Miten ja missä tanssi tapahtuu?
18.11.2025 09:30:00 EET | Zodiak – Uuden tanssin keskus | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden viimeinen kantaesitys on koreografi Emmi Vennan ryhmäteos Grid. Seitsenhenkisen esiintyjäryhmän tanssima Grid saa ensi-iltansa Tanssin talon Pannuhallissa 3. joulukuuta.

Grid on liike liikkeeltä avautuva tanssillinen universumi, runsas ja antelias liikkeiden mikrokosmos.
Seitsenhenkisen esiintyjäryhmän luomiin muotoihin, rytmeihin ja askelkuvioihin naamioituva Grid synnyttää Pannuhallin näyttämölle tilan, jossa kohtaavat tanssilattian väreilevä energia, kerrokselliset kompositiot ja tanssin maailmoja luova voima.
- Minua kiinnostaa tällä hetkellä tanssin tapahtuma yksilöä tai yhtä tanssijaa laajempana asiana. Ajattelen, että tanssiminen ryhmässä on aivan oleellinen osa ihmisen toimintaa sosiaalisena tapahtumana, tanssia tulee aina olemaan, mutta Gridissä tarkastelen sitä nimenomaan näyttämölle asetettuna, yleisön katsottavaksi tarkoitettuna tapahtumana, koreografi Emmi Venna kertoo.
- Minua kiinnostaa myös tanssi ajallisena taiteena. Jollain tapaa tanssijat, tanssi ja yleisö ovat läsnä samassa ajassa, koska tanssi ilmentyy ja tapahtuu vasta yleisön silmien edessä. Toisaalta tanssissa on kiehtovaa se, että koska se tapahtuu ihmiskehojen myötä, se ei välttämättä tarvitse ympärilleen mitään muuta. Gridissä olemme tutkineet myös sitä minkälaisia maailmoja tanssi itsessään voi luoda, hän jatkaa.
Liiketiheä Grid sukeltaa erilaisten gridien (suom. ruudukko, verkko, matriisi) luomiin myyttisiin ja materiaalisiin ulottuvuuksiin. Grid on teoksessa samanaikaisesti tanssia järjestävä ja sille muodon antava systeemi, tanssin lähde, ja paikka, jossa tanssi tapahtuu.
- Grid-käsitteelle on useampia viittauskohtia taiteen ja tanssin historiassa. Kuvataiteessa, graafisessa suunnittelussa ja arkkitehtuurissa käytettävien gridien lisäksi mm. koreografi Merce Cunningham on käyttänyt ruudukkokaavioita tilan ja ajan järjestämiseen omissa teoksissaan. Toisaalta Detroit-teknon pioneerit Juan Atkins ja Rik Davis ovat viitanneet Gridiin maailmana tai jonkinlaisena mahdollisuuksien kenttänä, joka sijaitsee musiikin ja aistimusten välissä. Jollain tavalla myös tanssissa on kyse tästä; ollaan tekemisissä musiikin ja aistimuksen välisen vasta-avautuvan kentän kanssa, Venna pohtii.
- Ajattelen usein David Lynchin eräässä haastattelussa esittämää ajatusta, että ideat paljastuvat fragmentteina; Ikään kuin taideteos olisi valmiina palapelinä jossain toisaalla, ja se paljastuu taiteilijalle pala palalta. Grid voi siis tavallaan olla myös tuo paikka, jossa tanssi jo sijaitsee valmiina, ja josta se paljastuu meille liike liikkeeltä.
Grid-teokseen luodusta musiikista vastaa Sansibarina ja Sans-1:na tunnettu musiikin tekijä, tuottaja ja dj Sunny Seppä, valoista Kristian Palmu ja pukusuunnittelusta Iiris Kamari. Näyttämöllä nähdään kansainvälinen tanssijaryhmä Inka Auvinen, Mami Kang, Mira Kautto, Salim Mabrouk, Marlon Moilanen, Maya Oliva ja Esete Sutinen.
Grid nähdään Tanssin talon Pannuhallissa yhteensä kahdeksan kertaa ajalla 3.12.–13.12.2025. Kuuntele Emmi Vennan koko haastattelu Zodiak presents -podcastista.
KANTAESITYS
Emmi Venna: Grid
Koreografia ja ohjaus: Emmi Venna
Tanssi ja koreografinen yhteistyö: Inka Auvinen, Mami Kang, Mira Kautto, Salim Mabrouk, Marlon Moilanen, Nelia Naumanen, Maya Oliva ja Esete Sutinen
Musiikki: Sunny Seppä
Valosuunnittelu: Kristian Palmu
Pukusuunnittelu: Iiris Kamari
Alustava kuvasuunnittelu: Jaakko Pallasvuo
Residenssiyhteistyö: MDT, Dansverkstaedid
Tuotanto: Zodiak - Uuden tanssin keskus, Emmi Venna
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomen Benelux-instituutti
Ensi-ilta: ke 3.12.2025 klo 19.00, Pannuhalli / Tanssin talo (Kaapeliaukio 3), Helsinki
Muut esitykset: to 4.12. klo 19.00 | pe 5.12. klo 19.00 | ma 8.12. klo 19.00 | ti 9.12. klo 19.00 | to 11.12. klo 19.00 | pe 12.12. klo 19.00 | la 13.12. klo 15.00
Taiteilijatapaamiset esitysten jälkeen pe 5.12. (suomeksi) ja to 11.12. (englanniksi).
Liput: 38 / 34 / 19 eur
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: viestintävastaava Piia Ahonen, piia.ahonen@zodiak.fi, 044 971 6344
Lehdistökuvat: www.zodiak.fi/medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia AhonenViestintäpäällikköZodiak – Uuden tanssin keskus
Puh:+358 44 971 6344piia.ahonen@zodiak.fiKuvat
Linkit
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Zodiak on kokeileva ja uutta luova nykytanssin keskus, jonka toiminnassa korostuvat taiteilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja yleisötyö. Zodiak toimii nykykoreografian ja nykyesityksen keskeisenä tuottajana ja esitysfoorumina Suomessa. Zodiakin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zodiak – Uuden tanssin keskus
Kuuma kutuduetto queerista halusta ja kaipuusta27.4.2026 11:26:46 EEST | Tiedote
Uuden tanssin keskus Zodiakin kevään toinen ja kiihkeästi odotettu kantaesitys on Hanna Ahdin ja Kid Kokon Theoria. Se saa ensi-iltansa Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla keskiviikkona 13.5.
Tanssiteos huojuttaa pysyvyyden kaipuuta24.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Zodiakin kevätkauden ensimmäinen kantaesitys on koreografi, taiteilija Laura Jantusen ympyrät, jotka kuvittelevat olevansa viivoja. Nykytanssia ja nykymusiikkia yhdistävä teos saa ensi-iltansa Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla 10. huhtikuuta.
Koreografi Elina Pirisen ja säveltäjä Ville Kabrellin suurteos Tanssin taloon17.3.2026 10:12:25 EET | Tiedote
Tanssin talon Erkko-salissa saa lokakuussa 2026 ensi-iltansa monialaisen tanssitaiteilija Elina Pirisen suurimuotoinen näyttämöteos kahdeksalle tanssijalle ja viidelle muusikolle. Ghosts of Rosegarden -teoksessa kuultavan Ville Kabrellin uuden sävellyksen esittää kamariorkesteri Avanti!
Sivuaskel-tanssifestivaali 30.1.–7.2.202621.1.2026 09:38:03 EET | Tiedote
Vuoden 2026 festivaali tuo Tanssin taloon ja Zodiak Stagelle maailmanluokaan waackingia, voimaannuttavaa hirviömäisyyttä, ihmisäänen ja -kehon sydämellisen tanssikonsertin, voimallisen anastetujen rikkauksien takaisinperinnän sekä neljä genrejä ja ilmaisumuotoja sekoittavaa taidelyhytelokuvaa. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain tuottama nykytanssifestivaali järjestetään vuonna 2026 30. tammikuuta – 7. helmikuuta.
Kantaesityksiä ja uusintoja – Zodiakin kevät 202615.12.2025 10:49:12 EET | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2026 kausiohjelmisto on julkistettu. Kevään ensi-illoissa on luvassa queer kututeos sekä leikkisää anarkiaa pysyvyyden kaipuuta vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

