Tutkimus paljastaa joululahjojen palautusrumban todelliset syyt
19.12.2025 08:00:00 EET | Power Finland Oy | Tiedote
Powerin tuoreen joulututkimuksen mukaan valtaosa lahjapalautuksista johtuu väärästä mallista, tuplalahjasta tai siitä, ettei lahja vastannut saajan tarpeita. Laatuongelmat ovat palautusten syynä vain harvoin. Tutkimukseen vastasi 300 suomalaista kuluttajaa marraskuussa 2025.

Joulun jälkeen moni vaihtaa lahjan toiseen, mutta syy ei ole yleensä laatu. Powerin tutkimus osoittaa, että suurin osa palautuksista johtuu väärästä tuotteesta, väärästä mallista tai siitä, että sama lahja on saatu kahteen kertaan. Siksi sujuva lahjanvaihto ja asiantunteva apu ovat ratkaisevassa roolissa heti pyhien jälkeen.
Crowstin marraskuussa toteuttama tutkimus kertoo, että oikean tuotteen löytäminen on monelle vasta joulun jälkeen ajankohtaista.
– “Panostamme lahjanvaihdon helppouteen. Lahjanostajalle tuo mielenrauhaa se, että meillä on Powerilla markkinoiden kattavin palautusoikeus – 60 päivää – tuotteen ostamisesta tai vastaanottamisesta. Kunhan tuote on samassa kunnossa kuin ostohetkellä, niin asiantuntijan avulla väärä tuote vaihtuu nopeasti oikeaan: malliin, kokoon tai ominaisuuksiin, jotka vastaavat saajan tarpeita. Tavoitteemme on, että jokainen lahja pääsee käyttöön”, sanoo POWER Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto.
Faktat lyhyesti
- Yleisimmät palautussyyt: väärä tuote, väärä malli ja tuplalahjat.
- Laatuongelmat ovat harvinainen palautuksen peruste.
- Power tarjoaa 60 päivän palautusajan ja helpon lahjanvaihdon.
- Asiantuntijat auttavat löytämään oikean tuotteen nopeasti.
- Tutkimukseen vastasi 300 suomalaista kuluttajaa marraskuussa 2025.
- Toteutus: Crowst yhteistyössä Power Finlandin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha-Mikko SaviluotoToimitusjohtajaPower Finland Oy
Puh:03050305etunimi.sukunimi@power.fiPower Finland Oy
Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa sekä Ruotsissa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on lähes 1,5 miljardia euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä aina sama hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on yli 40 Power-myymälää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy
POWERin kampanja käynnistyi ennätysvauhdilla – aloituspäivä kolminkertaisti myynnin31.7.2026 09:12:20 EEST | Tiedote
POWER käynnisti torstaina 30.7. 10 vuotisjuhlavuotensa kunniaksi historiansa suurimman kampanjan, ja kampanjan avauspäivä lähes kolminkertaisti yrityksen myynnin viime vuoden vastaavaan päivään verrattuna.
POWER jatkaa kasvuaan – Ylivieska ja Kajaani siirtyvät POWER-ketjuun15.7.2026 10:11:57 EEST | Tiedote
POWER jatkaa kasvuaan Suomessa: Ylivieskan ja Kajaanin Gigantti-myymälät siirtyvät POWER-ketjuun 20. heinäkuuta 2026. Molemmat myymälät omistava perheyritys Kertun Kone on toiminut alueilla vuosikymmeniä, ja siirto on jo kymmenes ja yhdestoista kauppiasmyymälä, joka vaihtaa Gigantista POWERiin tänä keväänä.
POWER jatkaa vahvaa kasvuaan – Tammisaari ja Loimaa siirtyvät POWER-ketjuun kesäkuussa2.6.2026 10:50:16 EEST | Tiedote
Tammisaari ja Loimaa liittyvät POWER-ketjuun kesäkuussa 2026. Molemmilla myymälöillä on yli 20 vuoden historia alueillaan – nyt sama henkilöstö ja sama omistaja jatkavat, uudella nimellä. Viralliset avajaiset järjestetään myöhemmin kesäkuussa.
POWER laajentaa verkostoaan Pohjois-Savoon – Iisalmen Gigantti siirtyy POWER-ketjuun 1.5.202628.4.2026 16:18:52 EEST | Tiedote
POWER laajentaa verkostoaan Iisalmessa, kun Gigantti-myymälä siirtyy POWER-brändin alle 1.5.2026. Kauppiasvetoinen liike jatkaa toimintaansa entisellä paikallaan, ja asiakkaille muutos näkyy erityisesti uudistuneena ilmeenä sekä aiempaa laajempana tuotevalikoimana.
POWER vahvistaa asemaansa – kuusi myymälää liittyy ketjuun4.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote
POWER vahvistaa asemaansa Suomessa, kun yrittäjä Mikko Nguyenin omistamat kuusi Gigantin myymälää siirtyvät osaksi POWER-verkostoa. Myymälät sijaitsevat Järvenpäässä, Kotkassa, Salossa, Klaukkalassa, Porvoossa ja Lohjalla. Tämän myötä myymälät jatkavat huhtikuun alusta alkaen POWER kauppiasmyymälöinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme