Joulun lahjalista yllättää – paketista voi paljastua valoterapiamaski tai multistyler
14.11.2025 07:25:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Tänä vuonna pukinkonttiin pakataan yhä enemmän hyvinvointituotteita, viihdettä ja arjen luksusta. Suomalaiset aloittavat lahjahankintojen teon hyvissä ajoin, ja valintojen taustalla korostuvat hyödyllisyys, toiveiden täyttyminen ja pieni hemmottelu. Prismalaiset tietävät, mitä suomalaiset aikovat tänä jouluna ostaa ja toiveet lahjalistoilla saattavat yllättää.

S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan tukea joululahjan ideointiin haetaan useimmiten verkosta tai suoraan lahjan saajalta. Tärkeimmiksi valintaperusteiksi nousevat saajan toiveet, lahjan tarpeellisuus, hinta ja hyödyllisyys. Monet aloittavat hankintojen teon hyvissä ajoin – noin 1–1,5 kuukautta ennen joulua. Suomalaisista 29 prosenttia ajoittaa ostoksensa Black Fridayn ja Cyber Mondayn ympärille.
Kyselyn perusteella suomalaiset uskovat käyttävänsä joululahjoihin tänä vuonna rahaa noin 100–300 euroa. Suosituimpia lahjoja ovat lelut, vaatteet, kosmetiikka, kirjat, lahjakortit ja erilaiset ruokalahjat. Nykyinen maailmantilanne, erityisesti hintojen nousu, mietityttää monia kyselyyn vastaajista. Tämän myötä joululahjoissa korostuvat entistä enemmän myös itse tehdyt lahjat ja läheisille annettu konkreettinen apu.
Kestosuosikit ja yllättäjät pukinkonttiin
"Prisman asiantuntijoilla on hyvä käsitys siitä, mitkä tuotteet nousevat toivelistojen kärkeen. Tänä vuonna paketit täyttyvät tutuista suosikeista ja kiinnostavista uutuuksista. Esimerkiksi Playstation 5 -konsolit, niiden suosituimmat pelit ja Nintendo Switch -konsolipelit ovat suosituimpien toiveiden joukossa tänäkin vuonna. Myös langattomat pelikuulokkeet jatkavat kodin elektroniikan osalta lahjatoiveiden kärkikastissa," kertoo S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja Niko Pesonen.
“Tämän vuoden yllättäjiä uskomme olevan erilaiset hyvinvointia ja arjen luksusta yhdistävät tuotteet, kuten hiusmuotoilija Air 7-in-1 multistyler BLDC, Pixiemin kosmetiikkalaukku LED-peilillä sekä valoterapiamaski, joka mahdollistaa tehokkaan ihonhoidon kotoa käsin.”
Myös mukavuus ja käytännöllisyys ovat tänä vuonna lahjatrendien ytimessä. Joulun pehmeissä paketeissa ennustetaan ilahduttavan esimerkiksi Muumi-käsipyyhkeiden ja tyylikkään Aalto-käsipyyhesetin.
Pehmeät klassikot ja kurkkumopo ilahduttavat perheissä
Tämän joulun hittituotteita ovat naisten pehmeät aamutakit sekä kylpytakit miehille ja lapsille, minkä lisäksi pintansa pitävät lasten joulucollegepaidat sekä naisten ja miesten joulupyjamat. Myös perinteiset joulusukat ja joulun klassikko, Aino- ja Reino-tossut, löytävät yhä tiensä monen joulupakettiin.
“Tämän joulun lelusuosikeiksi povaamme tuttuja nimiä kuten Ryhmä Hau -leluja, Baby Born -nukkeja ja klassisia Scrabble-lautapelejä, jotka ilahduttavat lapsia eri ikäryhmissä. Tämän vuoden toivotuimpiin leluihin kuuluvat ehdottomasti kurkkumopo, Barbie Keijunukke, joka vaihtaa väriä, Scream-lautapeli ja Labubut”, Pesonen vinkkaa.
Myös viihde ja kodin elektroniikka pitävät joulukaupassa pintansa vuosi toisensa jälkeen. Tänä vuonna pukinkontista löytyvät todennäköisesti kestosuosikit kuten Airfryer, kahvinkeitin ja sähköhammasharjat. Pukinkontin yllättäjäksi povataan mobiililaitteille tarkoitettu valokuvatulostinta. Kirjallisuuden ystävän paketista löytyy tänä vuonna mitä todennäköisimmin Seppo Jokisen Viimeinen vääntö - tai Jare Henrik Tiihosen JHT – Missio vai mielenrauha -kirja.
Lähde: SOK Joulututkimus 2025, 9/2025, N=3457, Feelback Group Oy
Top 3 joulun hittilahjat: lelut
1. Plasto kuueläin kurkkumaasta kurkkumopo
2. Barbie Color Change Fairy väriä vaihtava keijunukke
3. Scream-lautapeli
Top 3 joulun hittilahjat: kodin koneet ja tarvikkeet
1. Pixiem Hollywood valaistu meikkipeili
2. Remington AirVive™ 2-in-1 ilmakiharrin
3. Russell Hobbs vaatehöyrystin Steam Genie VacuSteam 28550-56
Top 3 joulun hittilahjat: pukeutuminen
1. Naisten, miesten ja lasten flanellipyjamat
2. Koko perheen House merinovilla alusasut
3. Muumi yöasut koko perheelle
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Niko Pesonen
S-ryhmän käyttötavarakaupan myyntijohtaja
puh. 010 768 1395
niko.c.pesonen@sok.fi
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Kuvat















SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme