KokoOma-hanke rakentaa lastensuojelun osallisuutta uudella tavalla Kanta-Hämeessä – mukana vahvasti myös kokemusasiantuntija
28.11.2025 13:21:39 EET | Oma Häme | Artikkeli
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella kehitetään uudenlaista toimintakulttuuria lastensuojeluun. Tavoitteena on juurruttaa arkeen käytäntöjä, joissa lastensuojelun ammattilaiset ja asiakkaat voivat oppia toisiltaan.

Syksyllä 2024 alkaneen KokoOma-hankkeen (Kokemus innovaatioiksi ja oppimiseksi Kanta-Hämeen lastensuojelussa -hanke) tavoitteena on tarjota lastensuojelun asiakkaille ja ammattilaisille monipuolista vertaisoppimistoimintaa ja luoda niistä pysyviä käytäntöjä sekä ammattilaisten että asiakkaiden tueksi. Hankkeen tarkoituksena on luoda toimintatapoja, jotka tukevat perhettä ja vanhemmuutta lastensuojelun eri vaiheissa, jotta perheen vuorovaikutussuhteet vahvistuvat.
Hankkeen tavoitteena on myös kehittää kokemusasiantuntijuutta uudella tavalla. Oma Hämeessä ei koskaan ole aikaisemmin työskennellyt kokemustaustaista työntekijää. Nyt hankkeen tiimiin kuuluu Jaana Litokorpi, joka tuo hankkeeseen lastensuojelun palveluiden läpikäyneen vanhemman näkökulman – ja on siten apuna muille vastaavassa tilanteessa oleville.
– Kokemustaustainen työntekijä ymmärtää, miltä lastensuojelun asiakkuus tuntuu. Jokaisella on omanlainen polkunsa, ja siihen voi liittyä monenlaista taakkaa ja häpeän tunnetta. Kokemusasiantuntija voi tuoda toivoa ja uskoa muutoksen mahdollisuuteen – ja auttaa purkamaan häpeän kulttuuria, Litokorpi kertoo.
Hankkeessa mietitäänkin mahdollisuuksia kokemusasiantuntijoiden tuen mahdollistamiseen myös tulevaisuudessa.
– Tavoitteena on, että lastensuojelun eri vaiheissa olisi kokemusasiantuntijan tukea tarjolla. Hankkeessa valmistelemme tätä, ja nyt Jaanan rooli on ollut jo merkittävä – hänet on otettu hyvin vastaan ja hänet on koettu läheiseksi, projektisuunnittelija Minna Väinölä jatkaa.
Ensimmäinen vuosi tuonut konkreettisia tuloksia
Hanketiimi kehittää lastensuojelun toimintatapoja yhdessä ammattilaisten kanssa kolmella eri osa-alueella. Näistä on jo ensimmäisen vuoden aikana saatu konkreettisia tuloksia.
Vertaisryhmätoiminta:
- Lastensuojelun asiakkaille tarjotaan vertaisryhmätoimintaa. Tavoitteena on, että ryhmien järjestämisestä tulee entistä mielekkäämpi osa lastensuojelun työntekijän työtä ja asiakkaat ymmärtävät toiminnan merkityksen.
- Tähän mennessä järjestetty mm. vanhemmille suunnattuja kynnyksettömiä vertaistilaisuuksia Juttutupien muodossa eri puolilla maakuntaa sekä Kesäcamp-leiri itsenäistyville nuorille. Vuoden 2026 alussa käynnistyvät Tähkä-ryhmät sijoitettujen lasten vanhemmille Forssassa ja Hämeenlinnassa.
- Lisäksi marraskuussa 2025 on aloitettu työntekijöiden koulutus vertaisryhmäohjaajiksi, jotta ryhmätoiminta vakiintuisi osaksi arkea.
Vertaisoppiminen:
- Lastensuojelun ammattilaiset saavat säännöllisesti ammatillisen vertaisoppimismahdollisuuden, ja näissä tuokioissa syntyneet ajatukset, oivallukset ja toimintasuositukset on tarkoitus jalkauttaa kaikkien lastensuojelun ammattilaisten työn tueksi.
- Ammattilaisille on tähän mennessä kehitetty vertaisoppimisen tilaisuuksia tai foorumeita. Niiden tavoitteena on luoda lastensuojeluun kannustava vertaisoppimisen toimintakulttuuri, jossa virheistä voidaan oppia ja ammattilaiset tukevat toisiaan työssään.
Kokemustoiminta:
- Hankkeessa kehitetään rakenteita kokemustaustaisten henkilöiden pysyvälle mukanaololle lastensuojelussa. Yksi kokeiluista on ollut Kokemuskonsultaatio, johon työntekijät voivat osallistua pop-up -tyyppisesti ja keskustella kokemustaustaisen työntekijän kanssa omasta asiakastyöstään – tai asiakkaan kanssa yhdessä. Kevään 2025 kokeilu oli niin suosittu, että sitä jatkettiin syksyllä. Myös kokemustaustaista tukityötä kehitetään lastensuojelun asiakkaan vanhemmalle.
Toimintatavat halutaan viedä syvemmälle rakenteisiin
KokoOma-hanke aloitettiin Kanta-Hämeessä, koska maakunnassa nähtiin tarpeellisena vahvistaa nimenomaan lastensuojelun asiakaslähtöisyyttä ja kehittää yhteisöllisiä toimintatapoja. Kanta-Hämeessä on pitkään ollut vertaisryhmätoimintaa, mutta käytännöt ovat vaihdelleet kunnittain, ja juurtuminen osaksi hyvinvointialueen toimintatapaa vaatii vielä lisätyötä.
Projektipäällikkö Tuukka Pajuniemen mukaan KokoOma-hankkeessa halutaankin viedä kehittämistyötä syvemmälle rakenteisiin.
– Monissa sote-hankkeissa hienot toimintamallit katoavat hankkeen päättyessä. Me taas keskitymme siihen, että toiminta juurtuu ammattilaisten työhön jo hankkeen aikana: siten voimme vaikuttaa toimintakulttuuriin pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi vertaistoimintaa eivät järjestä hankeihmiset, vaan toiminta pyritään saamaan lastensuojelun ammattilaisten arkeen.
Hanketta toteutetaan yhteistyönä. Kaikki kokeilut ja ideat syntyvät yhdessä ammattilaisten kanssa. Hankkeen myötä lastensuojeluun on jo syntynyt uudenlaista kokeilukulttuuria.
– Ammattilaisten osallistuminen on ollut huikeaa. Ilman heidän panostaan kehittämistä ei voisi tehdä, eikä tuloksia juurruttaa tulevaisuuteen. Kokeileva työote on parhaimmillaan vastalääke jäykille rakenteille. Se tuo inhimillisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä työhön, Pajuniemi sanoo.
Asiakkaille hanke näkyy vähitellen lisääntyvänä vertaistukena ja osallistumisen mahdollisuuksina, ammattilaisille taas työssä jaksamisen ja yhteisen oppimisen rakenteina.
KokoOma-hanke lyhyesti:
- KokoOma-hanke toteutetaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ja aiemmin sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen yhteistyönä. Hankkeen kesto on 1.9.2024–31.10.2026.
- Hanke on osa kansallista Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen ESR+ TL5.1 -hankeverkostoa ja Sosiaaliset innovaatiot -kokonaisuutta. Kokonaisuudessa on hankkeita parhaillaan käynnissä yli toistakymmentä, ja näitä yhdistää tavoite uudistaa lastensuojelun palvelujärjestelmä.
- Rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+), ja Oma Häme vastaa 20 prosentin omarahoitusosuudesta.
Seuraa hanketta Instagramissa: @kokoomahanke

Yhteyshenkilöt
Tuukka PajuniemiProjektipäällikkö, KokoOma-hanke
tuukka.pajuniemi@omahame.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Tietojärjestelmien tekniset erot eivät saa vaikuttaa hyvinvointialueiden rahoitukseen12.8.2026 17:00:28 EEST | Tiedote
Oma Häme korjaa parhaillaan diagnoositietoja, jotka eivät näy oikein rahoituksen pohjana toimivassa THL:n tietokannassa.
Diagnoositietojen laatua parannetaan – joidenkin pitkäaikaissairaiden potilastietoihin tulee teknisiä korjauksia12.8.2026 16:27:54 EEST | Tiedote
Korjaus ei vaikuta hoitosuhteeseen, eikä vaadi asiakkaalta toimenpiteitä.
Kesäloma takana – tuetaan yhdessä nuoria arkeen paluussa12.8.2026 10:34:16 EEST | Tiedote
Koulujen alku voi väsyttää nuorta tai nostaa esiin stressiä. Tukea on tarjolla.
Aluehallituksen syyskausi käynnistyi11.8.2026 11:52:25 EEST | Uutinen
Aluehallituksen syyskausi käynnistyi maanantaina 10. elokuuta Hausjärvellä. Kokouksen esityslistalla oli muun muassa hankintasuunnitelman täydentäminen sekä tietohallinnon toiminnan muutokset. Lisäksi aluehallitus sai ajankohtaiskatsauksen hyvinvointialueen taloustilanteesta. Aluehallitus hyväksyi täydennykset Oma Hämeen hankintasuunnitelmaan, johon lisättiin täsmennyksiä erityisesti uuden hankintalain muutosten edellyttämien kilpailutusten vuoksi. Lisäksi suunnitelmaa tarkennettiin ikäihmisten palveluiden hankintojen osalta, sillä palvelutarpeen kehitys ja palveluiden järjestämistavat ovat täsmentäneet tulevia hankintatarpeita. Hankintasuunnitelmaa täydennettiin edellisen kerran toukokuussa. Tuolloin joidenkin hankintojen ennakoitu arvo oli vielä selvityksessä. Nyt hyväksytyssä täydennyksessä myös nämä ennakoidut arvot on lisätty suunnitelmaan. Aluehallitus päättää jatkossakin erikseen niistä hankinnoista, joita se haluaa seurata tai käsitellä tarkemmin. IT-sovellustuen siirtäminen om
Järjestöille tarjolla tilannepäivitys vuoden 2027 valtionavustushausta11.8.2026 10:55:14 EEST | Uutinen
Valtio on päättänyt myöntää hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille 25 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2027–2030 alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Tämänhetkisen tiedon mukaan valtionavustushaku käynnistyy elo-syyskuussa 2026. Tarkemmat hakuohjeet ovat vielä valmistelussa eikä hyvinvointialueella ole vielä tarkempaa tietoa hakuohjeista. Tämänhetkisten tietojen perusteella hyvinvointialueet kokoavat järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja hakevat niiden pohjalta valtionavustusta alueensa tarpeisiin soveltuvaan toimintaan. Rahoituksen tavoitteena on tukea erityisesti järjestöjen kohtaavaa työtä. Oma Häme järjestää tiistaina 25. elokuuta klo 14-16 avoimen Teams-tilaisuuden, jossa kerrotaan vuoden 2027 valtionavustushaun ajankohtaisesta tilanteesta ja keskustellaan sen mahdollisista vaikutuksista hyvinvointialueen järjestöavustuksiin. Liity tilaisuuteen tästä linkistä Tilaisuuden aiheet: vuoden 2027 valtionavustushaun a
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme