Tuore hankeraportti edesauttaa rakennuslain valtakunnallisesti yhdenmukaista soveltamista (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vetämä, ympäristöministeriön rahoittama pilottihanke tuki kuntien rakennusvalvontoja uuden rakentamislain toimeenpanossa vuoden 2025 aikana. Hankkeen loppuraportti ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” esittelee Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueen kuntien kanssa tehdyn yhteistyön tuloksia ja johtopäätöksiä sekä nostaa esiin vielä avoimeksi jääneitä teemoja.

Kuvituskuva: Raportin kansilehti.
Kuvituskuva: Raportin kansilehti.

Rakentamislain toimeenpanon tukeminen EPOELY:n toimialueella -hankkeessa koottiin pohjatietoa viranomaistoiminnalle ja yhtenäisille rakennuslupakäytännöille 40 kunnan pilottialueelle, mutta myös valtakunnallisesti. Tavoitteena oli varmistaa rakentamislain yhdenmukainen soveltaminen koko maassa.  Pääpaino oli uusien rakennusjärjestysten sisältöjen linjaamisessa ja lupakynnysten periaatteiden selvittämisessä. Raportin sisältö on laadittu tukemaan koko rakentamisen toimialaa ja se toimii keskustelun käynnistäjänä siirryttäessä kohti osaavaa, palvelevaa ja valtakunnallisesti yhdenmukaista rakennusvalvontaa.

Pilottialueen pohjalta valtakunnallisesti jaettavaksi tiedoksi

Raportin sisältö on laadittu vuoden 2025 johtavien asiantuntijoiden juridisten valmennusten pohjalta. Valmentajana toimi mm. varatuomari Lauri Jääskeläinen koko projektin ajan. Raportti on tarkoitettu alustavaksi lähtökohdaksi rakennusvalvonnoille ja tukemaan viranomaistyötä vuosina 2025–2026.

Projektin tärkein anti oli avoin keskustelu ja verkostoituminen. Palautteen perusteella erityisesti pienryhmämalli aktivoi kuntien välistä yhteistyötä, parhaiden käytäntöjen jakamista ja uusien tulkintojen oppimista Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella sekä myös valtakunnallisestikin.

Nykyisen rakennusvalvontatoimen kehitys ja rakennusjärjestysten uusiminen jatkuvat aktiivisesti lähivuosina.  Rakentamislaissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle merkityt tehtävät siirtyvät vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavaan Lupa- ja valvontavirastoon. Lupa- ja valvontaviraston lakisääteinen tehtävä on edistää rakennustoimen järjestämistä kunnissa.

Raportti on julkaistu verkossa: Rakentamislaki 2025 - Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille (doria.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ylitarkastaja Mervi Abell, puh. 050 351 3102, mervi.abell(A)ely-keskus.fi

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Rapport erbjuder verktyg för att beakta landskapsvärden i planläggningen2.12.2025 15:17:28 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten och miljöministeriet informerar: Regionutvecklingen och produktionen av förnybar energi förändrar landskapen. Än så länge är det svårt att avgöra hurdana förändringar landskapen tål utan att förlora sina centrala värden. En färsk utredning har granskat hur landskapet beaktas i planläggningsprojekt. Rapporten erbjuder praktiska verktyg och checklistor som gör hanteringen av landskapsvärden mångsidigare.

Raportti tarjoaa työkaluja maisema-arvojen huomiointiin kaavoituksessa2.12.2025 15:17:28 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja ympäristöministeriö tiedottavat: Alueiden kehittäminen ja uusiutuvan energian tuotanto muuttavat maisemia. Toistaiseksi on hankala osoittaa, millaisia muutoksia maisemat sietävät menettämättä keskeisiä arvojaan. Tuore selvitys on käynyt läpi, miten maisema huomioidaan kaavoitushankkeissa. Raportti tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja ja tarkastuslistoja, jotka monipuolistavat maisema-arvojen käsittelyä.

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för Laine Offshore Wind Oy:s (co. OX2) Laine havsbaserade vindkraftsprojekt (Finlands ekonomiska zon, Österbotten och Mellersta Österbotten)28.11.2025 12:01:00 EET | Pressmeddelande

Laine Offshore Wind Oy planerar ett havsbaserat vindkraftsprojekt med högst 150 vindkraftverk i Bottenviken i Finlands ekonomiska zon. På basis av samrådsresponsen betonas projektets omfattning och mycket mångfacetterade konsekvenser både till havs och på land.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye