
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Kuljetinlinjalla työskennelleelle työntekijälle sattui huhtikuussa 2023 sormivamman aiheuttanut tapaturma. Työntekijä oli nostanut käsin sanomalehtinippua linjalta, jolloin hänen kädessään ollut hanska ja sen jälkeen sormi oli imeytynyt linjalla olevien moottoroitujen rullien väliin.
Syytteessä olleet toimitusjohtaja ja tuotantopäällikkö vetosivat käräjillä muun muassa siihen, että yhtiössä oli järjestetty esihenkilöiden työturvallisuusvastuut ja tehty vaarojen arvioinnit asianmukaisesti. Heidän mukaansa kyseisellä kuljettimella olleiden rullien väli oli niin pieni, että siinä ei ollut havaittu turvallisuusriskejä. Heidän mukaansa tapaturma aiheutui siitä, että työntekijä ei ollut noudattanut yhtiön antamaa selvää kieltoa, jonka mukaan lehtinippuja ei saa nostaa pois kuljettimelta nippujen pohjasta käsin nostamalla.
Käräjäoikeus totesi, että yhtiö oli kyllä järjestänyt työsuojelutoiminnan ja vaarojen arvioinnit, mutta työnantajalla on velvollisuus huolehtia ja valvoa, että vaarojen selvittäminen tehdään niin huolellisesti, että kaikki mahdolliset vaarat tulevat tunnistetuiksi.
Käräjäoikeus totesi myös, että koneiden suojausten on oltava teknisesti niin turvallisia, että tapaturmia ei pääse tapahtumaan, vaikka työntekijät käyttäisivät koneita huolimattomasti. Oikeus totesi, että työnantajan on varauduttava myös siihen, että työntekijät saattavat toimia esimerkiksi häiriötilanteissa virheellisesti ja jopa heille annettujen ohjeiden vastaisesti. Oikeus totesi myös, että työnantajan rikosoikeudelliseen vastuuseen ei vaikuta se, että työntekijä on rikkonut työnantajan antamia ohjeita, vaan työnantajan edustajan omien velvollisuuksien täyttyminen arvioidaan asiassa itsenäisesti.
Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön toimitusjohtajan ja tuotantopäällikön työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta molemmille 35 päiväsakkoa, josta toimitusjohtajalle tulee maksettavaa reilut 2 800 euroa ja tuotantopäällikölle reilut 2 200 euroa. Lehtisepät Oy:n oikeus tuomitsi 10 000 euron yhteisösakkoon.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomio R 726/2025/903. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Sampo Pelkonen
p. 029 501 6995, etunimi.sukunimi@avi.fi
Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluviranomaisen toiminta siirtyy 1.1.2026 uuteen Lupa- ja valvontavirastoon. Uuden viraston työsuojeluosasto aloittaa tällöin toimivaltaisena valtakunnallisena työsuojeluviranomaisena.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.