Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksesta on vastuuton
Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen laajentamisesta on vakava virhe. Se kasvattaa alkoholin kulutusta ja lisää sosiaalisia haittoja tilanteessa, jossa niiden vähentämiseen pitäisi panostaa enemmän kuin koskaan.

-Alkoholilain perimmäinen tavoite on haittojen vähentäminen. Hallitus on kuitenkin viemässä tilannetta suuntaan, jossa saatavuutta lisätään ilman kunnollista valvontaa. Se on vastuutonta, sanoo Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
-Alkoholia saa Suomessa jo nyt helposti, jos sitä haluaa. Ei sitä tarvitse erikseen kotiin kuljettaa, Kaikkonen täydentää.
Kaikkosen mukaan esitys jättää ratkaisematta keskeiset kysymykset alaikäisille ja päihtyneille tapahtuvan luovutuksen estämisestä sekä kotiinkuljetusten valvonnasta.
-Kuka kantaa vastuun, jos alkoholi päätyy väärään käteen kotiovella? Hallituksen vastaus tähän on hämärän peitossa. Tilanne olisi kestämätön monille suomalaisille perheille sekä viranomaisille, Kaikkonen toteaa.
Lisäksi Kaikkonen korostaa, että ulkomaiset toimijat hyötyisivät vapautuksista eniten, kun taas haitat kasautuisivat suomalaiselle yhteiskunnalle.
-Suomessa ei voi olla käytössä mallia, jossa kotimainen valvonta heikkenee ja ulkomaiset yritykset kiittävät. Tällainen kehitys on kestämätöntä ja epäoikeudenmukaista, Kaikkonen sanoo.
Kaikkonen vaatii hallitusta vetäytymään esityksestä ja palaamaan linjaan, joka edistää hyvinvointia ja suojelee erityisesti lapsia ja nuoria.
-Tämä ei ole mikään tekninen hienosäätö, vaan arvovalinta. Keskusta seisoo vastuullisen alkoholipolitiikan takana – ja tämä esitys ei täytä sen vaatimuksia, Kaikkonen linjaa.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puoluesihteeri väläyttää ratkaisua hallitukselle suurtyöttömyyteen: Selittelyt eivät enää auta14.1.2026 14:34:24 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteerin Antti Siika-ahon mielestä hallituspuolueen johtavan edustajan lausunnot työllisyystavoitteen epäonnistumisesta pakottaa Petteri Orpon hallituksen tunnustamaan talouspolitiikkansa karille ajamisen.
Kaikkonen vaatii kohtuullisuutta sähkönsiirron tehomaksuihin12.1.2026 12:39:20 EET | Tiedote
Kemijärvellä tänään vierailleen Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan uudessa sähkömarkkinalaissa on paha valuvika.
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen: Perussuomalaiset ummistaneet silmänsä bensan hinnan nousulle10.1.2026 14:39:01 EET | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen syyttää valtiovarainministeripuolue perussuomalaisia bensan hinnan korottamisesta, ja silmien ummistamisesta bensan korkeasta hinnasta.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen Alajärvellä ja Kauhavalla: Työttömyys tapissa – on aika nostaa Suomi suosta8.1.2026 13:06:37 EET | Tiedote
Suomen työttömyys on tuoreimpien tilastojen mukaan noussut EU:n korkeimmaksi. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii suunnanmuutosta: nyt tarvitaan politiikkaa, joka tukee talouskasvua ja työllisyyttä.
Keskustan Siika-aho: Hallitus näivetti Suomen idean8.1.2026 11:02:24 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho katsoo, että Orpon ja Purran hallituksen tulisi ottaa vihdoin oppia 1990- ja 2000-lukujen keskustavetoisista hallituksista maan talouden pelastamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme