kun HSK:n kerhosatama Lauttasaaressa täyttyy yli 250 veneestä torstaista sunnuntaihin 14.–17. elokuuta. Esillä on poikkeuksellisen paljon veneuutuuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme