Marjaana Mäkinen nimitetty Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi
Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Marjaana Mäkinen. Mäkinen siirtyy tehtävään Danske Bankin Sisä-Suomen yrityspankin johtajan roolista. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.12.2025.

Marjaana Mäkisellä on lähes 20 vuoden kokemus pankkialalta ja kokemusta myös toimialan ulkopuolelta. Ennen siirtymistään Danske Bankiin syyskuussa 2024, hän toimi partnerina taloushallinnon ja vastuullisuuden palveluihin keskittyvässä konsulttitalo Greenstep Oy:ssä. Sitä ennen hän työskenteli Nordeassa muun muassa tuotepäällikkönä varainhoidossa ja useissa rooleissa yritysasiakasliiketoiminnassa vuosina 2004–2022.
”Olen iloinen saadessani toivottaa Marjaanan tervetulleeksi Danske Bankin Suomen maajohtoryhmään. Olen varma, että hänen johdollaan vahvistamme entisestään yritysasiakasliiketoimintamme hyvää asemaa Suomessa ja edistämme koko pankin kasvustrategian toteuttamista tiiviissä yhteistyössä ja yhtenä tiiminä”, sanoo Danske Bankin Suomen maajohtaja Jens Wiklund.
Jens Wiklundin mukaan nimitys tukee vahvasti Danske Bankin kasvustrategian tavoitteita. Myös Mäkinen korostaa uuden roolinsa merkitystä ja mahdollisuuksia:
”Uuden tehtävän vaikuttavuus innostaa minua, ja samalla tiedostan siihen liittyvän merkittävän vastuun. Ympärilläni on osaava ja motivoitunut asiantuntijatiimi, jonka kanssa jatkamme yhdessä Danske Bankin kasvustrategian toteuttamista. Haluamme olla mutkaton ja asiantunteva pohjoismainen yrityspankki, joka tarjoaa laadukkaita palveluja sekä relevantteja neuvoja yritysten päätöksenteon ja kasvun tueksi”, sanoo Danske Bankin Suomen yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Marjaana Mäkinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat

Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Muistutuskutsu medialle: Kohti parempia aikoja – Danske Bank julkistaa talousennusteensa26.11.2025 09:55:05 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 3.12.2025 Nordic Outlook -raportin, joka tarjoaa kattavan katsauksen Suomen, Pohjoismaiden ja maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteisiin. Ennustekierros sisältää ensimmäistä kertaa talousennusteet myös vuodelle 2027.
Kutsu medialle: Kohti parempia aikoja – Danske Bank julkistaa talousennusteensa19.11.2025 14:20:34 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 3.12.2025 Nordic Outlook -raportin, joka tarjoaa kattavan katsauksen Suomen, Pohjoismaiden ja maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteisiin. Ennustekierros sisältää ensimmäistä kertaa talousennusteet myös vuodelle 2027.
Suomi kerää valtaosan Pohjoismaiden puolustusteknologiasektorin pääomarahoituksesta18.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin ja Dealroomin selvityksen mukaan Pohjoismaihin virtaa pääomasijoituksia puolustus- ja kaksikäyttöteknologiasektorin kasvuyrityksille. Suomi on lujittanut asemaansa Pohjolan pääomarahoitusveturina.
Neljännes suomalaisten osakesäästötileistä makaa tyhjänä11.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset avaavat osakesäästötilin yhä useammin, mutta moni jättää tilin tyhjäksi. Danske Bankin tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat osakesijoittamisen esteiksi rahan puutteen, saamattomuuden ja sijoittamisen vaikeuden. Automaattinen sijoittaminen osakesäästötilille voisi helpottaa monen suomalaisen sijoittamisen aloittamista.
Danske Bankilta täysin uusi tapa sijoittaa osakkeisiin28.10.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank tekee osakesäästämisestä helppoa tarjoamalla asiakkailleen ensimmäisenä pankkina Suomessa mahdollisuuden automaattiseen kuukausisäästämiseen osakesäästötilille. Säännöllinen osakesijoittaminen on nyt mahdollista pienelläkin summalla ja houkuttelevan pienillä kustannuksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme