Kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti kasvoi kauppakeskuksissa

Jaa

Kauppakeskusten kokonaismyynnin nimellinen kasvu kiihtyi 2,3 prosenttiin vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvua siivitti etenkin syyskuun vilkas myynti, joka ylitti viime vuoden tason 3,4 prosentilla. 12 kuukauden rullaavalla tarkastelujaksolla kokonaismyynnin nimellinen vuosikasvu oli 1,1 prosenttia. Inflaatiokorjattuna kolmannen vuosineljänneksen kokonaismyynti oli 1,9 prosenttia viime vuotta korkeampi, ja 12 kuukauden rullaavalla tarkastelujaksolla myynnin vuosimuutos oli 0,6 prosenttia.

Näkyy kauppakeskuksen katto, jossa on lasikatto ja ristikkorakenne.
Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste on edelleen korkea

Kävijöitä kauppakeskuksissa oli heinä-syyskuussa koko maassa 2,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Pääkaupunkiseudulla sekä myynti että kävijämäärä kasvoivat edelleen muuta maata ripeämmin, molemmat yli kolme prosenttia.  

”Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat kasvuaan rauhallisen alkuvuoden jälkeen. Inflaatiokorjattu kokonaismyynti edelliseltä 12 kuukaudelta oli nyt jo positiivinen, jota voidaan pitää hyvänä merkkinä kasvusta. Erityisesti päivittäistavara- ja tavaratalokaupan sekä kauneuden ja terveyden tuotteiden myynnin kasvu on ollut vahvaa. Kauppakeskukset ovat pitäneet muutenkin hyvin pintansa sekä myyntien että kävijämäärien osalta. Tämä varmasti vaikuttaa siihen, että kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste on pysynyt korkeana”, sanoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Vakula.

Kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti noussut kauppakeskusten kokonaismyynnistä jo 11 prosenttiin

Kauppakeskusten suurista toimialoista kauneuden ja terveyden tuotteiden myynti jatkoi ripeää kasvuaan. Kolmannella vuosineljänneksellä toimialan myynti oli 6,6 prosenttia edellistä vuotta korkeampi. Toimialan osuus kauppakeskusten kokonaismyynnistä on noussut noin 11 prosenttiin, joka lähentelee perinteisten suurten toimialojen, kuten muodin ja asusteiden, asemaa. Myös suurimman toimialaryhmän, päivittäistavara- ja tavaratalokaupan, myynnin kasvu kiihtyi ja oli nyt 3,6 prosenttia. Yli kolmen prosentin kasvulukuihin ylsivät myös kahvilat ja ravintolat sekä kauneus- ja hyvinvointipalvelut.

Muodin ja asusteiden sekä vapaa-ajantuotteiden myynti jatkoi laskuaan, ja heinä-syyskuun myynti jäi kummallakin toimialalla yli kolme prosenttia viime vuotta pienemmäksi. Suurin negatiivinen etumerkki kirjattiin viihde- ja vapaa-ajanpalvelujen myyntiin. Toimialan osuus kauppakeskusten kokonaismyynnistä on kuitenkin edelleen varsin pieni, vain yhden prosentin luokkaa, ja pienetkin muutokset kauppakeskusten vuokralaiskannassa saavat aikaan suuria heilahteluja myyntiluvuissa.

Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste edelleen korkea

Kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste oli syyskuun lopussa koko maassa keskimäärin tasan 96 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin edellisen vuosineljänneksen lopussa. Pääkaupunkiseudun kauppakeskusten käyttöaste pysytteli vakaana hieman koko maan keskiarvoa korkeampana. Muiden suurten kaupunkiseutujen kauppakeskusten liiketilojen käyttöaste laski hienoisesti, mutta oli edelleen lähes 97 prosenttia. Myös pienempien kaupunkiseutujen käyttöaste oli syyskuun lopussa hivenen edellistä vuosineljännestä matalampi.

Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, johon tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Myynti- ja kävijätietoja on seurattu vuodesta 2011 lähtien. Indekseillä edistetään Suomen kauppakeskusmarkkinan läpinäkyvyyttä sekä tarjotaan markkinatietoa kauppakeskusjohtamisen tueksi. Uusimmassa päivityksessä on mukana 55 kauppakeskusta. Vertailukelpoisesta, ns. like-for-like-indeksistä, on poistettu uudet keskukset sekä merkittävät laajennukset ja remontit.

Lisätietoja:

Mikko Östring, johtaja, toimitilat, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli / toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys, puh. 050 301 8933
Hanna Kaleva, toimitusjohtaja, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 040 5555 269
Jukka Vakula, Vantaan Valo, toimitusjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja, puh. 040 761 7287

 

Pääkaupunkiseudun kauppakeskukset: ESPOO Ainoa, Entresse, Iso Omena, Lippulaiva, Niitty, Sello HELSINKI Arabia, Citycenter, Columbus, Easton, Forum, Hertsi, Itis, Kaari, Kaivopiha, Kamppi, Kämp Galleria, Malmin Nova, Redi, Ruohis, Tripla KAUNIAINEN Grani VANTAA Dixi, Jumbo, Kivis, Martinlaakson ostari, Myyrmanni 
Muiden suurten kaupunkiseutujen keskukset: JYVÄSKYLÄ Seppä KEMPELE Zeppelin KUOPIO Matkus LAHTI Karisma, Trio RAISIO Mylly TAMPERE Duo, Koskikeskus, Ratina TURKU Hansa, Skanssi YLÖJÄRVI Elo  
Muun Suomen keskukset: HYVINKÄÄ Willa HÄMEENLINNA Goodman KERAVA Karuselli KOTKA Pasaati KOUVOLA Veturi LAPPEENRANTA IsoKristiina LOHJA Lohi
MIKKELI Stella PORI IsoKarhu, Puuvilla PORVOO Lundi ROVANIEMI Revontuli, Sampokeskus SALO Plaza TORNIO Rajalla På Gränsen VAASA Espen

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kauppakeskusyhdistys ry

Kauppakeskusten myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä27.8.2025 08:05:00 EEST | Tiedote

Kauppakeskusten kokonaismyynti kääntyi nimellisesti 1,6 prosentin kasvuun vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Inflaatiokorjattuna myynti kasvoi 1,2 prosenttia. Kasvu oli ripeintä huhtikuussa, mutta myös touko- ja kesäkuun kokonaismyynti ylitti vuoden 2024 vastaavien kuukausien tason. Myynti kasvoi eniten, 2,1 prosenttia, pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa, kun taas muualla Suomessa myynnin muutos jäi alle prosenttiin. Koko ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaismyynti oli 0,4 prosenttia edellistä vuotta korkeampi.

Kauppakeskusten myynti laski vuoden ensimmäisellä neljänneksellä - käyttöasteet säilyivät korkeina koko maassa22.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti laski 0,9 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammikuussa myynti oli hieman suurempaa kuin viime vuonna, mutta helmi-maaliskuussa jäätiin vuoden 2024 tasosta. Kauppakeskusten kävijämäärän kasvu jatkui, mutta huomattavasti viime aikoja maltillisempana. Tammi-maaliskuussa kävijöitä oli kauppakeskuksissa tasan prosentin enemmän kuin vuonna 2024. Kävijöiden määrä kasvoi pääkaupunkiseudulla noin kaksi prosenttia, mutta muun Suomen kauppakeskuksissa kävijämäärä laski. ”Kauppakeskukset eivät ole immuuneita vähittäiskaupan kasvun hiljentymiselle, sillä myös kauppakeskuksissa asioivat kuluttajat ovat varovaisia rahankäytössään. Myyntien odotetaan kuitenkin tasaantuvan loppuvuotta kohden muun muassa palkankorotusten, korkojen laskun ja puoliväliriihen veronalennusten myötä”, sanoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Vakula. Päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myynti pienen

Kauppakeskusten myynti kasvoi vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä12.3.2025 11:07:07 EET | Tiedote

Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 1,1 prosenttia vuoden 2024 loka-joulukuussa edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kävijöitä kauppakeskuksissa oli 4,5 prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Viimeisen vuosineljänneksen volyymejä nosti etenkin vilkas marraskuu, jolloin myynti nousi 3,3 prosenttia ja kävijöitä oli yli kuusi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Myynti ja kävijämäärät kasvoivat pääkaupunkiseudulla huomattavasti muuta maata enemmän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye