Suomen Punainen Risti auttaa maanjäristyksistä kärsiviä Afganistanissa – järistykset vaikeuttavat yli 1,4 miljoonan ihmisen elämää
14.11.2025 05:45:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan lisää tukea kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan Afganistanin tuhoisista maanjäristyksistä kärsiviä.

Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 350 000 euroa lisätukea kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla tuetaan Afganistanin Punaisen Puolikuun avustustyötä maanjäristysalueilla. Syyskuussa Suomen Punainen Risti myönsi avustustyön tueksi rahallista tukea 650 000 euroa.
Voimakas järistysten sarja koetteli Afganistanin kaakkoisosia elokuun lopulla, ja nyt uusin maanjäristys ravisteli maan pohjoisosia 3. marraskuuta. Maanjäristysten arvioidaan vaikuttavan yli 1,4 miljoonan ihmisen elämään.
– Uusin maanjäristys Balkhin ja Samanganin maakunnissa syventää Afganistanin humanitaarista kriisiä entisestään. Tuhoutuneiden kotitalojen lisäksi maanjäristys vaurioitti infrastruktuuria, kuten useita terveydenhuollon rakennuksia. Erityisesti tyttöjen ja naisten mahdollisuudet saada terveydenhuoltoa ja muita peruspalveluja ovat olleet ennen tätäkin katastrofia heikot, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.
Afganistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ja työntekijät ovat auttaneet maanjäristyksissä loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä muun muassa antamalla ensiapua, jakamalla avustustarvikkeita ja osallistumalla pelastustöihin viranomaisten tukena.
Välittömän hätäavun lisäksi kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiolla tuetaan molemmilla tuhoalueilla asuvien ihmisten mahdollisuuksia toipua katastrofista. Operaation tavoitteena on auttaa 170 000 maanjäristyksistä kärsivää ihmistä tarjoamalla muun muassa suojaa, terveydenhuoltoa, puhdasta vettä ja sanitaatiota sekä tukea kotien jälleenrakennuksessa ja maanviljelijöiden elinkeinon palauttamisessa.
– Humanitaarisen avun tarve on valtava ja apua tullaan tarvitsemaan vielä pitkään, sillä maa kärsii toistuvien katastrofien lisäksi taloudellisista vaikeuksista. Muuttoliikkeet ja vähenevä kansainvälinen apu lisäävät entisestään avun tarvetta ja inhimillistä kärsimystä, Korhonen sanoo.
Suomen Punainen Risti on jo pitkään tukenut Afganistanin Punaisen Puolikuun työtä muun muassa katastrofivalmiuden vahvistamiseksi katastrofirahastonsa ja Suomen ulkoministeriön tuella.
Katastrofirahaston lahjoitustiedot:
- Lahjoita verkossa www.punainenristi.fi/lahjoita
- Lähetä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499 (20 €)
- Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
- Tee tilisiirto: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5186.
Katastrofirahaston sitomattomia varoja ei ole etukäteen sidottu tiettyyn kohteeseen, joten niitä voidaan ohjata kriisialueille lyhyelläkin varoitusajalla. Katastrofirahaston lahjoitusvaroilla autetaan myös Suomessa.
Yhteystiedot:
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, p. 040 120 9728, marko.korhonen@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, p. 040 610 9447, ada.bergroth@punainenristi.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets Ensamhetsbarometer: Nästan två av tre personer upplever ensamhet i Finland – ensamhet och isolering är vanligast bland unga och unga vuxna12.2.2026 04:00:00 EET | Pressmeddelande
Ensamheten har ökat i Finland sedan förra året, framgår det av Finlands Röda Kors Ensamhetsbarometer. De ensammaste i Finland är 16–24- och 25–34-åringarna. Det försämrade ekonomiska läget och ökad psykisk ohälsa framkommer i deras svar.
Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri: Jo lähes kaksi kolmesta kokee yksinäisyyttä Suomessa – yksinäisyys ja eristäytyminen yleisintä nuorilla ja nuorilla aikuisilla12.2.2026 04:00:00 EET | Tiedote
Yksinäisyys on lisääntynyt Suomessa viime vuodesta, selviää Suomen Punaisen Ristin teettämästä Yksinäisyysbarometrista. Yksinäisimpiä Suomessa ovat 16–24- ja 25–34-vuotiaat, joiden vastauksissa näkyvät heikentynyt taloustilanne ja lisääntyneet mielenterveyden ongelmat.
Priset för utvecklingsjournalism till Viivi Berghem, Benjamin Suomela och Jouni Koponen för tv-dokumentären Syyrian tytöt11.2.2026 18:24:08 EET | Pressmeddelande
Den prisbelönta dokumentären lyfter fram unga kvinnors röster och erfarenheter av hur det är att leva nästan hela sitt liv mitt i en konflikt.
Kehitysjournalismipalkinto Viivi Berghemille, Benjamin Suomelalle ja Jouni Koposelle tv-dokumentista Syyrian tytöt11.2.2026 18:24:08 EET | Tiedote
Palkittu dokumentti tuo esiin nuorten naisten äänen ja kokemuksen siitä, millaista on elää lähes koko elämänsä konfliktin keskellä.
Hungerdagsinsamlingens totala resultat är 1,5 miljoner euro5.2.2026 05:30:00 EET | Pressmeddelande
År 2025 gav Finlands Röda Kors Hungerdagsinsamling ungefär samma summa för hjälparbete som året innan. Med bidragen som samlats till katastroffonden får människor som drabbats av en kris eller katastrof hjälp såväl i världen som i Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme