Atea Finland Oy

Tekoälyratkaisut loistivat Vuoden digiteko -kisassa: voittajiksi Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja energiayhtiö Väre

Jaa

Tekoälyä hyödyntävät digitaaliset innovaatiot voittivat Vuoden digiteko -kilpailun yleisöäänestyksen. Julkishallinnon sarjan voitti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen AI-asiakaspalvelija ja yritysten sarjan Väreen Älylämmitys. Voittajat julkistettiin tänään Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Yleisö äänesti Vuoden digiteko 2025 -kilpailun voittajiksi energiayhtiö Väreen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen.
Yleisö äänesti Vuoden digiteko 2025 -kilpailun voittajiksi energiayhtiö Väreen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen. Atte Mäläskä Atea

Vuoden digiteko -kilpailun julkishallinnon sarjan voittaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tekoälychatbot opastaa ja ohjaa asiakkaita hyvinvointialueen verkkosivuilla oikeaan palveluun kaikkina vuorokauden aikoina. Botti huomioi esimerkiksi eri-ikäisten asiakkaiden erityistarpeet vastauksissaan ja käytettävyydessään. Tekoälychatbot tunnistaa keskusteluista myös trendejä ja heikkoja signaaleja, joiden perusteella hyvinvointialue voi kehittää toimintaansa. 

”Tätä ennen olemme kysyneet asiakkailta, millaisia avun ja tiedon tarpeita heillä on. Tekoälychatbot mahdollistaa sen, että asiakkaat itse kertovat meille tiedon tarpeensa ja botti ohjaa heitä eteenpäin nopeasti. Asiakkaiden palaute on jopa yli 80-prosenttisesti positiivista. Monilla kunnilla on ollut kiinnostusta hyödyntää erityisesti nuorten botin keräämää dataa ja palvelu olisi skaalattavissa kaikille hyvinvointialueille”, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen digipalveluiden tuotepäällikkö Rami Autio sanoo.

Yritysten sarjan voittajan, energiapalveluyhtiö Väreen kehittämä Älylämmitys keskittää kodin lämmityksen ajankohtaan, jolloin sähkön hinta on halvimmillaan. Tekoäly käyttää asuinpaikkakunnan sääennustetta lämpötilan optimoimisessa ja oppii, miten koti varaa lämpöä aurinkoisella säällä. Älylämmityksen avulla asiakas vähentää lämmitysenergian kulutusta ja säästää sähkölaskussaan 15–30 prosenttia lämmitystavasta riippuen. 

”Älylämmityksellä saadaan pienennettyä sähkökustannuksia hyvin tehokkaasti ja samalla koko energiajärjestelmää voidaan käyttää tehokkaammin. Suomessa on paljon sähkölämmitteisiä koteja, joiden energiankulutuksen yhteisvaikutus on suuri. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä tähän palveluun”, Väreen Chief Growth Officer Antti Martikainen kertoo.

Vuoden digiteko -kilpailun voittajat julkistettiin Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa tänään keskiviikkona 12. marraskuuta. Yleisöäänestyksessä kisanneet viisi finalistia valitsi tuomaristo, johon kuuluivat Alma Business Median toimituspäällikkö Anne Lahnajärvi, Oulun kaupungin tietohallintojohtaja Tapio Matinmikko, Mia AI:n toimitusjohtaja Janna Salokangas, Microsoft Finlandin toimitusjohtaja Teemu Vidgrén, teknologiaeetikko Salla Westerstrand ja Atea Finlandin toimitusjohtaja Juha Sihvonen.

”AI-asiakaspalvelija on erinomainen esimerkki ihmisen ja tekoälyn yhteistyöstä. Merkittävin asia palvelussa on se, että erityisesti nuoret on huomioitu hyvin ja heille tarjotaan kanavia, joissa voi matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä kellonajasta riippumatta. Älylämmitys taas helpottaa kuluttajien arkea ja sen vaikuttavuus syntyy mahdollisuudesta vähentää energiajärjestelmän päästöjä”, Atea Finlandin markkinointi- ja viestintäjohtaja Hanna Vesenterä sanoo.

”Vuoden digiteko -kilpailumme tavoitteena on aina ollut nostaa valokeilaan edistyksellisiä digitekoja, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita. Tämän vuoden voittajat ja finalistit ovat oivaltavasti tarttuneet tekoälyyn, jonka avulla sujuvoitetaan tavallisen ihmisen arkea.” 

Muut finalistit

Julkishallinnon sarja

  • Tampereen kaupunki: Älykaupunki-hanke
  • Vaalan kunta: monipuolinen teknologiaa hyödyntävä oppimisympäristö

Yritysten sarja

  • Evac: Cathelco USP DragGone™ - biofouling-menetelmä valtamerialuksille

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Yleisö äänesti Vuoden digiteko 2025 -kilpailun voittajiksi energiayhtiö Väreen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen.
Yleisö äänesti Vuoden digiteko 2025 -kilpailun voittajiksi energiayhtiö Väreen ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen.
Atte Mäläskä Atea
Lataa
Vuoden digiteko 2025 -kilpailun julkisen hallinnon sarjan voitti Päijät-Hämeen hyvinvointialue tekoälychatbotillaan. Kuvassa digimuotoilija Piia Pousi, digipalveluiden tuotepäällikkö Rami Autio ja ICT-asiantuntija Janni Mesiä.
Vuoden digiteko 2025 -kilpailun julkisen hallinnon sarjan voitti Päijät-Hämeen hyvinvointialue tekoälychatbotillaan. Kuvassa digimuotoilija Piia Pousi, digipalveluiden tuotepäällikkö Rami Autio ja ICT-asiantuntija Janni Mesiä.
Atte Mäläskä Atea
Lataa
Vuoden digiteko 2025 -kilpailun yksityisen sektorin sarjan voitti energiayhtiö Väre kehittämällään Älylämmityksellä. Kuvassa Sales & Marketing Manager Kati Huumo, Chief Growth Officer Antti Martikainen, Operations Specialist Nea Tuomainen ja Business Manager Krista Jaatinen-Koskela.
Vuoden digiteko 2025 -kilpailun yksityisen sektorin sarjan voitti energiayhtiö Väre kehittämällään Älylämmityksellä. Kuvassa Sales & Marketing Manager Kati Huumo, Chief Growth Officer Antti Martikainen, Operations Specialist Nea Tuomainen ja Business Manager Krista Jaatinen-Koskela.
Atte Mäläskä Atea
Lataa

Linkit

Atea

Atea on Pohjois-Euroopan johtava IT-palveluyritys, joka palvelee seitsemässä maassa 8000 hengen voimin sekä paikallisesti ympäri Suomen. Olemme lähellä asiakasta 90 toimipisteessä.

Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman IT-palveluita ja -ratkaisuja, jotka mahdollistavat digitaalisen muutoksen. Toimimme luotettavana neuvonantajana ja autamme asiakkaitamme suunnittelemaan, toteuttamaan ja ylläpitämään IT-infrastruktuuria ja -palveluita vastuullisesti.

Rakennamme Suomea tietotekniikalla yhdessä maailman suurimpien teknologiayritysten kanssa.

Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 3,0 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy

KUTSU MEDIALLE 12.11.: Uusimmat AI-innovaatiot sekä IT-alan trendit ja teknologiat7.11.2025 10:25:21 EET | Kutsu

Suomen parhaana yritystapahtumana palkittu, Pohjoismaiden suurin IT-alan tapahtuma Atea Focus järjestetään keskiviikkona 12.11.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna lähes 50 esityksestä koostuvan ohjelman ytimessä ovat teknologian ja tekoälyn mahdollisuudet ja epävarmuudet, kyberuhat sekä eettiset pohdinnat. Atea Focus kokoaa yhteen yli 2 300 it-alan ammattilaista ja -päättäjää, digitalisaation asiantuntijaa sekä yli 55 teknologiatoimittajaa. Ilmoittaudu mukaan Olet tervetullut Atea Focukseen klo 9–17. Tutustu ohjelmaan tästä. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 10.11. viestintäpäällikkö Anu Lallukalle, anu.lallukka@atea.fi tai 040 562 3130. Hän auttaa tarvittaessa haastattelujen järjestämisessä. Poimintoja ohjelmasta Palkitun tietokirjailijan ja Tehyn viestintäjohtajan Jessikka Aron keynote-puheenvuoro sisältää CIA:n entisen Senior Operations Officerin Sean Wisswesserin haastattelun informaatiosodasta ja globaalista turvallisuudesta. Wisswesserilla on yli 30 vuoden k

Atea Finlandin kolmas kvartaali: Ennätysmäärä uusia voitettuja hankkeita28.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Atea Finlandin liikevaihto ja -voitto pienenivät haastavassa markkinatilanteessa vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla. Samaan aikaan yhtiö kuitenkin vahvisti asemaansa suurten yksityisten asiakkaiden markkinassa, ja voitti ennätysmäärän uusia hankkeita. Tämä luo vahvat kasvunäkymät, ja Atea onkin palkannut useita kymmeniä uusia osaajia, vaikka Suomen työmarkkinat ovat olleet heikossa vireessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye