Oulun yliopisto

Sylki on lupaava vaihtoehto nenänielunäytteelle lasten hengitystieinfektioiden diagnostiikassa

Jaa

Uuden tutkimuksen mukaan sylkemällä annettu näyte voi toimia luotettavana vaihtoehtona perinteiselle nenänielusta otettavalle tikkunäytteelle lasten hengitystieinfektioiden diagnostiikassa. Useimmille lapsille sylkinäytteen antaminen on nenänielunäytettä myös huomattavasti miellyttävämpää.

Tutkimuksessa näytteitä kerättiin nenänielusta tikulla, sylkemällä suppiloon sekä purskuttamalla suolavettä.
Tutkimuksessa näytteitä kerättiin nenänielusta tikulla, sylkemällä suppiloon sekä purskuttamalla suolavettä. Kuva vapaasti käytettävissä lähde mainiten, kun uutisoi tiedotteesta. Kuva: Lindholm V, Journal of the Pediatric Infectious Diseases Society, 2025.

Hengitystieinfektioita tutkitaan yleensä nenänielunäytteillä, jotka tulivat monille tutuiksi koronaviruspandemian aikana. Menetelmä on kuitenkin erityisesti lapsille epämukava. Oulun yliopistollisen sairaalan lasten päivystyksessä tehdyn tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sylkinäytteet voisivat korvata nenänielunäytteet monissa tilanteissa. 

Tutkimuksessa kerättiin hengitystieinfektion tai kuumeen vuoksi päivystykseen hakeutuneilta lapsilta yhteensä 850 sylki- ja nenänielunäytettä. Aiemmat vastaavan kokoiset sylkinäytetutkimukset lapsilla ovat kohdistuneet pääasiassa koronavirukseen. 

”Hengitystieinfektioissa pyritään tunnistamaan erityisesti sellaiset virukset ja bakteerit, joihin on olemassa täsmähoito. Näitä ovat esimerkiksi mykoplasma, hinkuyskä ja influenssa”, kertoo väitöskirjatutkija ja lastenlääkäri Ville Lindholm Oulun yliopistosta. 

Tutkimuksen uusi löydös oli, että mykoplasmabakteeri löytyi syljestä erittäin hyvin. Influenssavirusta havaittiin aineistossa vain vähän, mutta aiempien aikuistutkimusten perusteella myös se on todennäköisesti todettavissa sylkinäytteestä luotettavasti. 

Sylkinäytteiden käyttöä puoltaa myös lasten kokemus: tutkimukseen osallistuneista 300 lapsesta vain kolme olisi valinnut mieluummin nenänielunäytteen. 

”Haasteena on kuitenkin se, että aivan pieniltä lapsilta sylkinäytteen antaminen ei vielä onnistu, ja riittävän sylkimäärän kerääminen voi olla infektion väsyttämälle lapselle vaikeaa”, Lindholm huomauttaa. 

Tutkimus julkaistiin Journal of the Pediatric Infectious Diseases Society -lehdessä marraskuussa: Ville Lindholm, Suvi Mattila, Kimmo Halt, Niko Paalanne, Tytti Pokka, Vesa Mäki-Koivisto, Laura E Savolainen, Minna Honkila, Terhi Ruuska-Loewald, Detection of Respiratory Pathogens in Saliva and Mouthwash Samples in Children, Journal of the Pediatric Infectious Diseases Society, 2025. 


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väitöskirjatutkija, LL Ville Lindholm, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala, ville.a.lindholm@oulu.fi

Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Tutkimuksessa näytteitä kerättiin nenänielusta tikulla, sylkemällä suppiloon sekä purskuttamalla suolavettä.
Tutkimuksessa näytteitä kerättiin nenänielusta tikulla, sylkemällä suppiloon sekä purskuttamalla suolavettä.
Kuva vapaasti käytettävissä lähde mainiten, kun uutisoi tiedotteesta. Kuva: Lindholm V, Journal of the Pediatric Infectious Diseases Society, 2025.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

6G-testikeskuksen yritysasiakkaat tekevät monipuolisesti tuotteita puolustusteollisuuteen3.12.2025 07:07:00 EET | Tiedote

Oulun yliopiston 6G-testikeskus on ollut toiminnassa noin vuoden ja lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle, kuten tällaisessa maailmantilanteessa ja puolustusteollisuuteen kaksoiskäyttötuotteita tarjoavia yrityksiä markkinoille auttaessa pitääkin. Neljä kumppaniyritystä eli Scaleout, Wayren, Microamp ja Winse Power ovat kaikki olleet mukana testeissä DIANA Challenge -prosessin kautta. Suorana asiakkaana on ollut Tambest. Nämä viisi voidaan nyt tuoda julkisuuteen. Seuraavan vuoden asiakasyritysten valinta on jo käynnissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye