Pääomasijoittajat uskovat yrityskauppamarkkinan piristyvän
Pääomasijoittajat ry:n tuoreen sijoitusbarometrin mukaan yrityskauppamarkkina on elpymässä pitkän hiljaiselon jälkeen. Enemmistö kyselyyn vastanneista pääomasijoittajista odottaa yrityskauppojen määrän kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla kotimaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittivat 148 miljoonaa euroa 29 vakiintuneeseen kasvuyritykseen, ja irtautumisia toteutui 11.

Pääomasijoittajat ry:n tuore sijoitusbarometri ennakoi selkeää piristymistä pitkään hiljaisena olleelle yrityskauppamarkkinalle. Kyselyyn vastanneet 76 sijoitusammattilaista 32 pääomasijoitusyhtiöstä näkevät markkinassa nyt uuden vaihteen. Pääomasijoittajat ovat mukana noin 30 prosentissa Suomen yrityskaupoista [1], joten heidän näkemyksensä tarjoavat hyvän ikkunan markkinan suuntaan.
Pääomasijoittajien barometrissa yrityskauppa-aktiivisuuden näkymät saivat saldoluvun +25. Enemmistö sijoittajista arvioi siis yrityskauppojen määrän kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana, mutta odotuksissa on edelleen varovaisuutta. Saldoluku voi vaihdella +100:n ja -100:n välillä. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä.
”Ostajien ja myyjien käsitykset yritysten arvostustasoista ovat lähentyneet. Tämä on keskeinen edellytys sille, että yrityskaupat toteutuvat. Odotettavissa on pääomasijoittajien aktivoitumista sekä uusissa sijoituksissa että nykyisistä kohdeyhtiöistään irtautumisissa seuraavan puolen vuoden aikana”, toteaa Pääomasijoittajat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Saari Partnersin toimitusjohtaja Mia Sirkiä.
Ensimmäinen vuosipuolisko oli yhä rauhallinen pääomasijoittajilla
Vaikka yrityskauppamarkkina osoittaa elpymisen merkkejä, pääomasijoitusten määrä jäi vielä alkuvuonna maltilliseksi. Suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittivat tammi–kesäkuussa vakiintuneisiin kasvuyrityksiin yhteensä 148 miljoonaa euroa, ja sijoituskohteita kertyi 29, kun tyypillinen puolivuotiskeskiarvo on 36.
Tilastointijaksolla kotimaisista pääomasijoittajista muun muassa Mandatum Asset Management sijoitti korkealaatuisia golfvälineitä valmistavaan Takomoon, Korona Invest asuntojen ja toimitilojen omistajia palvelevaan Asuntopehtooriin ja Vaaka Partners yrittäjien tilitoimisto- ja ohjelmistoratkaisuihin keskittyneeseen Lemon Treehen.
Irtaantumismarkkinassa nähtiin jo piristymisen merkkejä, kun vuoden ensimmäisellä puoliskolla toteutui 11 irtautumista. Määrä on noussut kahden viimeisen vuosipuoliskon aikana vuoden 2023 pohjista ja palautunut lähelle keskiarvoa (12 irtautumista).
”Toisella vuosipuoliskolla on nähty jo selvästi enemmän irtautumisia, ja pörssiin listautuminenkin on jälleen vaihtoehto. Tiedämme myös, että useita isoja sijoituksia on mennyt läpi viime kuukausina, mikä nostanee koko vuoden sijoitussumman aiempien vuosien tasolle”, ennakoi Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttanainen.
Viitteet: [1] Lähde: Transaction Trends Q3 2025, EY-Parthenon (pdf).
Liitteet:
Pääomasijoittajat ry, Pääomasijoitusalan barometri 2025.
Pääomasijoittajat ry, Buyout ja Growth Suomessa H1 tilastot 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia Sirkiä
Pääomasijoittajat ry, hallituksen varapuheenjohtaja & Saari Partners, toimitusjohtaja
mia.sirkia@saaripartners.fi
Anne HorttanainenToimitusjohtaja, Pääomasijoittajat ry
Puh:+358 40 510 4907anne.horttanainen@paaomasijoittajat.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Pääomasijoittajat ry
Pääomasijoittajat ry on pääomasijoitustoimialan yhteinen ääni Suomessa. Teemme toimialan vaikuttamistyötä, tuotamme korkealaatuista tutkimusta ja viestimme aktiivisesti toimialasta. Lisäksi ylläpidämme toimialan eettisiä säännöksiä, tuotamme suosituksia ja järjestämme koulutuksia toimialan kehittämiseksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääomasijoittajat ry
Suomalaiset startupit ennätystahdissa – rahoitusta jo yli 1,5 miljardia euroa tänä vuonna11.11.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Suomalaiset startupit ovat saaneet tänä vuonna rahoitusta ennätystahtiin. Pääomasijoittajat ry:n tuoreiden tilastojen mukaan vuoden alkupuoliskon aikana sijoituksia on tullut 400 miljoonaa euroa, ja loppuvuoden merkittävien kierrosten myötä kokonaissumman arvioidaan nousseen jo yli 1,5 miljardiin euroon. Kotimaiset sijoittajat ovat sijoittaneet historian toiseksi korkeimman summan, ja julkinen sektori on lisännyt panoksiaan. Rahastojen varainkeruu kuitenkin takkuilee.
Yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa – pääomasijoitustaustaiset yritykset kulkevat vastavirtaan30.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n tuore vaikuttavuustutkimus osoittaa, että pääomasijoittaminen on vahva moottori Suomen talouden uudistumiselle. Viimeisen vuoden aikana pääomasijoitustaustaiset yritykset loivat yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa, kun muu yksityinen sektori menetti 37 000 työpaikkaa. Vuosina 2014–2024 Suomen 500 suurimman yrityksen listalle nousseista 146 yrityksestä 29 prosenttia oli saanut pääomasijoituksen, mikä kertoo pääomasijoittamisen merkittävästä roolista suomalaisyritysten kasvun, tuottavuuden ja työllisyyden vauhdittajana.
Pääomasijoitusmarkkina piristyi vuonna 2024 – epävarma toimintaympäristö jarruttaa kehitystä28.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 jälkipuolisko toi piristystä suomalaiselle pääomasijoitusmarkkinalle. Irtautumisia nähtiin eniten sitten alkuvuoden 2022, ja rahastoihin kerättiin noin miljardin euron potti, selviää Pääomasijoittajat ry:n tuoreista tilastoista. Vaikka sijoituskohteiden määrä jäi historiallisen alhaiseksi, kasvuyrityksiin suunnatut sijoitukset nousivat ennätystasolle, mihin vaikutti poikkeuksellisen suuri yksittäinen sijoitus. Markkina osoittaa potentiaalia, mutta suunta kuluvalle vuodelle riippuu toimintaympäristön vakaudesta.
Suomen startup-sijoituksissa kasvua 56 % - muu Eurooppa laskussa8.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen startup-yritykset keräsivät vuonna 2024 yhteensä 1,4 miljardia euroa sijoituksia, mikä on 56 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, selviää Pääomasijoittajat ry:n tuoreista tilastoista. Kasvua vauhdittivat erityisesti loppuvuoden muutamat suuremmat rahoituskierrokset. Ilman ulkomaista pääomaa luvut olisivat huomattavasti vaisumpia, sillä kotimaiset sijoittajat eivät pysy suurissa rahoituskierroksissa mukana.
Onko Suomen listautumistahti pysyvästi jämähtänyt vai nousukiito vasta edessä?31.3.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Pääomasijoittajat ry:n tuoreen kyselyn mukaan seuraavan viiden vuoden aikana jopa 57 pääomasijoitustaustaisella yrityksellä on potentiaalia listautua pörssiin. Erityistä tänä vuonna on se, että listalle nousi 21 täysin uutta potentiaalista listautujaa. Samaan aikaan Suomen pörssilistautumisten määrä on ollut selvässä laskussa viime vuosiin verrattuna. Listautumismarkkina on edelleen haastava, mutta kiinnostus listautumisiin on kuitenkin kasvamassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

