Näin syntyy Hurstinavun perinteinen joulujuhla
Helsingin Messukeskuksessa vietetään myös tulevana jouluna lämminhenkistä juhlaa, joka kokoaa yhteen yksinäiset ja vähävaraiset. Hurstinavun perinteinen joulujuhla syntyy monien lahjoittajien, satojen vapaaehtoisten ja Messukeskuksen kattavan kumppaniverkoston yhteistyönä.

Valmistelut alkavat jo viikkoja ennen jouluaattoa. Hurstit suunnittelevat ohjelman, kokoavat vapaaehtoiset ja ottavat yhteyttä lahjoittajiin – sillä Hurstinapu toimii täysin lahjoitusten varassa. Samalla Messukeskus suunnittelee tapahtuman toteutusta: 2000 juhlavieraalle suunnitellaan ja varustetaan lämmin ja turvallinen juhlatila, jossa on paikat ruokailulle, ohjelmalle, esiintyjille ja suurkeittiölle. Tapahtumalle haetaan myös luvat, työstetään opasteet ja pestataan suurtapahtuman edellyttämät vahtimestarit ja muu henkilöstö siivoojia, sähköasentajia ja ensiapuryhmää myöten.
Aatonaattona juhla alkaa näkyä Messukeskuksen halleissa: pöydät ja tuolit otetaan esiin, tila somistetaan, keittiö viritetään valmiiksi ja lahjakassit pakataan. Aattopäivänä kuusen kynttilät syttyvät ja ovet avautuvat – juhla voi alkaa. Kaksi hallia täyttyy yhteisöllisyydestä, musiikista ja joulun lämmöstä. Lähtiessään vieraat saavat mukaansa ruokaa ja tarvikkeita, jotka tuovat iloa vielä pyhien jälkeenkin.
Jokaisessa juhlassa vierailee myös tunnettu artisti, ja tänä jouluna lavalle nousee Hanna Pakarinen ja yllätysesiintyjä.
Kolmen sukupolven elämäntyö palkittiin
Hurstien työ toimeentulonsa kanssa kamppailevien hyväksi jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa. Viime keväänä tämä ainutlaatuinen työ sai tunnustusta, kun Hurstit palkittiin tapahtuma-alan ammattilaisten Evento Awards -gaalassa kahdella tunnustuksella.
Hurstinavun perinteinen joulujuhla valittiin vuoden parhaaksi hyväntekeväisyystapahtumaksi, ja lisäksi Hurstinavulle myönnettiin erikoispalkinto elämäntyöstä.
Kumppanuuden ja yhdessä tekemisen voimaa
Hurstien ja Messukeskuksen yhteistyö on jatkunut vuodesta 2015, ja mukana ovat vuodesta toiseen tutut kumppanit kuten Niemi, SOL, Securitas, SVV ja SPR.
”Olemme auttamisen ammattilaisia, mutta suurtapahtuman järjestämiseen tarvitsemme tukea. Messukeskus ja sen kumppanit luovat puitteet, joissa jokainen vieraamme tuntee olevansa arvostettu,” kertoo Hurstinavun toiminnanjohtaja Sini Hursti.
Hurstiavun toiminta rahoitetaan täysin lahjoitusvaroin, joten kaikki apu, niin suuret kuin pienetkin lahjoitukset, ovat tervetulleita! Ohjeet löytyvät täältä: https://hurstinapu.fi/lahjoitukset/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hurstinapu ry, toiminnanjohtaja Sini Hursti, 045 630 8548, sini.hursti@hurstinapu.fi
Helsingin Messukeskus, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sijoittaja 2025 kokosi kotimaisen sijoittamisen huippunimet ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen28.11.2025 09:42:02 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Sijoittaja 2025 päättyi tänään ja keräsi yhteen lähes kolme tuhatta sijoittamisesta kiinnostunutta. Tapahtuma tarjosi ajankohtaisia näkökulmia sijoittamiseen alan huippunimiltä, herätti syvällisiä keskusteluja talouden ja henkilökohtaisen varallisuuden tulevaisuudesta – ja teki näkyväksi uuden sijoittajasukupolven, joka astui rohkeasti mukaan keskusteluun.
Joulu on elämysten juhla – Lapsimessujen kyselyn mukaan suomalaiset valitsevat tänä vuonna laadukkaita, merkityksellisiä lahjoja ja joulubudjetti asettuu 300–500 euroon.27.11.2025 13:02:31 EET | Tiedote
Lapsimessujen tuore joulukysely osoittaa, että suomalaisperheet panostavat tänä vuonna ilon tuomiseen ja harkittuihin valintoihin. Joulun “kultainen keskitie” on 300–500 euron budjetti, joka kertoo tasapainoisesta ja suunnitelmallisesta juhlanvietosta. Lahjoissa korostuvat herkut, kirjat ja lahjakortit – joulun tämän vuoden selkeät hitit. Kyselyn mukaan joulu nähdään myös yhä vahvemmin elämysten ja merkityksellisten lahjojen juhlana, jossa perheet valitsevat laadukkaita, yhdessä koettavia hetkiä tavaran rinnalle.
Uusi kansainvälinen sähköalan tapahtuma kokoaa keväällä alan yritykset ja ammattilaiset Helsinkiin27.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa 15.–17.4.2026 ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen Sähkö–Electricity 26 -ammattitapahtuma sähköistää toimialan messu- ja näyttelytoiminnan Pohjois-Euroopassa. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo yli 230 näytteilleasettajaa ja messuhallien 6 ja 7 viimeisiä neliömetrejä viedään.
Studia rikkoi ennätyksensä – tapahtuma kasvatti kävijämääräänsä 25 %26.11.2025 18:26:05 EET | Tiedote
Messukeskuksen yläkerran hallit täyttyivät 25.-26.11. urahaaveista, tulevaisuuden pohdinnoista ja innostuneista kohtaamisista, kun Studia-messujen 150 näytteilleasettajaa esitteli koulutus- ja uravaihtoehtojaan. Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma keräsi Helsingin Messukeskukseen kahden päivän aikana yhteensä 19 089 kävijää, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Otaniemen lukion opiskelijakunnalle Lukiolaisstipendi hyvinvoinnin edistämisestä26.11.2025 18:08:29 EET | Tiedote
Suomen Lukiolaissäätiö, Suomen Lukiolaisten Liitto ja Nyyti ry myönsivät 1 000 euron arvoisen lukiolaisstipendin tänä vuonna Otaniemen lukiolle ja sen opiskelijakunnalle. Vuonna 2025 stipendin myöntöperusteiden keskiössä oli erityistä hyvinvointi, mielenterveys ja yhteisöllisyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme