Valtion budjetin menoja kasvatettiin pysyvästi koronan varjolla
19.11.2025 09:30:00 EET | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Koronakriisin jälkeisinä vuosina ei onnistuttu palaamaan normaaliin talouspolitiikkaan.

Sanna Marinin hallituksen tekemät menolisäykset koronapandemian aikana vuosina 2020–2023 olivat mittakaavaltaan historiallisen suuria: niitä kertyi neljässä vuodessa noin 41 miljardia euroa. Silti tähän asti on ollut tarjolla vain niukasti tietoa siitä, mihin menolisäykset valtion budjetissa kohdentuivat. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) finanssipolitiikan valvojien raportti tarjoaa nyt uutta tietoa pandemian ajan finanssipolitiikasta.
Valtion menokehyksistä ja EU:n finanssipolitiikan säännöistä luovuttiin väliaikaisesti vuonna 2020 koronapandemiaan vedoten. Uuden raportin mukaan menolisäykset eivät kuitenkaan kohdentuneet vain koronakriisiin liittyviin menoihin vaan valtion budjettiin tehtiin myös uusia pysyviä menolisäyksiä, jotka eivät liittyneet koronakriisiin.
Aluksi menolisäyksistä lähes 70 prosenttia kohdennettiin koronakriisiin eli muun muassa pandemian torjuntatoimiin, työttömyystuen laajentamiseen ja yritysten tukemiseen. Vuoteen 2023 mennessä nämä menot supistuivat melkein nollaan, mutta koronakriisiin liittymättömät vuosittaiset menolisäykset kasvoivat edelleen ja jäivät pysyvästi korkealle tasolle.
”Finanssipoliittisista säännöistä luopumisen jälkeen Marinin hallitus kasvatti hallitusohjelman menoja ja teki uusia pysyviä menolisäyksiä erityisesti kuntatalouden tukemiseen ja valtionhallinnon toimintamenoihin. Myös puolustukseen lisättiin pysyvästi menoja, mutta ne olivat kooltaan pienempiä sekä perusteltavissa”, kertoo VTV:n vanhempi ekonomisti Suvi Kangasrääsiö.
Valtion budjetin menotaso mitoitettiin useaksi vuodeksi tarpeettoman korkealle. Sen seurauksena käyttämättä jääneet ja seuraaville vuosille siirtyvät määrärahat kasvoivat eli määrärahoja budjetoitiin enemmän kuin oli välttämätöntä.
Finanssipolitiikan valvojien raportti osoittaa, että kriisin jälkeen paluu normaalin talouspolitiikan toteuttamiseen ei onnistunut.
”Johtopäätöksenä on, että finanssipoliittisten sääntöjen poikkeuslausekkeiden käyttöä tulisi tarkentaa ja rajata, jotta julkisen talouden kestävyys voitaisiin turvata. Jos säännöistä joustetaan poikkeukselliseen tilanteeseen vastaamiseksi, pitäisi menokurin silti pysyä voimassa muilta osin”, Kangasrääsiö sanoo.
Tutustu julkaisuun: Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana Suomessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi KangasrääsiöEkonomisti, ekonomist
Puh:050 433 5396etunimi.sukunimi@vtv.fiLinkit
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Öppenhetsregistret har fört fram inofficiell påverkan som utövats mot staten13.10.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Öppenhetsregistret används allt mer yrkesmässigt. Under de första åren har 1 303 aktörer anmält sig till registret och de har anmält sammanlagt 16 554 ämnen för påverkanskommunikation.
Avoimuusrekisteri on tuonut esiin valtioon kohdistunutta epävirallista vaikuttamista13.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Avoimuusrekisteriä käytetään yhä ammattimaisemmin. Rekisterin ensimmäisten vuosien aikana siihen on ilmoittautunut 1 303 toimijaa, jotka ovat ilmoittaneet yhteensä 16 554 vaikuttamisaihetta.
Staten främjar fiskerihushållningen genom att finansiera tusentals små projekt – det finns ingen heltäckande information om effekterna12.10.2026 06:55:00 EEST | Pressmeddelande
Finansieringssystemet för fiskerihushållningen är splittrat med många olika stödformer. Med finansieringsinstrument har man uppnått enskilda, ställvis även betydande resultat, men det finns ingen heltäckande helhetsbild av finansieringsresultaten.
Valtio edistää kalataloutta rahoittamalla tuhansia pieniä hankkeita – vaikuttavuudesta ei ole kattavaa tietoa12.10.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Kalatalouden rahoitusjärjestelmä on hajanainen ja erilaisia tukimuotoja on paljon. Rahoitusvälineillä on saavutettu yksittäisiä, paikoin merkittäviäkin tuloksia, mutta rahoituksen tuloksista ei ole kattavaa kokonaiskuvaa.
Styrningen av avtalsbaserad brandkårsverksamhet är bristfällig7.10.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Avtalsbaserad brandkårsverksamhet utgör en betydande del av räddningsväsendet. Verksamhetsstyrningen har dock varit knapp jämfört med verksamhetens betydelse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme