Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Hallitus syventää työttömyyskriisiä sote-leikkauksillaan

Jaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallitus syventää työttömyyskriisiä ja heikentää julkista terveydenhuoltoa sote-leikkauksillaan. Tämä nähdään nyt Lapin hyvinvointialueella, joka joutuu irtisanomaan 365 työntekijää.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela

– Suomessa on Orpon hallituksen aikana enemmän työttömiä kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Työttömyyskriisin yksi syy on oikeistohallituksen sote-sektorille kohdistamat leikkaukset, joilla julkista terveydenhuoltoa heikennetään ideologisista syistä, Koskela sanoo.

Työttömyysaste nousi lokakuussa 10,3 prosenttiin. Vielä oikeistohallituksen aloittaessa kesäkuussa 2023 työttömiä oli vain 7,1 prosenttia. Työttömyys on kasvanut ekonomistien mukaan huolestuttavalla vauhdilla. Asiantuntija-arvioiden mukaan yhtenä syynä ovat juuri oikeistohallituksen sote-sektorille kohdistamat merkittävät rahoitusleikkaukset.

– Hallitus on pakottanut hyvinvointialueet sopeuttamaan tarpeettoman nopeasti. Hätäiset leikkaukset johtavat nyt hoitohenkilöstön irtisanomiseen ja hoitojonojen pidentymiseen, vaikka suunnan pitäisi olla toinen. Suomalaisten hoidontarve on päinvastoin kasvussa, Koskela sanoo.

Lapin hyvinvointialueen yt-neuvotteluiden tuloksena Lapha irtisanoo 262 hoitohenkilöstön työntekijää eli esimerkiksi hoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja terapeutteja. Lisäksi irtisanotaan 103 tukipalveluiden työntekijää eli esimerkiksi laitoshuoltajia ja osastosihteereitä. Kaikilla Suomen hyvinvointialueilla yt-neuvottelut uhkaavat yhteensä jopa tuhansia työpaikkoja.

– Oikeistohallituksen osaamaton työllisyydenhoito koituu nyt juuri ennen joulua monen hoitajan, laitoshuoltajan ja muun korvaamattoman työntekijän kohtaloksi. Työtaakka töihin jäävillä kasvaa entisestään. Tämä olisi voitu välttää, jos sopeuttamiseen olisi heti annettu enemmän aikaa, Koskela sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Veronika Honkasalo: Hallitus runnoo läpi tarkoitushakuisesti hutaistun esityksen susien perusteettomaksi tappamiseksi28.11.2025 13:18:10 EET | Tiedote

Hallituksen esitys susien ympärivuotisen rauhoituksen poistamiseksi ja “kannanhoidollisen” metsästyksen mahdollistamiseksi on saapunut maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn. Valiokunnan jäsen Veronika Honkasalo pitää esityksen valmistelua räikeän puutteellisena ja tähänastista valiokuntakäsittelyä tarkoitushakuisesti kiirehdittynä.

Vasemmistoliitto satsaa vaihtoehtobudjetissaan hyvinvointiin ja koulutukseen sekä takaa kaikille oikeuden työhön25.11.2025 09:56:25 EET | Tiedote

Vasemmistoliitto julkaisi vaihtoehtobudjettinsa Hyvinvointivaltion jälleenrakennus tiistaiaamuna. Vaihtoehtobudjetissaan vasemmistoliitto lisää työmahdollisuuksia ja kotimaista kysyntää, luo kasvua sekä vähentää valtion velkaantumista. Vasemmistoliitto myös ottaisi käyttöön miljonääriveron sekä peruisi Orpon ja Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset. Velkaa vasemmistoliitto ottaa budjetissaan vähemmän kuin Orpon ja Purran hallitus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye