Väitöstutkimus: Kokoverivalmiste lupaava vaihtoehto verenvuotopotilaiden ensihoidossa
Sanna Susilan väitöskirjatutkimus osoittaa, että kokoverivalmiste voi olla tehokas vaihtoehto vakavasti vuotavien potilaiden sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa.

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston, HUSin ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa, ja se on osa laajempaa kokoverivalmisteen käyttöä ensihoidossa tutkivaa kokonaisuutta. Tutkimukseen rekrytoitiin vapaaehtoisia verenluovuttajia.
Kokoverivalmiste tarpeen erityisesti sairaalan ulkopuolella
Verenluovuttajan verta ei yleensä anneta potilaalle kokonaisena, vaan siitä erotellaan tuotantoprosessissa veren osat: punasolut, trombosyytit eli verihiutaleet ja plasma. Potilas saa verensiirrossa sitä veren osaa, jota hän kulloinkin tarvitsee, ja hoito on näin myös lähtökohtaisesti turvallisempaa.
Kokoverivalmisteessa verta ei ole eroteltu osiin, vaan kaikki veren osat ovat mukana yhdessä pussissa. Kokoverivalmisteen käyttö on pitkään ollut vähäistä, mutta viime vuosina se on noussut uudelleen esiin erityisesti sairaalan ulkopuolella tapahtuvassa ensihoidossa, jossa nopeus ja helppo logistiikka ovat tärkeitä.
Sairaalassa potilaalle voidaan yleensä antaa kaikkia eri verivalmisteita, mutta sairaalan ulkopuolella ensihoitoyksiköissä yleensä vain punasoluja ja kuivaplasmaa.
"Tutkimamme kokoverivalmisteet sisältävät myös veren hyytymisen kannalta tärkeät trombosyytit, jotka voivat olla todella tärkeitä potilaalle kriittisessä tilanteessa", väitöskirjatutkija Sanna Susila kertoo.
Kokoverivalmisteen säilyvyydestä lupaavia tuloksia
Tutkimus osoitti, että kokoverivalmiste säilyy ennakko-odotuksia paremmin. Sitä voidaan säilyttää huoneenlämmössä jopa viisi päivää ilman hyytymisominaisuuksien heikentymistä tai bakteerikasvua. Tulokset kannustavat jatkamaan tutkimuksia kokoverivalmisteen pidemmästä huoneenlämpöisestä säilytyksestä. Tämä voisi helpottaa käyttöä esimerkiksi poikkeusoloissa, joissa kylmäsäilytysolosuhteet ovat yleensä huonot.
"Trombosyyttien osalta tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten ne säilyvät käyttökelpoisina eri olosuhteissa, ja kuinka pitkään kokoverivalmistetta voidaan turvallisesti käyttää", Susila toteaa.
Sanna Susilan väitöskirja tarkistetaan Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa (Päärakennus, luentosali Karolina Eskelin) 5.12. klo 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa on Agneta Wikman Karoliinisesta Instituutista.
Linkki tapahtumaan: https://video.helsinki.fi/unitube/live-stream.html?room=l54
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu vastaa koko Suomen verivalmistehuollosta ja sitä tukevista laboratoriopalveluista. Keräämme verta vapaaehtoisilta luovuttajilta potilaiden tarpeita vastaavasti. Teemme terveydenhuollolle myös esimerkiksi kantasolujen ja elinten siirtoja tukevia palveluita sekä uusissa soluterapiahoidoissa käytettäviä valmisteita. Toimimme alamme tutkimuslaitoksena. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Väitöstutkimus: Verenluovutus on hyvä tapa auttaa ja tukea tutkimusta6.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
YTM Vera Raivolan 7.11. tarkastettavassa sosiologian väitöstutkimuksessa kartoitettiin luovuttajien ajatuksia verenluovutuksesta ja osallistumista biopankkitutkimukseen. Suurin osa luovuttajista kokee verenluovutuksen konkreettisena ja hyvänä tapana auttaa potilaita. He ovat myös valmiita antamaan näytteen biopankkitutkimukseen, kun se tapahtuu verenluovutuksen yhteydessä.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja verihuoltoketjun ja kudosten luovutuksen tutkimukseen5.11.2025 08:30:18 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia apurahoja tutkimuksiin, jotka keskittyvät verihuoltoketjun vahvistamiseen sekä veren, solujen ja elinten luovuttamisen monitieteelliseen tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 170 000 euroa viidelle tutkimusprojektille.
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Jo yli 500 työpaikalla saa luovuttaa verta työajalla25.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi työyhteisö osallistuu potilaiden auttamiseen sallimalla verenluovutuksen työajalla. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on nyt käytössä jo yli 500 työpaikalla eri puolilla Suomea.
Kimmo Ståhlberg odottaa kantasolusiirtoa – Joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa18.9.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Joka vuosi sadat potilaat Suomessa tarvitsevat kantasolusiirtoa esimerkiksi leukemian tai muiden vakavien verisairauksien hoidossa. Kantasolusiirto voi olla potilaan ainoa mahdollisuus parantua. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämään Kantasolurekisteriin kuuluu joukko vapaaehtoisia, joiden joukosta etsitään sopivaa luovuttajaa vakavasti sairaille potilaille. Rekisteriin tarvitaan lisää jäseniä, sillä tällä hetkellä joka viidennelle potilaalle ei löydy sopivaa luovuttajaa. Yksi heistä on Kimmo Ståhlberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme