Rajavartiolaitoksen Turun tukikohdan lentokonehallin peruskivi muurattiin – uudistus etenee suunnitellusti
Rajavartiolaitoksen Turun tukikohdassa muurattiin tänään uuden lentokonehallin peruskivi osana tukikohdan laajaa uudistushanketta. Tilaisuudessa juhlistettiin hankkeen etenemistä kohti nykyaikaisia toimitiloja, jotka vahvistavat Suomen raja- ja meriturvallisuutta. Rakennustyöt jatkuvat arviolta elokuuhun 2026.

Turun tukikohdan uudistuksessa rakennetaan uusi lentokonehalli uusille monitoimilentokoneille sekä peruskorjataan ja parannetaan tukeutumis-, toimisto- ja sosiaalitilat. Lisäksi materiaalivarasto uudistetaan ja helikopterihalli peruskorjataan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia helikopterien säilytys- ja huoltotiloina. Rakennettava kerrosala on noin 4 800 neliömetriä ja peruskorjattava osuus noin 2 000 neliömetriä. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa Rajavartiolaitoksen henkilöstön käyttöön terveelliset, turvalliset ja toimintaa tukevat tilat sekä varmistaa tilat uusille, nykyistä kookkaammille monitoimilentokoneille pitkälle tulevaisuuteen.
”Rajavartiolaitoksella on käynnissä historiansa merkittävin toimitilojen investointiohjelma. Vanhentuneet toimitilat uudistetaan turvallisuusympäristön ja toiminnan muutosten vaatimuksia vastaaviksi. Turun tukikohtaan valmistuvat toimitilat parantavat Rajavartiolaitoksen lentotoiminnan toimintaedellytyksiä sen vaativissa tehtävissä maalla ja merellä, toteaa kiinteistöjohtaja Vesa Rakkola.
“Hanke etenee suunnitelmallisesti aikataulussa ja budjetissa. Uudet tilat parantavat Rajavartiolaitoksen toimintaedellytyksiä ja työhyvinvointia sekä mahdollistavat tulevaisuudessa uusien monitoimilentokoneiden käytön Turussa”, sanoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Jari Pietarila.
Hankkeen suunnittelua ja toteutusta ohjaa vahva ympäristövastuu. Rakentamisessa noudatetaan Senaatti-kiinteistöjen ohjeita hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja päästöttömän työmaan Green Deal -sopimusta, ja suunnittelua tukee Suomen olosuhteisiin kehitetty Rakennustiedon ympäristöluokitustyökalu. Lisäksi tukikohtaan rakennetaan uusi polttoaineen jakelujärjestelmä, joka vähentää ympäristöpäästöjen riskiä lentokoneiden ja helikopterien tankkauksen yhteydessä.
Peruskiven muuraus järjestettiin Rajavartiolaitoksen Turun tukikohdan työmaalla. Perinteiseen tapaan peruskiven yhteyteen muurattiin lieriö, johon talletettiin päivän sanomalehti, hankkeen pääpiirustukset ja peruskirja, kolikkoja, Vartiolentolaivueen komentajan kolikko, laivueen kalustomerkkejä sekä Rajamme Vartijat -lehti. Lieriö jää osaksi uudisrakennusta muistuttamaan hankkeen toteutusvaiheesta ja toimii muistona tuleville sukupolville nyky-yhteiskunnasta. Peruskiven muuraamiseen osallistui myös sisäministeri Mari Rantanen.
Hankkeen rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja pääurakoitsijana Rakennustoimisto Laamo Oy. Hankkeen kustannusarvio on 16 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa 2025, ja uusien toimitilojen arvioidaan valmistuvan elokuussa 2026. Rakennushankkeen aikana Rajavartiolaitoksen toiminta jatkuu väistötiloissa ilman katkosta meripelastus- tai lentotoiminnassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakentamisen yhteyshenkilö:
Senaatti-kiinteistöt, Jari Pietarila, rakennuttamisryhmän päällikkö, jari.pietarila@senaatti.fi, puh. 045 356 5066
Rajavartiotoiminnan yhteyshenkilö:
Rajavartiolaitoksen esikunta, Timo Parkkinen, kehittämispäällikkö, timo.parkkinen@raja.fi, puh. 029 542 0602
Kuvat



Linkit
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Entinen GTK-rakennus puretaan Kuopiossa8.1.2026 10:57:49 EET | Tiedote
Kuopion Savilahdessa osoitteessa Neulaniementie 5 puretaan entisen Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) pää- ja varastorakennus. Purkutyöt käynnistyvät helmikuun alussa, ja niiden arvioidaan valmistuvan toukokuussa 2026.
Pelson entinen vankila-alue on myyty30.12.2025 11:30:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut kiinteistökaupan Vaalassa sijaitsevasta entisestä Pelson vankila-alueesta. Noin 2 500 hehtaarin laajuinen alue rakennuksineen siirtyy uuteen omistukseen 30.12.2025 alkaen. Kestävä Metsä KER II Ky ostaa maa-alueet metsä- ja maatalouskäyttöön ja rakennukset maapohjineen ostaa Kimmo Piippo.
”Toivo” ja ”Niityllä” jatkoon Niuvanniemen sairaalan uudisrakennuksen suunnittelukilpailussa19.12.2025 11:05:00 EET | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt käynnisti yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa merkittävän suunnittelukilpailun Kuopiossa sijaitsevan Niuvanniemen sairaalan uudisrakennuksen toteuttamiseksi. Kilpailuun valittiin arvonnalla viisi kelpoisuusehdot täyttävää suunnitteluryhmää, joista kahden ehdotuksia kehitetään seuraavaksi kilpailun jälkeisessä jatkokehitysvaiheessa rinnakkain. Nimimerkki Toivon suunnittelijana on Työyhteenliittymä Tähti-Set ja MUUAN työryhmineen ja nimimerkki Niityllä suunnittelijana Raami Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtitoimisto Olla Oy työryhmineen.
Eteläesplanadi 10 siirtyy uusille omistajille18.12.2025 14:30:00 EET | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut kiinteistökaupan esisopimuksen Alma Property Partnersin ja Cobbleyard Real Estaten perustaman Kiinteistö Oy Alma Propco 2 kanssa osoitteessa Eteläesplanadi 10 sijaitsevasta toimistokiinteistöstä. Lopullinen kiinteistökauppa allekirjoitetaan joulukuun aikana. Kauppahinta on 16 milj. euroa.
Viikkiin yhteiset toimistotilat valtion tutkimusorganisaatioille18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Viikkiin Ruokaviraston Kaaritaloon rakentuu ensimmäinen valtion tutkimusorganisaatioiden aidosti yhteinen toimistotyöympäristö. Rakennukseen kehitetään yhteiset toimistotilat Ruokavirastolle, Luonnonvarakeskukselle (Luke) ja Suomen ympäristökeskukselle (Syke). Lisäksi Ruokavirastolle ja Lukelle tulee rakennukseen yhteisiä laboratoriotiloja. Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt hankkeen suunnittelun yhteistyössä tiloihin muuttavien virastojen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme