Metsänomistajat sitoutuneita vapaaehtoiseen suojeluun – ”Jonot ovat seisseet pitkään”
Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuva metsien monimuotoisuuden suojeluohjelma METSO on ollut merkittävä keino luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Ohjelman kautta on syntynyt jo noin 100 000 hehtaaria uusia suojelualueita, mutta kiinnostusta pysyvään suojeluun olisi paljon enemmänkin.

METSO-ohjelmakausi on ollut monella tapaa onnistunut. Sen aikana saatiin suojeluun merkittävä määrä arvokkaita metsiä. Tärkein viesti on löytynyt kuitenkin metsänomistajien keskuudesta, korostaa MTK:n ympäristöasiantuntija Heli Siitari.
”Metsänomistajat ovat sitoutuneita pysyvään vapaaehtoiseen suojeluun ja METSO toi hyvin sen tarpeen esille. Ohjelma on tuonut metsänomistajille toivotun lisän omien tavoitteiden toteuttamiseen.”
Joillakin alueilla METSO-ohjelmaan pääsy voi vaatia vuosien mittaista jonottamista. Tilanne on vaikea, sillä vaikka suojelun kriteeristöt täyttyvät, eivät ovet pysyvään suojeluun välttämättä avaudu suojeluvarojen puutteen vuoksi.
Valtion rahoittaman METSO-ohjelman ensimmäinen toimintakausi päättyy vuoden lopussa. MTK korostaa, että ohjelman jatkuminen ja riittävä rahoitus ovat välttämättömiä, jotta metsänomistajien halu suojella metsiä voidaan hyödyntää täysimääräisesti.
”Jonot ovat seisseet paikoin pitkään. Tämä turhauttaa monia, sillä halua suojella on enemmän kuin rahoitus mahdollistaa. Toivommekin metsänomistapuolella, että ensi ohjelmakaudella tilanne korjaantuisi ja rahoitus löytyisi niille kohteille, jotka METSO-ohjelman valintaperusteet täyttävät ”, korostaa Siitari.
Luonnonhoidon asiantuntijat metsänomistajien apuna
Vapaaehtoinen metsänsuojelu lähtee luonnollisesti liikkeelle metsänomistajasta. Metsänomistajien kiinnostus vapaaehtoista suojelua kohtaan on ollut selkeässä kasvussa esimerkiksi Etelä-Savon alueella.
”Asia on viime aikoina ollut paljon esillä ja metsänomistajien keskuudessa vapaaehtoisen suojelun kiinnostus on noussut huomattavasti. Yhteydenotoissa lähdetään sitten kartoittamaan, miten tiettyjä metsiä voisi suojella ja millä tavalla”, metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon luonnonhoidon asiantuntija Miia Suhonen kertoo.
METSO-ohjelman tarjotessa pysyvää suojelua, on metsänomistajien työkalupakissa myös mahdollisuudet määräaikaiseen suojeluun.
”Etelä-Savonkin METSO-ohjelman jonossa seisoo yli 500 hehtaaria metsiä. Tilanne ei ole ihanteellinen, mutta moni on sitten aloittanut määräaikaisista sopimuksista. Tämä ei onneksi estä metsiä pääsemästä myöhemmin pysyvän suojelun piiriin”, Suhonen kertoo.
Lisätietoja:
Heli Siitari, ympäristöasiantuntija, MTK
heli.siitari@mtk.fi , p. +358 50 591 2771
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maaseutumatkailu loisti Finnish Travel Galassa – Pulsan Asema ja Villa Korkatti palkittiin6.11.2025 13:03:25 EET | Uutinen
Vuotuisessa Finnish Travel Galassa 31.10. palkittiin matkailualan menestyjiä ja vuoden onnistumisia Helsingin Messukeskuksessa. Maaseutumatkailu nousi näyttävästi esiin ja aina palkintopallille asti. Pulsan Asema Oy voitti kategorian Vuoden kotimainen matkailukohde, ja Villa Korkatti palkittiin Vuoden majoitusliikkeenä.
MTK: Ilmastopolitiikka ei saa ohittaa arjen asiantuntijoita – viljelijät ja metsänomistajat huomioitava päätöksenteossa5.11.2025 14:11:49 EET | Tiedote
MTK korostaa, että ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos viljelijät ja metsänomistajat ovat aidosti mukana ratkaisuissa. Myös kansainvälisen ilmastopolitiikan on perustuttava arjen todellisuuteen ja käytännön kokemukseen, järjestö katsoo. MTK osallistuu Brasilian Belémissä järjestettävään YK:n COP30-ilmastokokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa. Järjestö tuo kokouksessa esiin maa- ja metsätalouden keskeistä roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
Luonnonarvokauppa tarjoaa uusia mahdollisuuksia maanomistajille – MTK ja metsänhoitoyhdistykset mukana kehittämässä kasvavaa markkinaa30.10.2025 14:20:46 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriön tilaama Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys luonnonarvokaupan kehittämismahdollisuuksista tuo esiin merkittäviä mahdollisuuksia maanomistajille ja koko maa- ja metsätalouden arvoketjulle. Selvityksen mukaan luonnonarvokauppa voi tulevaisuudessa monipuolistaa tulonlähteitä, vahvistaa elinkeinojen resilienssiä ja edistää luonnon monimuotoisuuden turvaamista.
Selvitys: Maanomistajan asema harmaan suojelun kaavoituksessa vaatii selkeytystä30.10.2025 13:42:44 EET | Tiedote
Professori Martti Häkkäsen tuore oikeudellinen selvitys, nostaa esiin merkittäviä epäselvyyksiä metsien käytön rajoituksista kaavoituksessa – ilmiöstä, jota kutsutaan harmaaksi suojeluksi. Selvityksen mukaan nykyinen sääntely ja käytännöt jättävät maanomistajan aseman epävarmaksi ja oikeusturvan puutteelliseksi.
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on Vuoden Kymppi30.10.2025 10:20:35 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Panu Karhu on valittu metsänhoitoyhdistystenVuoden Kympiksi. Ehdotuksia Vuoden Kympiksi annettiin 86 kappaletta. Vuoden Kymppi on MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänomistajaorganisaation jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme