Vaasan yliopisto

Uusi digitaalinen alusta ja prosessimalli vauhdittavat biokaasualan kehitystä Pohjanmaan maakunnissa

Jaa

Pohjanmaan maakunnissa on merkittävä, mutta alihyödynnetty biokaasupotentiaali, jonka ottaminen käyttöön nähdään yhtenä avainratkaisuna alueen vihreässä siirtymässä. Biokaasun tuotanto voitaisiin jopa kahdeksankertaistaa nykyiseen verrattuna. Nyt Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteisen DigiBiogasHubs-tutkimushankkeen tuloksina on syntynyt uusi digitaalinen verkkoalusta ja prosessimalli biokaasukeskittymien kehittämiseen.

Kuvituskuva.
Kuvituskuva. Shutterstock.

– DigiBiogasHubs-hanke osoittaa, että biokaasulla on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä – ei vain energianlähteenä, vaan myös alueellisen yhteistyön ja kiertotalouden mahdollistajana. Digitaaliset työkalut ja yhteiset toimintamallit tuovat alan toimijat yhteen rakentamaan kestävämpää tulevaisuutta, sanoo hankkeen projektipäällikkö, tutkijatohtori Kirsi Spoof-Tuomi Vaasan yliopistosta.

Marraskuussa päättyvän kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa biokaasualan yhteistyötä ja markkinoiden kehittymistä Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla.

Digitaalinen alusta biokaasualan yhteistyön ja kaupankäynnin tueksi

Hankkeessa kehitetty uusi biokaasuhubi.fi-alusta kokoaa yhteen käyttöliittymään biokaasualan toimijat: tuottajat, käyttäjät, biomassojen omistajat, logistiikkapalvelut ja asiantuntijat. Alusta toimii markkinapaikkana ja tiedonvaihdon sekä verkostoitumisen työkaluna. Alustan käyttöliittymä mahdollistaa muun muassa biomassojen ja biokaasun kaupan, avoimen keskustelun ja kahdenkeskeisen viestinnän, toimijoiden tarkastelun karttanäkymässä, sertifikaattien hallinnoinnin sekä tarjouspyynnöt logistiikkapalveluista. Avoin rajapinta mahdollistaa integraatiot myös muiden järjestelmien kanssa.

Alustan teknisessä toteutuksessa on panostettu erityisesti tietoturvaan, GDPR-yhteensopivuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Pilotoinnin aikana varmistettiin, että toiminnot vastaavat alan tarpeisiin. Marraskuun aikana alusta julkaistaan myös avoimena lähdekoodina, ja siihen voi jo nyt tutustua osoitteessa biokaasuhubi.fi.

– Halusimme luoda työkalun, joka ei ole vain tekninen ratkaisu vaan käytännön väline biokaasualan yhteistyön ja liiketoiminnan kehittämiseen, kertoo TKI-asiantuntija Jyri Mäkelä Centria-ammattikorkeakoulusta.

Digitaalinen alusta tarjoaa uuden väylän alan toimijoille kohdata, tehdä yhteistyötä ja kehittää liiketoimintaa. Se tukee alueellista kiertotaloutta ja vihreää siirtymää tarjoamalla konkreettisia työkaluja kestävän energiajärjestelmän rakentamiseen. Vaikka DigiBioGasHubs-hanke päättyy, alustalle on jo suunnitteilla jatkokehitystä vauhdittamaan alan kehitystä.

Prosessimalli ohjaa biokaasuhubien suunnittelua ja toteutusta

Toinen hankkeen keskeinen tulos on vaiheittainen prosessimalli, joka tukee alueellisten biokaasukeskittymien muodostumista ja kehittämistä. Malli perustuu hankkeessa tehtyyn työhön potentiaalisten biokaasuhubien tunnistamiseksi Pohjanmaan maakunnissa, ja se tarjoaa selkeän etenemispolun, jonka avulla alueelliset toimijat voivat suunnitella ja toteuttaa biokaasukeskittymiä tehokkaasti ja kestävästi. Biokaasuhubi on alueellinen kokonaisuus, jossa tuotanto, jakelu ja käyttö keskittyvät. Hankkeessa tarkastelluista keskittymistä Pohjanmaan hubi painottuu nesteytetyn biokaasun (LBG) tuotantoon ja meriliikenteeseen Vaasan seudulla, Keski-Pohjanmaan hubi teollisuuspuistoon Kokkolassa ja Etelä-Pohjanmaan hubi ruokajärjestelmään ja maatiloihin.

–  Prosessimalli auttaa tunnistamaan alueen biomassat ja niiden metaanintuottopotentiaalin, määrittämään biokaasun ja mädätysjäännöksen käyttökohteet, arvioimaan investointi- ja käyttökustannuksia sekä hahmottamaan tarvittavat luvat, sopimukset ja toimijoiden velvoitteet. Se tukee myös yhteisomistusratkaisujen, kuten osuuskuntien ja energiayhteisöjen, rakentamista sekä syöte- ja jakelulogistiikan ja teknologiaratkaisujen suunnittelua, kuvailee lehtori Juha Tiainen Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Mallin avulla voidaan rakentaa kilpailukykyinen ja kannattava biokaasuekosysteemi, joka hyödyntää alueellisia resursseja ja osaamista sekä edistää maakuntarajat ylittävää yhteistyötä biokaasuliiketoiminnan kehittämisessä.

Loppuseminaarissa 20. marraskuuta esillä biokaasualan ajankohtaiset teemat

Hankkeen julkinen loppuseminaari järjestetään 20.11.2025 Vaasan yliopiston kampuksella sekä etäyhteydellä. Lue lisää tapahtumasta.

Lisätietoa

Tutkimushanke DigiBiogasHubs – Digitaaliset alustat joustavan ja skaalautuvan biokaasutoiminnan mahdollistajina on Euroopan Unionin osarahoittama ja Vaasan yliopiston tutkimus- ja innovaatioalusta VEBICin koordinoima. Projektipartnereita ovat Centria ja SEAMK. Muita rahoittajia ovat Wärtsilä, Stormossen, PK Biogas, Kokkolan kaupunki, Kannuksen kaupunki sekä Kaustisen seutukunta. Hanke alkoi joulukuussa 2023 ja on kestänyt kaksi vuotta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektitutkija Milla Hannula, milla.hannula@uwasa.fi, p. 029 449 8737

Kuvat

Biokaasuhubin kehittämisen prosessi 1. Alueella sijaitsevat biomassat ja niiden metaanintuottopotentiaali 2. Biokaasun ja mädätysjäännöksen käyttökohteet 3. Tarvittavat luvat biokaasuntuotannon aloittamiseksi 4. Tarvittavat sopimukset toimijoiden, maiden sisältö ja laajuus 5. Investointi- ja käyttökustannusten arviointi 6. Tukimallit maatilakohtaisen kokoluokan laitoksille 7. Yhteistoimintamallit: omistus ja operointi 8. Syöte- ja jakelulogistiikka 9. Teknisten ratkaisujen kartoitus 10. Tuottajia ja jakelijoita koskevat velvollisuudet ja alkuperätakuu
Biokaasuhubin kehittämisen prosessimalli.
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto

Säästöihin tähtäävä digitalisointi voi syventää eriarvoisuutta10.11.2025 08:56:52 EET | Tiedote

Julkisten palvelujen nopea digitalisointi uhkaa sulkea monia haavoittuvassa asemassa olevia kansalaisia palvelujen ulkopuolelle. Vaarassa ovat esimerkiksi maahanmuuttajat ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Vaasan yliopistossa tarkastettavana oleva Hanna Kirjavaisen väitöstutkimus osoittaa, että asiakaspalvelun ammattilainen on ratkaiseva sillanrakentaja ihmisen ja monimutkaisen järjestelmän välillä.

Olli-Pekka Ruuskanen taloustieteen professoriksi Vaasan yliopistoon: ”Talousosaaminen on tärkeä yhteiskunnallisen resilienssin perusta”29.10.2025 08:42:34 EET | Tiedote

Taloustieteilijä Olli-Pekka Ruuskanen on aloittanut Vaasan yliopiston taloustieteen professorina syyskuussa. Hänen asiantuntemuksensa kytkeytyy vahvasti ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten talousosaamisen vahvistamiseen, digitaalisen talousympäristön riskeihin sekä oikeudenmukaiseen vihreään siirtymään. Ruuskasen professuuri on osa-aikainen ja määräaikainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye