Kuka on Joulun kuumin koira? R-kioski etsii Suomen hurmaavinta hauvaa!
19.11.2025 10:58:22 EET | Reitan Convenience Finland Oy | Tiedote
R-kioski lanseeraa valtakunnallisen Joulun kuumin koira -kilpailun. Tarkoituksena on löytää koira, joka onnistuu ilahduttamaan suomalaisia kaikkein eniten joulukauden aikana. Kilpailuun voivat osallistua kaikki koiranomistajat lähettämällä kuvan lemmikistään kampanjasivun kautta.

Kilpailu alkoi maanantaina ja kestää kuusi viikkoa. Jokainen koiranomistaja voi osallistua kisaan jakamalla kuvan lemmikistä R-kioskin kampanjasivulla r-kioski.fi/kuuminkoira. Yleisö saa äänestää suosikkejaan, ja joulukuun lopussa kolme eniten ääniä saanutta koiraa palkitaan herkkupaketilla ja omistajat runsaalla määrällä hodareita. Unohtamatta tietenkään kunniaa kantaa titteliä Joulun kuumin koira 2025!
“Pimeään vuodenaikaan pienet ilonaiheet tuntuvat tavallista tärkeämmiltä. Halusimme Ärrällä leikitellä ajatuksella, että kuuma koira on paljon enemmän kuin hodari, se voi olla myös koira joka saa ihmiset hymyilemään. On kiinnostavaa nähdä, millaisia koiria suomalaiset tuovat esiin ja ketä he lopulta päättävät äänestää”, sanoo R-kioskin brändipäällikkö Suzana Bincl.
Voittajat julkaistaan 29. joulukuuta 2025 R-kioskin sosiaalisessa mediassa ja kampanjasivulla. Kilpailua voi seurata sekä kampanjasivulla että R-kioskin sosiaalisen median kanavissa, joissa jaetaan koira-aiheista sisältöä.
Kampanjan myötä R-kioskeille ovat jatkossa tervetulleita kaikki sylissä kannettavat lemmikit. Toiveena on, että uusi käytäntö helpottaa asiointia ja tekee kioskilla piipahtamisesta luontevaa myös koiralenkin yhteydessä.
Yhteyshenkilöt
Heiju SimolaVastuullisuus- ja viestintäpäällikkö
Puh:0408431991Heiju.simola@r-kioski.fiwww.r-kioski.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reitan Convenience Finland Oy
R-kioskin kesäkontti tuo eväät ja viilentävät herkut Yyteriin25.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi R-kioski on avattu Yyterin rannan kesäkonttiin 12.6. Konttikioski tuo rantaeväät ja muut kesään sopivat tuotteet lähelle lomailijoita. Valikoima on suunniteltu vastaamaan sekä rantapäivää viettävien asiakkaiden että läheisen leirintäalueen vieraiden tarpeisiin.
Ensimmäinen ärrä on nyt auki Sanomatalossa – uusi konsepti keskittyy ruokaan ja juomaan10.6.2026 11:04:14 EEST | Tiedote
Reitan Convenience Finland Oy:n (ent. R-kioski Oy) uuden ärrä-konseptin ensimmäinen myymälä on avannut ovensa asiakkaille tänään 10.6. klo 11.00 Sanomatalossa. Uusi myymäläkonsepti on rakennettu laadukas, helposti mukaan otettava valikoima ja sujuva asiointi edellä.
Sörnäisten metrokioskin Janita Hietala on R-kioskin Tähtimyyjä 202515.5.2026 14:52:49 EEST | Tiedote
Helsingin Sörnäisissä työskentelevä Janita Hietala on valittu R-kioskin Tähtimyyjä 2025 -kilpailun voittajaksi. Valtakunnallisen kilpailun finaali käytiin Tampereella Ärräpäivillä viime viikolla.
Vuoden kauppias 2025 rakentaa laatua Suomen vilkkaimmassa ihmisvirrassa11.5.2026 09:52:26 EEST | Tiedote
R-kioski on valinnut Vuoden kauppiaaksi 2025 Vikash Soodin, joka toimii R-kauppiaana Helsingin päärautatieaseman pääaulan -R-kioskilla. Tunnustus jaettiin 6.5. Tampereella järjestetyillä Ärräpäivillä.
R-kioski uudistuu merkittävästi – uudet myymälät tuovat kansainvälisesti huippusuositun konseptin ensi kertaa Suomeen6.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
R-kioski esittelee tänään täysin uudenlaisen konseptin, Ärrän, joka tuo maailmalla suursuosion saavuttaneen, ruokaan ja juomaan keskittyvän myymäläkonseptin ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa Suomeen. Ärrä on rakennettu ruoka, laadukas, helposti mukaan otettava valikoima ja sujuva asiointi edellä. Jatkossa R-kioski Oy myös kulkee Suomessa nimellä Reitan Convenience Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme