Talvikauden aloitusta odotellaan Kangasalla innokkaasti
Valmistelut sekä hiihtoladuilla että luistelukentillä ovat käynnissä.

Talvikauden aloitusta on tänä vuonna saatu leutojen säiden vuoksi odottaa tavallista pidempään. Kun pakkasta on ympäri vuorokauden, päästään tykkilunta tykittämään suoraan laduille Sorolassa ja luistelukenttiä jäädyttämään eri puolilla Kangasalaa. Kuntotietopalvelusta pääsee seuraamaan pääsee seuraamaan hiihtolatujen, luistelukenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilannetta.
Sorolan säilölumikasan lumi on levitetty Sorolan virkistysalueelle ensilumenladuksi innokkaita hiihtäjiä ilostuttamaan. Säilölumesta tehty reitti on noin 500 m pituudeltaan. Kun pakkasta on luvattu yhtäjaksoisesti, voidaan aloittaa lumen tykittäminen Sorolassa suoraan ladulle. Maastohiihtolatuja aletaan tehdä heti, kun luonnonlumitilanne sen sallii.
Valaistua hiihtolatua löytyy Kangasalta Sorolan virkistysalueelta, Kirkkoharjulta Vatialaan ja Tampereelle asti sekä Sahalahdesta Pakkalantien varrelta. Liikuntareiteillä valaistus ohjataan päälle ja pois valoisuuden mukaan ja lisäksi valaistus sammutetaan klo 23:00 – 05:00 välisenä aikana. Valaistun latureitin pituus Kirkkoharjun näkötornilta Tampereen rajalle on kokonaisuudessaan 9,5 km.
Luistelukenttien ja kaukaloiden pohjustustöitä aloitetaan, kun pakkaset mahdollistavat työt. Ensisijaiset jäädytettävät kohteet ovat kaukalot ja koulujen käytössä olevat kentät.
Hiihtolatujen, luistelukenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilanteen pääsee katsomaan kuntotietopalvelusta. Linkki latujen ja luistelukenttien kuntotietopalveluun
Sorolan vauhdikkaan pulkkamäen lisäksi Lamminrahkan liikuntapuiston viereen tulee tänä talvikautena myös uusi pulkkamäki, joka sopii erityisesti pienemmille lapsille. Pulkkamäen työt ovat vielä kesken, mutta kaupunki tiedottaa valmistumisesta, kun se on ajankohtaista. Pulkkamäkeä on muotoiltu rinteeseen Lamminrahkan koulun ekaluokkalaisten tekemän kuntalaisaloitteen vauhdittamana. Pulkkamäkeä käytiin jo keväällä paikan päällä suunnittelemassa yhdessä ekaluokkalaisten kanssa.
Huomioithan, että kummassakaan pulkkamäessä ei ole säännöllistä kunnossapitoa. Pulkkamäessä on hyvä ottaa huomioon muut pulkkailijat ja ulkoilijat sekä noudattaa pulkkamäkietikettiä. Pidä siis hauskaa, nauti ja iloitse yhdessä!
Kangasalan kaupunki toivottaa riemukkaita talvihetkiä tulevaan talvikauteen!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Tennberg, työnjohtaja/ ulkoliikuntapaikat
p. 040 167 9765, laura.tennberg@kangasala.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Lasten oikeuksien viikon tapahtumassa sirkusesitys ja temppurata13.11.2025 15:06:00 EET | Tiedote
Kangasalan kulttuuripalvelut järjestää Ruutanan monitoimitalolla Lasten Kangasala -tapahtuman lauantaina 22.11. Ohjelmassa on erilaisia toimintapisteitä ja kokonaisuuden päättää sirkusesitys.
Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa 27.11.–3.1.202610.11.2025 15:35:22 EET | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 27.11. Pirkanmaan kuvaköörin (PIKU) näyttely "Oksalla ylimmällä 2020-luvulla – nykyhetken Kangasalaa kaupunkilaisten silmin”, joka esittelee kangasalalaisten vapaaehtoisten tuoreita valokuvia kotikaupungistaan.
Taidetila Terran ja Sahalahden museomakasiinin vuoden 2026 näyttelyt julkaistu31.10.2025 10:57:51 EET | Tiedote
Vuonna 2026 Kangasalan Taidetila Terrassa ja Sahalahden museomakasiinissa nähdään monipuolinen kattaus nykytaidetta ja oppilastöitä. Näyttelyt vaihtelevat identiteetin ja ihmiskuvan pohdinnoista arjen havainnointiin ja materiaalien merkityksiin, tarjoten tilaa sekä perinteisille tekniikoille että kokeileville ilmaisutavoille.
Kangasalan talousarvio 2026: niukan tiukkaa taloudenpitoa16.10.2025 14:00:01 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 talousarvioehdotus on luonteeltaan tiukan niukka. Nopeasti kasvavan kaupungin välttämättömät menolisäykset huomioidaan, mutta uusien avausten tekemiseen suhtaudutaan pidättyväisesti. Varsinaisen toiminnan osalta talousarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on kuitenkin parantunut valmistelun edetessä verrattuna aiempaan kehykseen. Sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä syntyvä kertaluonteinen luovutusvoitto kääntää tilikauden 4,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Asukkaat toivovat kunnossapidolta panostusta haitallisten vieraslajien torjumiseen9.10.2025 11:43:40 EEST | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uutta kunnossapitoluokitusta. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden kunnossapidosta kartoitettiin kyselyllä. Asukkaat kaipaavat eniten toimenpiteitä haitallisten vieraslajien torjumiseen ja näkymien avaamiseen. Myös luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet saivat kannatusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme