Tuulivoima hienoisessa myötätuulessa, aurinkovoiman edessä pilviä
28.11.2025 15:43:51 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Hallitus linjasi tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisehtoja koskevista säännöistä. Jos rakennettava tuulivoima ei sijoitu maakuntakaavassa sille osoitetulle alueelle, hallitus esittää vähimmäisetäisyydeksi asutukseen vähintään 1,25 kilometriä.
Säännöstä voidaan poiketa, mikäli neljä viidesosaa asuinrakennuspaikkojen omistajista sen hyväksyy. Etäisyyssääntöä ei sovelleta jo tuulivoimakäyttöön rakennettuihin alueisiin. Kunnilla säilyy oikeus päättää tuulivoiman rakentamisesta alueelleen.
- On positiivista, että lausuntokierroksen palaute on huomioitu lain jatkovalmistelussa. Kuitenkin myös nyt linjattu etäisyyssääntö tulisi vaikeuttamaan olemassa olevien hankkeiden toteuttamista, toteaa Energiateollisuus ry;n asiantuntija Annina Alasaari. - Tuulivoiman etäisyys asutuksesta olisi perusteltua määrittää tapauskohtaisesti kuten muillakin energiahankkeilla.
Hallitus esittää myös merkittävää heikennystä aurinkovoiman rakentamiseen. Linjauksen mukaan yli 50 hehtaarin kokoisen aurinkovoimalan toteuttaminen edellyttäisi aina kaavoitusta. Hehtaarimäärä vastaa teholtaan karkeasti 50 megawatin voimalaa.
- Kaavoitusvaatimus tulee hidastamaan aurinkovoiman rakentamista ja johtaa samalla hankkeiden keskikoon kasvuun toisin kuin hallitus ehkä olettaa, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Marja Rankila. – Rakentamisesta tulee pidemmän kaavoitusprosessin takia kalliimpaa, eikä pienempiin hankkeisiin välttämättä kannata ryhtyä lisäkustannusten takia.
Yhteyshenkilöt
Annina AlasaariasiantuntijaEnergiantuotanto
Puh:050 574 8233Annina.alasaari@energia.fiMarja RankilaasiantuntijaEnergiantuotanto
Puh:+358408454373Marja.Rankila@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Ydinenergialain uudistus on merkittävä Suomen energiatulevaisuudelle12.3.2026 14:09:39 EET | Tiedote
Hallituksen esitys uudesta ydinenergialaista on annettu tänään eduskunnalle. Ydinenergialain kokonaisuudistus on tervetullut ja etenee oikeaan suuntaan.
Tammikuussa sähköä käytettiin ennätyksellisen paljon17.2.2026 08:46:00 EET | Tiedote
Tammikuussa Suomi käytti sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin: 9,6 terawattituntia. Kuukauden aikana rikottiin muitakin vanhoja ennätyksiä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n tuoreesta sähkötilastosta.
Energiatilastot 2025: Kaukolämmön päästöt putosivat kolmanneksella, sähkö lähes fossiilitonta ja Euroopan edullisinta21.1.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Sähkön ja lämmön vuositilastot osoittavat, että päästöt ovat edelleen vähentyneet ja sähkömarkkinat toimivat hyvin. Sähkön kulutus nousi edellisestä vuodesta, nousun kattoivat tuulivoima ja tuonti. Sähkön ja lämmön yhteistuotannolla on keskeinen rooli yhdentyvien energiamarkkinoiden tasaajana.
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, vaikutusmahdollisuuksia ja vuoropuhelua kaivataan lisää21.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Suomalaiset kokevat energiajärjestelmän toimivaksi, mutta osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia energia-asioihin kaivataan lisää. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n E2 Tutkimuksella teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä energia-alan sosiaalisesta kestävyydestä.
Energian vuositilastojen 2025 julkistus ke 21.1. klo 9-10.30 (teams)16.1.2026 12:05:26 EET | Kutsu
Tervetuloa mukaan sähkön ja lämmön vuositilastojen 2025 julkistukseen keskiviikkona 21.1. klo 9-10.30. Tilastot ov:at ennakkotilastoja, viimeiset desimaalit vahvistuvat vasta myöhemmin tämän vuoden kuluessa. Käymme läpi tuotantoluvut, kulutuksen, polttoainejakauman ja päästöt. Lisäksi Jukka Leskelä analysoi alkuvuoden tilannetta, jossa sekä tuotanto- että kulutusennätykset rikkoutuivat useampaankin kertaan. Teollisuuden investoinnit ovat nyt hyvässä vauhdissa, käymme läpi puhtaaseen energiaan perustuvien investointien näkymiä (esim. sähkökattilat, akut, datakeskukset, vety) ja sähköautojen kasvavaa osuutta liikenteessä. Tilaisuudessa on varattu aikaa kysymyksille. Ilmoittautuminen: jukka.relander@energia.fi Voit myös osallistua suoraan tästä linkistä: Liity kokoukseen nyt Linkkiä saa jakaa organisaation sisällä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme