VAS Andersson: olemme Euroopan vahvin vastavoima oikeiston ja äärioikeiston uudelle liittolle
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson avasi vasemmistoliiton Vantaalla 21.–23.11. pidettävän puoluekokouksen toisen päivän poliittisella tilannekatsauksella, jossa hän käsitteli niin eurooppalaisen politiikan suuntaviivoja kuin ajankohtaista tilannetta kotimaan politiikassa.
Hänen viestinsä oli, että toisenlainen maailma on mahdollinen, mutta se vaatii toimintaa ja eurooppalaisten arvojen puolustamista.

Eurooppa on keskellä muuttuvan maailman aiheuttamia ongelmia, joihin tarvitsemme kestäviä ja oikeudenmukaisia poliittisia ratkaisuja. Andersson kuvasi puheessaan riippuvuuksien purkamisen, digitaalisen siirtymän, energiapolitiikan sekä turvallisuuspolitiikan kaltaisia keskeisiä teemoja, joissa Euroopan unionin tulee ottaa uudenlainen suunta ja vahva globaali asema.
– Syvemmin digitalisoituvassa maailmassa Amazon, Microsoft ja Google pitävät pilvipalveluissa hallussaan 70% markkinoista Euroopassa. Riippuvuuden sijaan meidän tulee investoida eurooppalaisten palveluiden kehittämiseen. Energiapolitiikassa emme saa joutua ojasta allikkoon vaihtamalla Putinin maakaasun Trumpin kalliiseen nesteytettyyn maakaasuun. Lisäksi meidän tulee irrottautua niin Yhdysvaltojen kuin Israelin puolustusteollisuudesta – meidän on todella seistävä omilla jaloillamme, Andersson sanoi.
Andersson toi puheessa esille myös kansalaisten odotukset eurooppalaisilta päättäjiltä. Hän korosti, miten vuoden 2024 eurovaalien jälkeisen Eurobarometrin mukaan elinkustannuskriisi oli ihmisille keskeisin syy äänestää – siksi tarvitsemme politiikkaa, joka ajaa tavallisten ihmisten asiaa, eriarvoisuuden vähentämistä ja työntekijöiden oikeuksien vahvistamista.
– Tällä hetkellä EU keskittyy suuryritysten velvoitteiden purkamiseen, joka on vaarassa johtaa pärjäämisestään huolissaan olevien ihmisten syvään pettymykseen ja turhautumiseen. Siksi me teemme EU-parlamentissa töitä kohtuuhintaisen asumisen puolesta, työntekijöiden koulututtautumismahdollisuuksien parantamiseksi, väärinkäytöksiä aiheuttavien pitkien alihankintaketjujen purkamiseksi sekä esimerkiksi palkattomien harjoitteluiden kieltämiseksi. Haluamme politiikkaa, jonka ihmiset huomaavat arjessaan, Andersson painotti.
Puheenvuorossaan Andersson korosti myös, miten Orpon ja Purran hallitus on politiikallaan epäonnistunut katastrofaalisesti sen keskeisissä tavoitteissa, mitä tulee velkaantumisen lopettamiseen ja julkisen talouden tasapainottamiseen – siksi tarvitsemme käänteen suomalaisessa politiikassa.
– Minulta on todella usein kysytty Euroopassa, että mitä Suomelle on oikein tapahtunut? Oikeistohallituksen työntekijävihamielinen linja on huomattu. Meitä käytetään varoittavana esimerkkinä. Me tiedämme mitä tapahtui: kokoomuksen ja perussuomalaisten liittoutuminen. Me tiedämme myös mitä tapahtuu seuraavaksi: vuonna 2027 me vaihdamme Minja Koskelan johdolla Suomen hallituksen, päätti Andersson puheensa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Suomi susien metsästyksestä EU:n rikkomusmenettelyyn?15.1.2026 20:50:25 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo jättivät yhdessä Sirpa Pietikäisen, Maria Ohisalon ja Ville Niinistön kanssa komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen tuoreesta metsästyslain muutoksesta, jolla sallitaan suden, karhun, ilveksen ja saukon metsästys yleisillä kiintiöillä ilman valituskelpoista viranomaispäätöstä.
Vasemmisto laatinut eurooppalaisen kansalaisaloitteen EU-Israel-assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi14.1.2026 13:11:05 EET | Tiedote
Euroopan vasemmistoliitto ELA julkisti eilen 13. tammikuuta Brysselissä pidetyssä tilaisuudessa eurooppalaisen kansalaisaloitteen Euroopan unionin ja Israelin välisen vapaakauppasopimuksen keskeyttämiseksi. Vasemmistoliitto on ELA:n suomalainen jäsen.
VAS Andersson: EU-komission uudet esitykset vaarantavat luonnonsuojelun, kansanterveyden ja oikeusvaltioperiaatteen10.12.2025 18:07:41 EET | Tiedote
Euroopan komission tänään julkaisemat ympäristösääntelyä ja sähköverkkoja koskevat paketit merkitsevät huolestuttavaa askelta kohti heikompaa ympäristölainsäädäntöä. Ehdotukset vaarantavat ympäristön ja ihmisten terveyden kilpailukyvyn nimissä, vaikka tutkijat ja järjestöt ovat varoittaneet seurauksista kuukausien ajan.
VAS Andersson: Suomen sudenhoito ei täytä EU-lainsäädännön vaatimuksia9.12.2025 15:10:38 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen susikannan suojelusta, liittyen hallituksen suunnittelemiin metsästyslain muutoksiin. Anderssonin mukaan Suomen suunnitelmat ovat vakavassa ristiriidassa EU:n luonnonsuojelulainsäädännön kanssa.
VAS Andersson: Orpo haluaa profiloida Suomea EU-luontopolitiikan vastustajana8.12.2025 13:41:26 EET | Tiedote
Tuoreiden tietojen mukaan Suomi on pääministeri Petteri Orpon johdolla valmistellut kirjeluonnoksen, jolla se pyrkii avaamaan ja heikentämään EU:n ennallistamisasetusta. Orpo on pyrkinyt saamaan EU-ympäristökomissaari Jessica Roswallille osoitetulle kirjeelle muiden EU-jäsenmaiden tuen, mutta toistaiseksi vain Ruotsi on mukana kirjeessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
