Aurinkosähköviljelyllä merkittävä potentiaali Suomessa
Aurinkosähkön tuotanto ja maanviljely on mahdollista yhdistää tehokkaasti, selviää Turun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Sijoittamalla pelloille pystyyn asennettavia, kaksipuoleisia aurinkopaneeleja viljelijä voi saada aurinkosähkön tuotannosta taloudellista hyötyä, vaikka viljelyalasta vain kymmenen prosenttia osoitettaisiin paneeleille.

Peltoaukeat ovat otollisia aurinkopaneelien asennuspaikkoja, mutta yleisin tapa, eli laajan alueen kattaminen etelään suunnatuilla paneeleilla, estää pellon samanaikaisen käytön viljelyyn. Paneelit voidaan asentaa myös pystyasentoon, jolloin viljely olisi mahdollista, mutta tällainen ratkaisu on Suomessa vielä harvinainen.
Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun yhteisessä tutkimuksessa selvitettiin, olisiko aurinkosähkön tuotannon ja peltoviljelyn yhdistäminen Suomessa mahdollista niin, että se olisi viljelijöille taloudellisesti kannattavaa. Suuren mittaluokan aurinkosähköviljelyä on tutkittu aiemmin muissa maissa, mutta tämä tutkimus oli ensimmäinen, joka tarkasteli aihetta Pohjoismaissa.
Tutkimuksen viesti on selkeä: samaa peltoa voi käyttää samanaikaisesti aurinkosähkön tuotantoon ja viljelyyn hyödyntämällä pystyyn asennettavia, kaksipuoleisia aurinkopaneeleja. Viljelijä voi saada aurinkosähköstä selkeää taloudellista hyötyä, vaikka vain pieni osa pellosta varattaisiin aurinkopaneeleille.
– Käyttämällä vain 10 prosenttia peltoalasta pystysuuntaisiin paneeleihin, viljelijä voi Suomen olosuhteissa tuottaa noin kolmasosan siitä energiasta, jonka kokonainen pelto katettuna eteläsuuntaisilla paneeleilla tuottaisi. Paneelirivien väliin jäävällä alalla voidaan jatkaa viljelyä tavalliseen tapaan, sanoo Turun yliopiston väitöskirjatutkija Magda Szarek, joka on myös tutkimuksen pääkirjoittaja.
Viljelijän kannattaa käyttää sähkö itse
Tutkijat selvittivät kuinka paljon paneelirivien väliin täytyy jättää tilaa, jotta paneelit eivät varjosta viljelykasveja tai toisiaan merkittävästi.
Varjostuksen välttämiseksi tutkimus suosittelee, että paneelirivien väliin jätettäisiin vähintään 8–10 metriä tilaa, tosin tämä riippuu hieman käytetyistä paneeleista.
Tutkimusryhmän aiemman tutkimuksen mukaan pystyyn asennettavat kaksipuoleiset paneelit toimivat erityisen hyvin pohjoisissa olosuhteissa, jos paneelipinnat suunnataan itään ja länteen. Pohjoisessa aurinko pysyttelee kesäkuukausien aikana pitkiä aikoja matalalla horisontin tasolla, jolloin pystysuora paneelipinta hyödyntää kesäaamujen ja -iltojen auringonpaisteen erityisen tehokkaasti.
Itä-länsi-suuntaus on erityisen hyödyllinen myös siksi, että aurinkosähkön tuotanto aamuisin ja iltaisin vastaa paremmin sähkön kulutusta. Itään ja länteen suunnattujen paneelien tuottamalla sähköllä onkin todennäköisesti parempi taloudellinen arvo, sillä näinä aikoina sähkön kulutus ja hinnat ovat korkeammalla eikä aurinkosähköä ole energiajärjestelmässä yhtä paljon kuin keskipäivän tuotantohuipun aikaan.
Mallinnetulla 1,6 hehtaarin pellolla tällainen asennus tuotti 548 MWh aurinkosähköä vuodessa, mikä vastaa noin 45 omakotitalon sähköntarvetta vuositasolla. Tutkimusryhmä havaitsi aiemmassa tutkimuksessaan myös, että aurinkosähköstä saa parhaimman hyödyn irti, kun sen pystyy käyttämään itse, jolloin säästyvät sekä sähköenergian hinta, sähkönsiirtomaksut että myyntiverot. Pellolla tuotettu sähkö olisikin arvokkainta siinä tapauksessa, jos viljelijä saisi käytettyä sen omiin tarpeisiinsa.
Ohra ja nurmi lisäävät auringon heijastusta
Tutkimuksessa havaittiin myös, että viljeltävillä kasveilla saattaa olla vaikutusta siihen, miten paljon aurinkosähköä syntyy. Tämä johtuu siitä, että suoran auringonvalon lisäksi aurinkosähkön tuotantoon vaikuttaa myös se, miten paljon paneelien ympärillä oleva maasto heijastaa valoa paneelipinnalle.
Tulosten mukaan ohra ja luonnonhoitonurmi ovat kasveja, joiden kohdalla heijastus lisää aurinkosähkön tuotantoa hieman pystyyn asennetuissa paneeleissa, mutta vaikutus vuoden kokonaistuotantoon on maltillinen. Tärkein aurinkosähkön tuotantoon vaikuttava tekijä on edelleen paneelirivien välitys.
– On myös hyvä muistaa, että aurinkosähkön tuotannon voi yhdistää myös karjan laiduntamiseen. Itse asiassa näyttää siltä, että eläimet usein nauttivat paneelien pellolle tuomasta varjosta, Szarek kertoo.
Haasteena sääntelyn puute
Pystyyn asennettavien kaksipuoleisten aurinkopaneelien haaste piilee siinä, että ne eivät tuota sähköä, mikäli niihin osuu varjoa. Paneelien välissä pitää siis olla runsaasti tilaa, jonka vuoksi niille on haastavampaa löytää asennuspaikkoja kaupunkiympäristöstä, ainakaan isossa mittakaavassa.
– Tästä syystä kaksipuoleisen teknologian mahdollisuuksia tutkitaan maatalouden yhteydessä. Aurinkosähkön ja maanviljelyn onnistunut yhdistäminen vaatii kuitenkin sitä, että ratkaisu tunnistetaan maataloustukien ja ympäristölainsäädännön puitteissa. Tällä hetkellä ei ole esimerkiksi selvää, miten paljon viljelyalasta saa käyttää aurinkosähkön tuotantoon ilman, että se vaikuttaa maataloustukiin, Szarek sanoo.
Tutkimus toteutettiin osana Suomen strategisen tutkimuksen (STN) rahoittamaa RealSolar-hanketta. Erilaisten aurinkosähköasennusten tutkimus pohjoiset olosuhteet huomioiden jatkuu materiaalitekniikan yksikön Aurinkosähkömateriaalit ja -järjestelmät tutkimusryhmässä, jota vetää professori Kati Miettunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Magda SzarekVäitöskirjatutkijaTurun yliopisto, materiaalitekniikka
magda.szarek@utu.fiwww.utu.fi/fi/ihmiset/magda-szarekTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleKuvat


Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Väitös: Rahapeliriippuvuus näkyy aivojen neurobiologisina muutoksina15.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Turun yliopistossa tehty väitöskirjatutkimus osoittaa, että rahapeliriippuvuuteen liittyy muutoksia aivojen itsehillintä- ja palkitsemisjärjestelmissä. Useita aivokuvantamismenetelmiä yhdistävä tutkimus tarjoaa uutta tietoa rahapeliriippuvuuden biologiasta ja mahdollisuuksia hoidon kehittämiseen.
Väitöstutkimus syventää ymmärrystä merkityksellisyydestä Viktor Franklin ajattelun avulla13.1.2026 10:30:00 EET | Tiedote
KTM Mia Salo tutkii väitöskirjassaan merkityksellisyyden kokemusta ja merkityksellistä työtä. Viktor Franklin ajatteluun perustuen väitöstutkimus esittää, että eksistentiaalisena kokemuksena merkityksellisyydessä on keskeistä tietoinen pyrkimys totuudellisuuteen sekä ymmärrys siitä, mikä on arvokasta.
Väitös: Pienten vauvojen RS-virusinfektiot aiheuttavat huomattavasti enemmän sairaalahoitoja kuin aiemmin on luultu9.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Turun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa osoitettiin, että RS-viruksen aiheuttamat sairaalahoidot ovat alle kolmen kuukauden ikäisillä vauvoilla jopa kaksi kertaa yleisempiä kuin aiemmissa tutkimuksissa on havaittu.
Vakava sairastuminen johtaa pitkäaikaisiin ansiotulojen menetyksiin – maahanmuuttajat kärsivät Suomessa syntyperäisiä enemmän8.1.2026 11:45:15 EET | Tiedote
Vakava sairastuminen voi vähentää työntekijältä ansiotuloja tuhansilla euroilla vuodessa. Muutos on selvästi voimakkaampi maahanmuuttajilla kuin syntyperäisillä suomalaisilla. Näin osoittaa Turun yliopiston ja Työterveyslaitoksen tutkijoiden tuore tutkimus Journal of Migration and Health -lehdessä.
Vastasyntyneiden suoliston mikrobiperäiset molekyylit voivat vaikuttaa tyypin 1 diabeteksen riskiin7.1.2026 11:56:18 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on löytänyt vahvaa näyttöä siitä, että suolistomikrobien tuottamat yhdisteet voivat ohjata immuunijärjestelmän kehitystä varhaislapsuudessa. Havainnot tuovat uutta tietoa siitä, miten suolistomikrobiston varhainen kehitys voi vaikuttaa autoimmuunisairauksien, kuten tyypin 1 diabeteksen, riskiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme