Ulkomaanmatka voi estää verenluovutuksen väliaikaisesti – tarkista rajoitukset ajoissa
29.6.2026 08:11:33 EEST | SPR Veripalvelu | Tiedote
Verenluovuttajia tarvitaan ympäri vuoden, myös kesällä, jolloin monen arki rytmittyy lomien mukaan. Ulkomaanmatka voi kuitenkin estää verenluovutuksen jopa kuukaudeksi Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden vuoksi.

Länsi-Niilin viruksen epidemiakausi on alkamassa osassa Eurooppaa. Matkustaminen viruksen epidemia-alueilla 29.6.–30.11. aiheuttaa 28 vuorokauden verenluovutusesteen. Länsi-Niilin virus leviää hyttysten välityksellä ja sitä esiintyy erityisesti Etelä- ja Kaakkois-Euroopassa, kuten Italiassa, Kreikassa ja Balkanin alueella kesä- ja syyskaudella.
Suurin osa tartunnoista on oireettomia tai lieviä, mutta pahimmillaan virus voi aiheuttaa vakavan aivokuumeen. Rajoituksilla varmistetaan, ettei mahdollinen oireeton virustartunta siirry veren välityksellä potilaaseen.
Luovuta verta mahdollisuuksien mukaan jo ennen matkaa
"Kesällä moni matkustaa ulkomaille, mikä voi vaikuttaa tilapäisesti mahdollisuuteen luovuttaa verta. Kannustammekin tarkistamaan matkustusrajoitukset verkkosivuiltamme ja mahdollisuuksien mukaan luovuttamaan ennen matkaa”, kertoo Veripalvelun lääketieteellisten palvelujen vastaava lääkäri Tuulia Palukka.
Milloin voin luovuttaa matkan jälkeen?
Veripalvelun verkkosivuilta voi tarkistaa, milloin ulkomaanmatkan jälkeen voi luovuttaa. Kirjoita UKK-hakukenttään maan nimi, johon olet matkustamassa ja tarkista maakohtainen tilanne rajoitusten osalta. Epidemiatilanne vaihtelee vuosittain ja seuraamme sitä tiiviisti, minkä vuoksi rajoituksiin saattaa tulla muutoksia nopeastikin. Lähimmän ajan ja paikan voi varata: www.veripalvelu.fi/ajanvaraus
Matkustusrajoitukset eivät vaikuta plasmanluovutukseen. Plasmaa voi luovuttaa Veripalvelun Vantaan toimipisteessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiTuulia PalukkaVerenluovutuksen lääketieteelliset palvelut
Puh:+358444344539tuulia.palukka@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu vastaa koko Suomen verivalmistehuollosta ja sitä tukevista laboratoriopalveluista. Keräämme verta vapaaehtoisilta luovuttajilta potilaiden tarpeita vastaavasti. Teemme terveydenhuollolle myös esimerkiksi kantasolujen ja elinten siirtoja tukevia palveluita sekä uusissa soluterapiahoidoissa käytettäviä valmisteita. Toimimme alamme tutkimuslaitoksena. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Suomen verihuolto perustuu vapaaehtoisiin luovuttajiin - Maailman verenluovuttajien päivää vietetään 14.6.11.6.2026 09:03:19 EEST | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivänä 14.6. kiitetään vapaaehtoisia verenluovuttajia heidän korvaamattomasta roolistaan potilaiden hoidossa. Suomen huoltovarmuus ei synny vain varastoista ja järjestelmistä, vaan ihmisistä, jotka auttavat toisiaan.
Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea27.4.2026 08:15:38 EEST | Tiedote
Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.
Yhä useampi voi luovuttaa verta – rajoitus Britanniassa asuneilta poistuu ja ensiluovuttajien yläikäraja nousee30.3.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Suomessa poistuu 30.3.2026 alkaen pysyvä verenluovutuskielto henkilöiltä, jotka ovat asuneet Britanniassa vuosina 1980–1996. Samana päivänä ensiluovuttajan ikäraja nousee 65 vuoteen. Muutosten myötä verenluovutus on mahdollista yhä useammalle.
Kuopiorock haastaa rokkikansan luovuttamaan verta – tavoitteena 1000 luovuttajaa ja Suomen suurin Luovuttajaryhmä20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopiorock käynnistää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa koko Suomen kattavan verenluovutushaasteen. Tavoitteena on saada vähintään 1000 rokkifania luovuttamaan verta ja kasvattaa Kuopiorockin luovuttajaryhmästä Suomen suurin verenluovuttajien Luovuttajaryhmä.
Veripalvelun tutkimusapurahaston haku vuodelle 2026 auki16.3.2026 08:12:53 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2026 apurahojen haku tutkijoille on avautunut. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika on 16.3.-12.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme